Hyppää sisältöön

Kiinteistöt

Seurakuntien hoidossa on yli 8 000 rakennusta. Niihin käytetään noin neljännes seurakuntien käyttötalousmenoista.

Tapahtumat

Poiminnot

  • Kirkon henkilöstökoulutustarjonta vuodelle 2021 on julkaistu

    Olemme keskellä muutosta, joka haastaa seurakuntatyön saavutettavuutta ja kutsuu etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja aikaisempaan. Koulutuksella voidaan jäsentää muutosta, tutkia uusia näköaloja ja mahdollisuuksia, oppia uusia asioita sekä vahvistaa työnäkyä.

  • Hiilineutraalisuusavustus seurakunnille

    Kirkkohallituksen täysistunto päätti jakaa 15.10.2019 arviolta noin 900 000 euroa seurakuntatalouksien omistamien vanhojen suojeltujen rakennusten lämmitys- ja/tai sähköjärjestelmien uusimiseen fossiilisia energialähteitä käyttävistä hiilineutraaleiksi vuoden 2020 aikana. Haku alkaa välittömästi. Kolmen viime vuoden aikana hakua vastaavat toteutetut hankkeet voivat hakea avustusta takautuvasti. Kysymyksessä ovat seurakuntatalouden omistamaan yksittäiseen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen rakennukseen tai rakennuksiin kohdistuvat muutostyöt.