Hyppää sisältöön

Aikuisten polut -mallin kehittäminen

Aikuisten polut on laaja-alainen prosessi, jossa kehitetään uutta ihmislähtöistä ”aikuisten polut” -mallia suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tavoitteena on kokonaismallin avulla edistää seurakuntien ihmislähtöistä, monimuotoista ja ihmisille merkityksellistä toimintakulttuuria.

Liity mukaan hankkeen avoimiin työpajoihin

Projektin tavoite

Aikuisten polut projektissa työstetään mallia seurakunnan kokonaissuunnitelmaksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa yli 18 -vuotiaiden osalta. Tavoitteena on luoda laajan yhteistyöverkoston kanssa seurakunnille työväline aikuisten toimintojen jäsentämiseen ja kehittämiseen ja kokonaiskuvaus siitä, miten seurakunta kulkee ihmisen rinnalla hänen eri elämäntilanteissaan aikuistumisen ensi hetkistä vanhuuteen ja kuolemaan saakka. 

Aikuisten polut mallin tavoite on ohjata seurakuntaa toimimaan niin, että ihmiset löytävät uskon, toivon ja rakkauden elämänsä voimavaraksi ja halutessaan löytävät seurakunnasta itselleen merkityksellisen yhteisön. Aikuisten polut-mallia voi käyttää joustavasti ja seurakunta voi muokata sitä oman toimintaympäristönsä tarpeiden mukaan.  

Teemat ja työvälineet

Prosessi on tunnistettu kuvan esittämät avainteemat, joita työstetään avoimissa työpajapäivissä:

Työpajojen pohjalta kirjoitetaan asiakirjaluonnosta aikuisten polut malliksi. Asiakirjan lisäksi aikuisten poluit prosessissa tuotetaan seurakuntien käyttöön välineitä ja työskentelyjä mallin hyödyntämiseksi, viestintäaineistoja sekä sähköinen materiaali/vinkkipankki.

Työryhmä

Aikuisten polut prosessia vie eteenpäin lokakuussa 2021 pestattu aikuisten polut -ryhmä yhdessä hankkeen projektiryhmän kanssa.  

Ryhmä luo erilaisten kuulemisten ja työpajatyöskentelyjen pohjalta malliin ihmislähtöisen perusluokittelun, jäsentävät elementit ja työvälineet. Ryhmän jäsenet osallistuvat myös mallin kehittämiseen liittyvien toiminnallisten kokeilujen ohjaamiseen ja muokkaamaan mallia niistä saatujen palautteiden pohjalta. 

Aikuisten polut ryhmään kuuluvat

  • Ville Halkoluoto
  • Kirsi-Maria Koski
  • Laura Leipakka
  • Henna Nortunen
  • Menni Nousiainen
  • Heidi Pitkänen
  • Liisa Pohjonen
  • Timo Pöyhönen
  • Mia Ståhle
  • Henna Viinikainen
Päivitetty