Hyppää sisältöön

Uskonnot Suomessa

Uskonnollinen ja katsomuksellinen ympäristö maailmalla ja Suomessa on merkittävästi muuttunut tämän vuosituhannen puolella. Täällä on tietoa uskonnoista Suomessa sekä uskontodialogista.

Uskontodialogia yksityisellä ja yleisellä tasolla

Eri uskontoja ja uskonnollisia perinteitä edustavat ihmiset kohtaavat toisiaan keskellä arkista elämää esimerkiksi naapurustossa, päiväkodissa, koulussa ja työpaikoilla.

Eri uskonnot voivat toimia yhdessä tärkeinä pitämiensä päämäärien puolesta. Se kuuluu osaksi uskontodialogia. Tärkeä eri uskontoja yhdistävä päämäärä on yhteiskuntarauhan edistäminen.

Tapahtumat

null Uusi Reseptio-lehti on ilmestynyt

Uusi Reseptio-lehti on ilmestynyt

Vuoden ensimmäisen Reseptio-lehden teemana on rauha, luterilais-katoliset suhteet ja yhteinen todistus.
Julkaistu 17.4.2019
Kuva Reseptio-lehden kannesta

Julkaisussa on satoa Kirkkojen maailmanneuvoston 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetystä ekumeenisesta iltapäivästä rauhan teemalla sekä esitteleviä ja arvioivia puheenvuoroja luterilais-katolisen asiakirjan Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta vastaanottoprosessiin liittyen.

Lisäksi tässä numerossa on aineistoa mm. teologisesta dialogista baptistien kanssa aiheesta "kaste, ehtoollinen ja yhteinen todistus".

Reseptio 1/2019Linkki avautuu uudessa välilehdessä
 

Tutustu aiempien vuosien Reseptio-lehtiinLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Tomi Karttunen
tomi.karttunen(at)evl.fi, p. 050-5941 713

Takaisin

Ota yhteyttä

koordinaattori
Kirkon tutkimus ja koulutus
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki