Hyppää sisältöön

Diakonia

Lähimmäisen palveleminen (kr. diakonia) on kirkon tuntomerkki ja luovuttamaton tehtävä. Diakoninen kirkko auttaa ja tukee haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, toimii oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta, rakentaa hyvää elämää edistäviä yhteisöjä sekä varjelee luomakuntaa.

Diakoninen kirkko

Teologinen lähtökohta

Jeesuksen esimerkin ja opetusten mukaisesti lähimmäisen palveleminen (kr. diakonia) on kirkon tuntomerkki ja luovuttamaton tehtävä. Nk. Jeesuksen tehtävänjulistus (Luuk. 4:18-19) on kirkon ja sen jäsenien tehtävänjulistus: ”Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta”.

Diakoniassa ei ole kyse vain yhdestä seurakunnan työmuodosta, diakoniatyöstä, vaan koko kirkon, sen jäsenten ja työntekijöiden, yhdessä jakamasta tehtävästä ja elämisentavasta.

Diakoninen kirkko

  • auttaa ja tukee haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä,
  • toimii oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolesta,
  • rakentaa hyvää elämää edistäviä yhteisöjä sekä
  • varjelee luomakuntaa.

Kirkko innostaa ja varustaa seurakuntia ja niiden jäseniä toteuttamaan lähimmäisenrakkautta ja edistämään ihmisarvoista elämää. Diakoninen kirkko tunnistaa yhteiskunnallisia epäkohtia, välittää tietoa niistä yhteiskunnallisille päättäjille ja edistää yhdessä muiden toimijoiden kanssa hyvinvointia.

 

Diakonian ja sielunhoidon yksikkö

Kirkkohallituksessa diakoniasta vastaa erityisesti Diakonian ja sielunhoidon yksikkö (KDS). Yksikön  tehtävänä on edistää haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hyvää elämää kehittämällä kirkon diakonista ja sielunhoidollista toimintaa ja itseymmärrystä sekä vaikuttamalla yhteiskunnallisesti.

Yksikön toimintaa voi tarkastella kahdesta päänäkökulmasta:

Kehittäminen ja koordinointi

Edistämme kirkon perustehtävän toteutumista kokoamalla, tuottamalla, analysoimalla ja välittämällä tietoa, käynnistämällä kehittämishankkeita, järjestämällä neuvotteluja, koulutusta ja tapahtumia, tuottamalla aineistoja sekä hoitamalla meille osoitettuja kirkon yhteisiä tehtäviä ja tukemalla erityisalueiden toimintaa (kuten esimerkiksi Kirkon diakoniarahasto, sairaala- ja vankilasielunhoito, puhelin- ja verkkoauttaminen, kriisi- ja suuronnettomuusvalmius). 

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Vaikutamme herättämällä sosiaalieettistä keskustelua, antamalla kannanottoja ja lausuntoja, tekemällä aloitteita ja toimimalla yhdessä yhteiskunnan eri tahojen kanssa. 

Pidämme yhteyttä kansallisten toimijoiden lisäksi muihin kirkkoihin sekä ekumeenisiin ja kansainvälisiin järjestöihin, seuraamme niissä käytävää keskustelua ja edistämme verkostoyhteistyötä diakonian ja sielunhoidon alueilla. 

Keskeisiä vastuualueita

Yksikössä työskentelee diakonian ja sielunhoidon asiantuntijoita mm. seuraaviin ilmiöihin ja vastuualueisiin liittyen:

  • köyhyyden, syrjäytymisen, asunnottomuuden, työttömyyden, yksinäisyyden, merkityksettömyyden kokemuksen, mielenterveyden, päihteiden, rikosten, muistisairauksien ja omaishoidon kysymykset: kirkon työntekijöiden ja vapaaehtoistoimijoiden tukeminen sekä kirkollinen, ekumeeninen ja uskontojenvälinen sekä yhteiskunnallinen yhteistyö ja kumppanuus sekä näihin liittyen edunvalvonta ja vaikuttaminen haavoittuvimmassa asemassa olevien hyväksi
  • erilaisissa kriiseissä olevien ihmisten tukeminen: kehittämällä ja vahvistamalla työntekijöiden osaamista ja vastuullamme olevia valtakunnallisia palveluja, kuten esim. Kirkon diakoniarahasto, Kirkon puhelin- ja verkkoauttaminen, Kirkon kriisipuhelin, kirkon sielunhoitotyö terveydenhuollossa (laitoksissa ja avohoidossa) ja vankiloissa
  • kirkon kriisi- ja suuronnettomuusvalmiuden kehittäminen: kirkon työntekijöiden ammatillisen osaamisen tukeminen sekä kirkon eri toimijoiden valmiuden vahvistaminen
  • diakonisen ja sielunhoidollisen vapaaehtoistoiminnan (seurakuntalaisuuden) vahvistaminen seurakunnissa, lähimmäisvastuuseen innostaminen ja varustaminen
  • koulutusten, aineistojen ja erilaisten kehittämishankkeiden (kuten esimerkiksi Yhteinen keittiö -hanke, diakoniaviestinnän kehittämishanke) lisäksi asiantuntijoiden vastuulla on kirkon diakonista ja sielunhoidollista toimintaa koskevan tiedon tuottaminen (tilastot, barometrit, selvitykset), analysointi ja viestiminen (tuki toimintojen kehittämiseen paikallisesti ja alueellisesti sekä vaikuttamisviestintä) sekä em. ilmiöitä koskevan tiedon kokoaminen ja välittäminen
  • kirkon diakonisen ja sielunhoidollisen itseymmärryksen vahvistaminen em. mainittujen toimien lisäksi teologisen työskentelyn ja sanoittamisen kautta
  • kehittämis- ja vaikuttamistoiminnassa verkostojen ja kumppanuuksien rakentaminen kirkollisten ja muiden toimijoiden kanssa.

Tapahtumat

null Uutta näkemystä ja intoa Raamatun käyttöön seurakuntatyössä

Uutta näkemystä ja intoa Raamatun käyttöön seurakuntatyössä

Raamattu on liian tärkeä kirja jätettäväksi vain teologeille. Raamattu ja identiteetti (5 op) on koulutus, joka soveltuu kaikille kirkon työntekijöille kuten diakonian ja kasvatuksen työntekijöille sekä kanttoreille ja lähetyssihteereille. Koulutus on tarkoitettu työntekijöille, jotka käyttävät Raamattua työssään ja haluavat päivittää Raamattuun, sen tutkimukseen ja tulkintaan liittyvää osaamistaan.
Julkaistu 21.10.2019
Tyttö pitää kädessään Raamattua
Kuva: Sanna Krook

Raamattu ja idententiteetti -koulutus järjestetään jälleen 18.-20.5. ja 2.-4.12.2020 Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä.

Kun osallistujilta on kysytty, mitä eväitä sain työhöni, he ovat vastanneet:

”Raamatun tekstejä katson nyt avarammin, ne avautuvat rikkaammin ja monipuolisemmin…. on uskallusta katsoa tekstejä avarammista näkökulmista.”

”Sain valtavasti lisätietoa Raamatusta, joka rohkaisee keskusteluun sekä antaa lisävälineitä esim. hartauden valmisteluun.”

”Sain kurssilta paljon eväitä työhöni, nimenomaan raamattutietouden kasvettua kurssin aikana. Ideoita aion kehitellä ja hyödyntää mm. rippikouluissa ja isostoiminnassa (niin kun käytännön tehtävän kautta olenkin jo tehnyt)."

Kirkon koulutuskeskuksen kouluttajan Mika Aspisen johdolla koulutuksessa tutustutaan esimerkkien valossa Raamatun keskeiseen sisältöön, suuriin linjoihin, tekstien luonteeseen ja syntytaustaan.  Lähijaksoilla keskustellaan Raamatun tutkimuksen ja tulkinnan moninaisuudesta ja opitaan näkemään Raamatun syntyaikojen historiallisen taustan merkityksen tekstien tulkinnalle.

Koulutus painottuu teologisiin sisältöihin ja tulkintakysymyksiin, ei yksittäisiin konkreettisiin raamatunkäyttömenetelmiin. Osallistujat ovat löytäneet uutta innostusta ja näkemystä. Koulutuksen jälkeen osallistujat ovat kuvanneet, mitä he vievät siitä mukanaan takaisin työhön:

”Erilaiset tulkinnat voivat elää sovussa.”
”Pidän kurssin todistusta arvopaperina siinä mielessä, että pidän Raamattu-innostusta päällä.”

Ilmoittautuminen koulutukseen on käynnissä. Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä tästä. Koulutukseen voi tulla useampi henkilö yhdessä samasta seurakunnasta.

Lisätietoja: Mika Aspinen mika.aspinen@evl.fi

Takaisin

Seuraa meitä Twitterissä

Johtaja
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
diakoniarahaston sihteeri
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
ETELÄRANTA 8
00130  helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Vantaa
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
ETELÄRANTA 8
00130  helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
ETELÄRANTA 8
00130  helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Jumalanpalvelus ja yhteiskunta
Eteläranta 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Jumalanpalvelus ja yhteiskunta
Eteläranta 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Kirkon koulutuskeskus
JÄRVENPÄÄNTIE 640 S
04400  järvenpää

Helena Tuominen (diakonissa, psyk. sh, sosionomi YAMK, AmO) on koulutuksen asiantuntija, jonka erityisalana on diakonian koulutus. Koulutusten lisäksi Tuominen työskentelee koulutuspoliittisten kysymysten ja vaikuttamistoiminnan parissa.

Tuomisella on aiemmissa työtehtävissä hankittua osaamista mielenterveyden ja työhyvinvoinnin aloilta sekä kriisien kanssa työskentelystä. Hänelle on kertynyt kokemusta kirkollisista työyhteisöistä seurakunnista, seurakuntayhtymästä, hiippakunnasta sekä ulkomailla työskentelystä Merimieskirkossa ja ulkosuomalaisten parissa.

avustusvalmistelija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
avustuskäsittelijä
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
avustaja
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja sielunhoito
Eteläranta 8
00130 Helsinki
toimistosihteeri
Toimistopalvelut
Toimistopalvelut
ETELÄRANTA 8
00130 Helsinki