{"id":157884,"date":"2025-03-20T10:51:47","date_gmt":"2025-03-20T08:51:47","guid":{"rendered":"https:\/\/evl.fi\/plus\/?page_id=157884"},"modified":"2025-03-20T10:54:50","modified_gmt":"2025-03-20T08:54:50","slug":"uskonnonopetus-suomessa","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/evl.fi\/plus\/yhteiskunta-ja-kirkko\/koulu-ja-kirkko\/yhteistyon-periaatteet\/uskonnonopetus-suomessa\/","title":{"rendered":"Uskonnonopetus Suomessa"},"content":{"rendered":"\n

Uskonnonopetuksen vaiheet Suomessa<\/h2>\n\n\n\n

Nyky\u00e4\u00e4n koulu hoitaa yleissivist\u00e4v\u00e4n opetuksen ja kirkko kasteopetuksen. T\u00e4h\u00e4n ty\u00f6njakoon on tultu historiallisen kehityskaaren kautta.<\/p>\n\n\n\n

Kirkko huolehti kansansivistysty\u00f6st\u00e4 aina 1800-luvun puoliv\u00e4liin saakka, jolloin koululaitos siirtyi kirkon alaisuudesta yhteiskunnan yll\u00e4pit\u00e4m\u00e4ksi. Kansakoulu sai alkunsa vuonna 1866. Seuraavina vuosikymmenin\u00e4 kirkko jatkoi alkuopetusta ja kansakoulu tavoitti noin puolet suomalaisista lapsista.<\/p>\n\n\n\n

Kansakoulu ja uskonnonvapauslaki selkiytt\u00e4v\u00e4t ty\u00f6njaon<\/h3>\n\n\n\n

Uskonnonopetuksen merkitys ja asema her\u00e4ttiv\u00e4t keskustelua 1900-luvun alussa. Radikaaleimmat vaativat uskonnonopetuksen poistamista ja korvaamista esimerkiksi uskonnonhistorialla tai siveysopilla. Suomen kansalaisille julistettiin vuoden 1919 hallitusmuodossa t\u00e4ysi uskonnonvapaus. Valtion todettiin olevan uskonnollisessa mieless\u00e4 neutraali. Uskonnonvapauslaki astui voimaan vuonna 1923. Lakiin ei sis\u00e4ltynyt m\u00e4\u00e4r\u00e4yst\u00e4 uskonnonopetuksen j\u00e4rjest\u00e4misest\u00e4 ja luonteesta.<\/p>\n\n\n\n

Kansakoululaki m\u00e4\u00e4ritteli kouluissa j\u00e4rjestett\u00e4v\u00e4n uskonnonopetuksen luonteen vuonna 1923. Vallitsevaksi k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ksi tuli opetuksen j\u00e4rjest\u00e4minen oppilaiden enemmist\u00f6n mukaan: uskonnonopetuksen tuli olla sen tunnustuksen mukaista, johon suuri osa oppilaista kuului. N\u00e4in uskonnonopetuksesta tuli uskontokuntasidonnaista. Mik\u00e4li v\u00e4hemmist\u00f6n\u00e4 olevaan tunnustuskuntaan kuului yli 20 oppilasta, heille tuli tarjota oman uskontokunnan mukaista opetusta. Uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille tuli j\u00e4rjest\u00e4\u00e4 tunnustuksetonta uskonnonhistoriaa ja siveysoppia.<\/p>\n\n\n\n

1950-luku<\/strong><\/h3>\n\n\n\n

Vuoden 1952 kansakoulun opetussuunnitelmassa koulun uskonnonopetuksen teht\u00e4v\u00e4ksi m\u00e4\u00e4riteltiin oppilaiden yhteiskuntakelpoisuuteen kasvattaminen ja itsen\u00e4istyminen. N\u00e4in koulun tarjoama uskonnonopetus alkoi saada omaleimaisia piirteit\u00e4 suhteessa kirkon uskontokasvatukseen ja kasteopetukseen. Kirkko reagoi t\u00e4h\u00e4n ja uuden opetussuunnitelman suunnitteluvaiheessa perustamalla Kristillis-peadagogisen keskuksen, joka pyrki seuraamaan opetussuunnitelmien laatimista ja p\u00e4\u00e4sem\u00e4\u00e4n my\u00f6nteiseen yhteisty\u00f6h\u00f6n kouluviranomaisten kanssa.<\/p>\n\n\n\n

1960-luku<\/strong><\/h3>\n\n\n\n

Kirkko osallistui aktiivisesti uskonnonopetuksen aseman ja luonteen m\u00e4\u00e4rittelemiseen 1960-luvulla. Muun muassa piispainkokous ja kirkon kasvatusasiain keskus ottivat osaa keskusteluun lausunnoillaan ja kannanotoillaan. Erityisesti keskustelua her\u00e4tti uskonnon ja siveysopin erottaminen omiksi oppiaineikseen, josta luovuttiinkin kirkon vaatimuksesta.<\/p>\n\n\n\n

1970-luku<\/strong><\/h3>\n\n\n\n

Koulun uskonnonopetuksen ja kirkon kasteopetuksen eriytyminen jatkui 1970-luvulla peruskouluun siirtymisen yhteydess\u00e4. Silloin uskonnonopetuksen katsottiin tarjoavan mahdollisuuksia toisten vakaumuksen ja maailmankatsomuksen ymm\u00e4rt\u00e4miseen ja arvostamiseen. My\u00f6s oman kulttuuriperinn\u00f6n ja eettisen ajattelun ymm\u00e4rt\u00e4mist\u00e4 korostettiin.<\/p>\n\n\n\n

Uskonnonopetus suuntautui 1970-alkaen oppilaiden uskonnollisen, eettisen ja sosiaalisen kehityksen edist\u00e4miseen. Uskonnon opettamista pidettiin nimenomaan yhteiskunnan teht\u00e4v\u00e4n\u00e4. Uskonto n\u00e4htiin yhten\u00e4 peruskoulun monista oppiaineista, joilla on kokonaisvaltaisesti kasvattava ja sivist\u00e4v\u00e4 merkitys.<\/p>\n\n\n\n

Kirkko toimi aktiivisesti t\u00e4ss\u00e4 vaiheessa uskonnonopetuksen puolustajana ja vaikuttikin muun muassa oppiaineen tuntim\u00e4\u00e4riin ja uskonnonopettajien virkojen s\u00e4ilytt\u00e4miseen.<\/p>\n\n\n\n

1980-luku<\/strong><\/h3>\n\n\n\n

Vuosi 1985 merkitsi muutoksia uskonnon oppiaineessa ja opetuksessa. Kirkon aloitteesta uskonnon rinnalle syntyi uusi oppiaine, el\u00e4m\u00e4nkatsomustieto. Oppiaine perustettiin uskonnottomia oppilaita varten; oppilaat, jotka eiv\u00e4t kuuluneet mihink\u00e4\u00e4n uskonnolliseen yhdyskuntaan, osallistuivat el\u00e4m\u00e4nkatsomustiedon opetukseen. Samaan aikaan esimerkiksi lukion opetussuunnitelmassa uskonnon kurssim\u00e4\u00e4r\u00e4 kuitenkin s\u00e4ilyi ennallaan, mihin kirkko vaikutti aktiivisella toiminnallaan.<\/p>\n\n\n\n

1990-luku<\/strong><\/h3>\n\n\n\n

Yhteiskunnan kehitys vaikutti koululaitoksen muovautumiseen my\u00f6s 1990-luvulla. Kirkko seurasi koululains\u00e4\u00e4d\u00e4nn\u00f6n uudistamista ja uuden uskonnonvapauslain valmistelua tarkasti. Lukion tuntijkojen muutoksessa valtioneuvosto seurasi asiassa kirkolliskokouksen ehdotusta.<\/p>\n\n\n\n

Vuoden 2003 uskonnonvapauslaki tuo oman uskonnon opetuksen<\/h3>\n\n\n\n

Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain keskeiseksi sis\u00e4ll\u00f6ksi tuli ajatus uskonnonvapauden positiivisesta ja negatiivisesta aspektista. Ensin mainittu tarkoittaa oikeutta kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan, saada oman uskonnon opetusta ja harjoittaa uskontoaan yksityisesti sek\u00e4 julkisesti. Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta olla kuulumatta mihink\u00e4\u00e4n uskonnolliseen yhdyskuntaan ja harjoittamatta mit\u00e4\u00e4n uskontoa.<\/p>\n\n\n\n

Nykyiset peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman perusteet valmistuivat t\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkeen vuonna 2004. Niiss\u00e4 uskonnon oppiaine m\u00e4\u00e4ritell\u00e4\u00e4n oman uskonnon opetukseksi. Tunnustuksellisesta opetuksesta ei voida en\u00e4\u00e4 puhua, eik\u00e4 oman uskonnon opetuksessa ole kyse uskonnon harjoittamisesta. N\u00e4m\u00e4 ensimm\u00e4isen aallon opetussuunnitelmat rakentuivat vahvasti kunkin uskontoryhm\u00e4n asiantuntijoiden m\u00e4\u00e4rittelyn pohjalta, koska kehitysty\u00f6 oli aluillaan.<\/p>\n\n\n\n

Vuonna 2014 valmistuivat uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet<\/a>, jotka astuivat voimaan syksyll\u00e4 2016. Kyseisiss\u00e4 opetussuunnitelmissa on selke\u00e4sti yhteist\u00e4 rakennetta enemm\u00e4n. Niiden l\u00e4ht\u00f6kohta on pedagogisesti syv\u00e4llisempi sek\u00e4 nivoutuu koulun kokonaisuuteen entist\u00e4 paremmin.<\/p>\n\n\n\n

Oman uskonnon opetus<\/h2>\n\n\n\n

Oman uskonnon opetus merkitsee eri uskontoihin tutustumista ja oman maailmankatsomuksen rakentamista omasta perinteest\u00e4 k\u00e4sin. Oman uskonnon opettaminen ei sis\u00e4ll\u00e4 uskonnon harjoittamista.<\/p>\n\n\n\n

Oman uskonnon opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia<\/em>, joiden kautta oma maailmankatsomus pikkuhiljaa rakentuu. Oman kulttuurin ja uskonnollisen perinteen tunteminen on t\u00e4rke\u00e4 osa kasvua ja kehityst\u00e4. Uskonnonopetus tarjoaa mahdollisuuden ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 omaa elinymp\u00e4rist\u00f6\u00e4 ja monikulttuuristuvaa yhteiskuntaa entist\u00e4 rikkaammin ja monipuolisemmin.<\/p>\n\n\n\n

Lis\u00e4tietoa uskonnonopetuksen sis\u00e4ll\u00f6ist\u00e4 ja t\u00e4ydennyskoulutuksesta:<\/p>\n\n\n\n