Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tieteen ja taiteen kristillinen tukisäätiö purettiin vuonna 2022. Säätiön jäljelle jääneistä varoista Kirkon keskusrahastolle palautettiin yhteensä 20 429,37 euroa. Summa jaettiin kirkkohallituksen päätöksen ja säätiön toiveen mukaan kristillistä kulttuuria ja taidetta edistävinä apurahoina.
Erityisenä painopisteenä haussa olivat nuoret taiteen ja kulttuurin tekijät tai nuoria tavoittava kulttuuritoiminta. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 53 kappaletta.
Apurahoilla tuetaan osaltaan koronapandemian hiljentämän kulttuuri- ja taidekentän elpymistä. Hakemusten arvioinnin suorittivat asiantuntijat Teija Tuukkanen ja Juha Luodeslampi Kirkkohallituksesta. Kirkkohallitus päätti apurahojen saajista 8.12.2022. Apurahan suuruus on 1500 euroa/saaja.
Aikuiset kirkossa, kulttuuri, kuvataide, seksuaalisen häirinnän estäminen, evankeliointi, hengellinen elämä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä