Runoilija Rita Magga-Kumpulainen: Saamelaiskerho on yhteinen turvasatama

Kerran kuussa Kempeleen Pyhän Kolminaisuuden kirkon monitoimitila kaikuu saamelaisesta veisuusta ja tarinoinnista. Saamelaiskerho merkitsee monille toista kotia ja paluuta juurille.

Kempeleläinen runoilija-toimittaja Rita Magga-Kumpulainen oli hautonut ideaa saamelaiskerhosta jo reilut kymmenen vuotta.

”Sitten tutustuin paikallisiin nuoriin saamelaisäiteihin. He toivoivat kerhoa, jossa voisivat olla mukana niin lapset kuin vanhuksetkin”, Magga-Kumpulainen kertoo.

Kempeleen kirkkoherra Erja Oikarinen näytti idealle heti vihreää valoa ja seurakunta tarjosi sille täyden tuen. Ovttast – Oovtâst – Yhdessä -kerho näki päivänvalon maaliskuussa 2024 ja on siitä lähtien kokoontunut kesää lukuunottamatta kerran kuussa sunnuntaisin.

”Meillä on tapaamisissa aina mukana pappi, mitä on pidetty tärkeänä. Hänen kontollaan on alku- ja loppuhartaus. Kerhon vetäjänä koen papin työtoveriksi ja kerholaisille pappi on yksi meistä”, Magga-Kumpulainen kertoo.

”Seurakunta on myös alusta alkaen järjestänyt meille jääkaappiin milloin mitäkin herkkuja: piirakkaa, kakkua tai sämpylöitä. Se lämmittää meitä valtavasti.”

Vanhanajan veisuu vie takaisin kotiin

Kerho vetää puoleensa väkeä myös Kempeleen lähialueilta, esimerkiksi Oulusta. Osallistujien ikähaitari venyy vauvasta yhdeksänkymppisiin.

”Meillä on mukana iäkäs saamelaismies, joka on muuttanut poikansa mukana Ouluun. Hän tulee taksilla palvelukodista ja minä menen pihalle häntä vastaan.Tämä yhteisö on hänelle tärkeä ja hän puolestaan meille rakas ihminen. Hän on uskomaton tarinankertoja”, Magga-Kumpulainen kertoo.

”Erään kerran hän pyysi, että veisaisimme hänen vaimonsa hautajaisissa laulettuja virsiä, joista osa oli saamenkielisiä. Se oli niin mieleenpainuva hetki, että monilla herahtivat kyyneleet silmiin.”

Saamelaisilla on oma perinteinen virrenveisuutapa, jossa virsiä muun muassa venytetään tiettyyn vanhaan malliin. Se on Magga-Kumpulaiselle tuttua lapsuuden seuroista.

”Aina kun veisataan vanhalla tavalla, minusta tuntuu kuin olisin päässyt kotiin. Kerhossa on nyt toivottu, että syksyllä lauletaan jossain kokoontumisessa vain vanhoja virsiä. Niiden veisaaminen on ihmeellisen voimaannuttavaa nuoremmillekin.”

Tarinointia suvuista ja tavoista

Veisuun ja hartaushetken lisäksi kerhossa tarinoidaan. Kun saamelainen kohtaa toisen saamelaisen, ei istuta suu supussa, vaan heti löytyy yhteistä rupateltavaa – kuten mihin sukuun kuulutaan ja miten on paikkakunnalle päädytty. Saamelaiset ovat myös armoitettuja vanhojen asioiden käsittelijöitä.

”Tunnemme sukuhistoriamme hyvin pitkälle; esimerkiksi minun sukujuureni vievät muun muassa Norjaan. Tuntuu kuin olisi käynyt omilla juurilla, kun saa kertoa niistä toisille, jotka ymmärtävät heti, mistä puhutaan. Meillä ovat myös edesmenneet ja kaukana asuvat sukulaiset aina mukana puheissa ja muistoissa”,  inarilaislähtöinen Magga-Kumpulainen kertoo.

Hänen mukaansa vanhemmat arvostavat suuresti sitä, että lapset kuulevat kerhossa saamelaisuuteen liittyvistä tavoista. Ne kun tuppaavat unohtumaan, ellei tietoa viedä eteenpäin.

Kerho oli alkuun osa Saamelaiset kirkossa -hanketta ja siellä on puitu samoja asioita kuin projektissa yleensä: kielen menetystä ja palautusta sekä saamelaisten paikkaa kirkossa halki vuosisatojen.

”Koska meillä on niin iso ikähaitari, eri ikäiset kerholaiset muistavat erilaisia asioita suhteessa kirkkoon”, Magga-Kumpulainen sanoo.

Kokoontumisia kolmella kielellä

Tällä erää kerhon kävijöistä löytyy pohjoissaamelaisia – joihin Magga-Kumpulainen lukeutuu – ja inarinsaamelaisia. Laulut ja rukoukset soljuvat useimmiten heidän kielillään kun taas tarinoita kerrotaan enimmäkseen suomeksi. Kaikki ryhmäläiset kun eivät ymmärrä saamea.

”Kerhon alkaessa pappimme Leena Brockman opetteli rukouksia inarinsaameksi ja pohjoissaameksi. Hänen lähdettyään sovimme, ettei uuden – jo eläkkeelle jääneen ihanan pappimme – tarvitse opetella saamea. Juhani Tervonen jäi mieleen monelle meistä elämää laajasti ymmärtävänä ihmisenä”, Magga-Kumpulainen kertoo.

Kempeleen seurakunnan pappi Juha Maalismaa tuurasi Inarin seurakunnassa saamelaispappi Mari Valjakkaa toista vuotta. Magga-Kumpulainen toivoo, että hän ryhtyy nyt palattuaan luotsaamaan Kempeleen ryhmää syksyllä.

”Hän on saanut pohjoissaamen kielen jo niin hyvälle tasolle, että se – samoin kuin inarinsaame – näkyisi ja kuuluisi tällöin kerhossamme yhä enemmän”, Magga-Kumpulainen sanoo.

”Myös kolttasaamelaiset ovat tervetulleita joukkoomme. Heistä valtaosa on ortodokseja. Olisi mahtavaa, että pääsisimme tuntemaan enemmän kolttakulttuuria ja koltan kieltä.”

Suru kuin kivi

Rita Magga-Kumpulainen syntyi Ivalojoen Ritakosken tyrskyissä jokiveneessä ja kasvoi suurperheessä Kutturan saamelaiskylässä. Lukion hän kävi Kemissä siskonsa luona.

”Työt toivat minut ja mieheni Ouluun ja löysimme sen vierestä Kempeleestä kivan kodin. En tuntenut täältä ennestään ketään, mutta Kempele oli niin pieni silloin, että ihmisiin oli helppo tutustua.”

Magga-Kumpulainen on aina ammentanut leipänsä kirjoittamisesta. Toimittajana hän toimi pisimpään Rantalakeus-lehdessä, josta hän jäi eläkkeelle. Runoilijana ja kirjailijana hän on julkaissut viisi teosta, vaikuttanut useissa kirjatyöryhmissä ja kuuluu kahteen runoryhmään. Sanataiturin suurimpia murheita on varhain menetetty äidinkieli. Sen murenemiseen vaikutti vahvasti asuntolakoulu, jossa saamenkieli jäi varjoon. Pikkukoululainen pääsi lukuvuoden aikana kotiin vain jouluksi pitkän välimatkan vuoksi. Hänelle kävi myös selväksi, että saamea puhutaan vasta kotona.

”Isä olisi varmaan pystynyt taistelemaan kielen puolesta enemmänkin, mutta hän kuoli ollessani15-vuotias. Sen jälkeen saamen kieltä ei enää käytetty perheessämme entisessä määrin”, hän kertoo.

”Muistan kun olimme isän viimeisenä kesänä kalalla ja lauloimme veneessä saamenkielisiä lauluja. Muistan sen turvallisuuden tunteen ja rakkauden, joka piili kielessä ja välittyi sen kautta.”

Magga-Kumpulainen sanoo ymmärtävänsä pohjoissaamea hyvin, mutta puheen tuottaminen on hankalampaa. Jokin mielensisäinen lukko estää häntä käyttämästä kieltä rennosti.

”Se on henkilökohtainen suru, joka kulkee aina mukana kuin kivi. Välillä sen kanssa pärjää, mutta välillä se kasvaa liian suureksi.”

Kielen parantava paluu

Magga-Kumpulaisella on kolme aikuista poikaa. Kun vanhin heistä oli aikuistumassa, Kempeleen kansanopistoon saatiin vuodeksi pohjoissaamen kielen opetusta. Magga-Kumpulaisen osallistui kurssille muiden muassa poikansa, veljensä ja kahden siskonsa lasten kanssa. Oppimiskokemus oli unohtumaton. 

”Meillä kotona saame rajoittui lasten kanssa arkisiin asioihin, kuten tervehdyksiin ja sanontoihin. Sitäkin enemmän kerroin heille omasta lapsuudestani – myös kielen menettämisestä – suvun merkityksestä ja uudesta mahdollisuudesta. Puolisoni on aina tukenut ja kannustanut minua”, Magga-Kumpulainen sanoo.

Saame on tällä hetkellä tekemässä vahvaa paluuta perheeseen: keskimmäinen poika lähti kolme vuotta sitten Inariin opiskelemaan, opiskeli pohjoissaamen kielen ja jäi töitä saatuaan pohjoiseen. Hän on luvannut opettaa kieltä myös äidilleen.

”Tiedän, että hän on hellävarainen eikä revi auki arpia, joita minulle on syntynyt kielen puutteellisen osaamisen takia. On suuri lahja, kun lapsi opettaa vanhemmalleen hänen omaa äidinkieltään ja sen arkikäyttöä. Hän myös kääntää runojani saameksi.”

Vanhin pojista on viestitellyt, että hän tulee Kempeleen saamelaiskerhoon aina kun löytyy sopiva aika. Nuorimmainen taas kertoi juuri ilmoittautuneensa Helsingissä pohjoissaamen kielen kurssille.

Huoletta kipeistäkin asioista

Saamelaiskerhosta on tullut Magga-Kumpulaiselle toinen koti ja sen ihmisistä hänelle äärettömän tärkeitä.

”Tässä ryhmässä on helppo tuntea olevansa riittävä. Myös seurakunnan työntekijät ovat kerhossa täysillä mukana ja tuntuu siltä, että olemme tässä yhteisellä asialla.”

Magga-Kumpulainen on muutoinkin aktiivinen kirkossa kävijä ja toimii muun muassa kirkkovaltuustossa.  

”Jotkut seurakuntalaiset ovat kyselleet, eikö normijumalanpalvelus riitä teille. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että saamelaiset tarvitsevat ryhmän, jossa voi puhua huoletta kipeistäkin asioista. Varsinkin alkuaikoina kerhossa on myös itketty.”

Kerho on erityisen tärkeä niille saamelaisille, jotka ovat muuttaneet seudulle muualta eivätkä ole löytäneeyt paikkaa esimerkiksi omasta seurakunnasta.

”Kerhon merkityksestä kertoo jotain se, että erään kerholaisemme äiti ajoi kokoontumiseemme satojen kilometrien päästä. Tyttären lisäksi joukossamme oli hänelle tuttu ihminen vuosikymmenten takaa. Toivomme, että hän tulee uudelleen vieraaksemme. Vinkkinä siis muillekin: kerhossamme voi käydä myös vierailemassa”, Magga-Kumpulainen sanoo.

Maisema säkeinä ja väreinä

Rita Magga-Kumpulainen käy tiheään Kutturassa, jossa perheellä on ollut jo pitkään oma mökki. Oleilu kotiseudulla rauhoittaa mieltä.

”Koen, etten saanut olla lapsena riittävän paljon lapsuudenkodissani, koska pääsin kesäloman jälkeen kotiin vasta jouluksi. Jos pienellä lapsella on monta tällaista vuotta, hänelle tulee vääjäämättä tunne, ettei hän tiedä, mihin hän kuuluu.”

Magga-Kumpulainen on pienestä pitäen ajatellut, ettei maailmasta löydy Kutturaa parempaa paikkaa. Siellä on edelleen hänen sielunmaisemansa ja rakkaita, joskin ikäviäkin muistoja. Ne ovat kaikki kantaneet häntä elämän aikana.

Säkeissään runoilija kuvaa paljolti juuri kotiseutuaan ja sen maisemia.

”Saamelaiset ajattelevat asioita luonnon kautta. Luonnosta löytyy vastaus moneen asiaan – ja ellei löydy, pitää kysyä uudestaan.”    

”Ja kyllä minä täällä lakeudellakin tykkään maisemasta, josta on alun outouden jälkeen tullut rakas. Siitäkin on syntynyt runoja.”

Sanataiteilija maalaa myös tauluja, joihin hän haluaa tulevana kesänä keskittyä entistä enemmän.

”Olen maalannut minulle tärkeitä maisemakohtia pohjoisesta kotikylän läheltä ja ihan abstraktiakin. Tiedän monen muunkin saamelaisen maalaavan. Kyllähän me jotakin käsittelemme, kun saamme värejä käyttöömme. Värit ovat saamelaisille lähes elinehto esimerkiksi perinteisessä pukeutumisessa.”

Piha täynnä perhettä

Tänä vuonna Magga-Kumpulainen lähtee miehensä kanssa Kutturaan jo kesäkuun alussa ja palaa vasta elokuun puolivälin jälkeen, jolloin kerho jälleen käynnistyy.

Talvisin kotikylällä asuu vajaat parikymmentä ihmistä. Kesällä väkiluku moninkertaistuu, kun muiden muassa Magga-Kumpulaisen pojat pyrähtävät paikalle perheineen ja porukoineen.

”Heinäkuussa sinne tullaan isosta lapsuusperheestäni jo ties kuinka monennessa polvessa. Kylän joka talossa on sukulaisia ja meidänkin pihalla pyörii joskus kymmenittäin ihmisiä. Aina löytyy tilaa, ja onneksi teltatkin on keksitty! Yhteiselo voi olla hetkellisesti raskasta, mutta toisaalta sitä odottaa kuin joulupukkia”, Magga-Kumpulainen kertoo.

”Saamelaisille oma suku on erittäin tärkeä. Mutta kuten saamelaiskerho osoittaa, pystymme samaistumaan myös muihin saamelaisiin. Olemme kaikki samaa perhettä ja kerho on meille yhteinen turvasatama.”

Teksti: Sinimaaria Kangas.

Tutustu keväällä 2025 päättyneeseen Saamelaiset kirkossa -hankkeeseen.