Hyppää sisältöön

Tukea ikäihmisille 

Ikäihmisten eristäminen läheisistä ja ystävistä koronatilanteessa saattaa lisätä yksinäisyyden tunnetta ja aiheuttaa masennusta. Läheiseen kannattaa olla puhelinyhteydessä tai netin kautta, mikäli se on mahdollista. 

Ruokaa voi tilata kotiin verkkokaupan kautta. Monet kauppaketjut ja lähikaupatkin tarjoavat kauppa-apua. Kannattaa kysyä omasta lähikaupasta onko heillä kauppa-apua. Maksun voi suorittaa verkossa. Kunnalla on velvollisuus auttaa, jos ei ole läheisiä tai omaisia lähellä.  

Apteekeilla on myös palvelua verkossa ja monet apteekkituotteet on mahdollista tilata ja maksaa verkon kautta ja ne toimitetaan suoraan kotiin. 

Voit olla yhteydessä myös omaan seurakuntaasi ja kysyä sieltä esimerkiksi asiointiapua tai tukea jaksamiseen. Oman seurakuntasi tiedon voit hakea kotisoitteellasi. Sitä kautta löydät työntekijöiden yhteystiedot ja henkilökohtaista tukea.

Yli 70-vuotiaiden tulee tämänhetkisten koronaepidemiaohjeiden mukaan pysyä kotona, koska he kuuluvat riskiryhmään koronatartunnan suhteen. Heidän tulisi elää karanteenia vastaavissa olosuhteissa eli pysyä mahdollisuuksien mukaan erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa.  

Hallitus on kieltänyt vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmiin kuuluvien asumispalveluyksiköissä. Vastaavasti on kielletty ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa.  

Ohjeita ikäihmisille https://www.siunsote.fi/ohjeita-ikaihmisille#Ohjeita%20i%C3%A4kk%C3%A4illeLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Vältä väkijoukkoja ja julkisia paikkoja. 

Hanki itsellesi asiointiapua esimerkiksi läheisiltä tai omasta kotikunnastasi. 

Voit valtuuttaa toisen henkilön hakemaan reseptilääkkeesi puolestasi. Tunnistaudu palveluun osoitteessa suomi.fi/valtuudet. 

Jos asiointi esimerkiksi kaupassa tai apteekissa on välttämätöntä, tee se silloin, kun muita ihmisiä on vähän liikkeellä. Pidä vähintään metri etäisyyttä muihin ihmisiin. 

Älä vieraile kenenkään luona ja rajoita vierailuja myös omaan kotiisi, jos ne eivät liity välttämättömiin palveluihin. 

Pidä yhteyttä läheisiin puhelimitse tai sähköisesti! 

Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Oma käsipyyhe, mahdollisesti kertakäyttöpyyhkeet vieraille. 

Ulkoilua voi ja kannattaa harrastaa, mutta pidä etäisyys muihin ihmisiin. 

Kuntoa kannattaa ylläpitää myös sisällä kotijumppaohjeiden avulla. 

Älä epäröi pyytää apua arjessa selviytymiseen, vaikka pärjäisitkin yksin.

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki
Päivitetty