Hyppää sisältöön

Yhteisvastuukeräys

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys nostaa esiin kouluväkivallan. Joka minuutti neljä nuorta joutuu kouluväkivallan uhriksi Suomessa.

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa.

Yhteisvastuun puitteissa tapahtuu vuosittain valtavasti eri puolilla Suomea. Kerro omasta tapahtumastasi somessa #yhteisvastuu ja kurkkaa samalla, mitä muut ovat ideoineet.

Me aikuiset voimme vaikuttaa siihen, että väkivaltatilanteisiin puututaan. Varhaisella tuella voidaan päästä kiinni teon taustoihin, auttaa ja jopa katkaista väkivallan kierre. Ilman apuamme nuoret eivät selviä yksin. Meidän jokaisen tuki on tärkeä.

Väkivalta ja konfliktit synkistävät nuorten elämää yhä enemmän. Poliisin tilastojen mukaan alle 18-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on lisääntynyt vuosina 2015–2021. Hälyttävin kasvu oli 12–14-vuotiaiden ikäluokassa, peräti 134 prosenttia. Kouluterveyskyselyn 2021 mukaan kouluväkivaltaa koki Suomessa lähes 39 000 nuorta joka viikko.

Yhteisvastuukeräysvaroilla avun vievät perille Aseman Lapset ry, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu.

– Lasten ja nuorten väkivallassa uhreja ovat kaikki: kiusattu ja kiusaaja, tekijä ja uhri, koulu ja koti, lapsi ja vanhempi. Sekä tekijä että uhri tarvitsevat apua, painottaa Yhteisvastuu-piispa Jukka Keskitalo.

Lisätietoa löytyy Yhteisvastuukeräyksen omilta sivuilta.

Päivitetty