Hyppää sisältöön

Piispainkokous+

Piispainkokous on osa kirkon yhteistä hallintoa, ja sen jäseninä ovat hiippakuntien piispat. Täällä on tietoa piispainkokouksen istunnoista ja päätöksistä.

Piispainkokous käsittelee kirkon uskoa ja opetusta

Piispainkokous on päätöksentekoelin, joka käsittelee kirkon uskoa, opetusta ja työtä sekä hiippakuntien hoitoa koskevia asioita. Lisäksi piispainkokous käsittelee kirkon ykseyteen, ekumeniaan, lähetystyöhön ja uskontojen kohtaamiseen liittyviä asioita.

Puheenjohtajana piispainkokouksen istunnoissa toimii arkkipiispa tai hänen ollessaan estyneenä virassa vanhin läsnä oleva piispa. Istunnon sihteerinä toimii piispainkokouksen pääsihteeri. Esittelijöinä istunnoissa toimivat piispainkokouksen pääsihteeri, piispainkokouksen teologinen sihteeri sekä Kirkon ulkoasiain osaston johtaja tai tämän nimeämä viranhaltija.

Kenttäpiispalla, kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajalla sekä kirkkohallituksen nimeämällä oikeudellisella asiantuntijalla on läsnäolo- ja puheoikeus piispainkokouksen istunnoissa.

Piispat: Ukrainalaisten tuska on yhteinen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen puheenvuoro ja rukous Ukrainan puolesta (18.3.2022)

Piispojen rukous 18.3.2022

Biskoparna: Ukrainarnas bedrövelse är vår. Inlägg och bön av biskoparna i evangelisk-lutherska kyrkan i Finland (18.3.2022)

Ur biskoparnas bön 18.3.2022

 

Piispat vetoavat rauhan puolesta ja Ukrainan auttamiseksi (1.3.2022)

Lutherska biskopar vädjar för fred och att hjälpa Ukraina (1.3.2022)

 

Raamattu ja kirkko. Piispojen puheenvuoro 2021Lue lisää.

Bibeln och kyrkan. Biskoparnas inlägg 2021. Läs  mera.

 

Piispainkokouksen suositus diakonian virkaan vihkimisestä (25.5.2021)
Biskopsmötets rekommendation om vigning till diakoniämbetet (25.5.2021)

 

Piispainkokous hyväksyi 13.4.2021 pidettävässä kokouksessaan ekumeenisen toimintalinjauksen:
Ovet auki ykseydelle ja yhteydelle - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen toimintalinjaus vuoteen 2026 (2021)
Öppna dörrar för enhet och gemenskap - Ekumenisk verksamhetspolicy för Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland till år 2026 (2021)
Doors open for unity and fellowship (2021)

Piispainkokouksen lausunto 1/2021: Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen uudelleen kirjoittaminen (26.1.2021)

Piispainkokouksen lausunto Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisestä yhteistyösopimuksesta (7.12.2020)

Piispainkokouksen arvio korkeimman hallinto-oikeuden 18.9.2020 tekemän ratkaisun vaikutuksista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja johtopäätös jatkotoimenpiteistä: 
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu ja piispainkokouksen arvio (21.10.2020)

Biskopsmötets bedömning av följderna av högsta förvaltningsdomstolens avgörande 18.9.2020 inom Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland samt slutsats om fortsatta åtgärder (21.10.2020)

 

Piispainkokouksen vastaus kirkolliskokouksen pyyntöön (6.8.2020) 
Biskopsmötets svar på kyrkomötets begäran (6.8.2020)

Kunnioittava keskustelu (6.8.2020)
Respektfull debatt (6.8.2020)
 

Pohjoismaiset luterilaiset ja katolilaiset kirkonjohtajat vaativat julkaisemassaan kannanotossaan henkilökohtaista ja yhteistä vastuunottoa lähimmäisistä (9.3.2020). Kannanotto löytyy tästä. Även på svenska.

Seuraavat piispainkokouksen istunnot

Vuonna 2022

  • 13.–14.9.2022 Mikkelissä
  • 26.10.2022 Helsingissä
  • 7.12.2022 Helsingissä

Vuonna 2023

  • 31.1.–1.2.2023 Järvenpäässä
  • 17.4.2023 Helsingissä
  • 23.5.2023 Helsingissä
  • 5.–6.9.2023 Espoon hiippakunnassa
  • 24.10.2023 Helsingissä
  • 5.12.2023 Helsingissä

Vuonna 2024

  • 30.–31.1.2024 Helsingissä
  • 10.4.2024 Helsingissä
  • 28.5.2024 Helsingissä
  • 3.–4.9.2024 Porvoon hiippakunnassa
  • 30.10.2024 Helsingissä
  • 5.12.2024 Helsingissä
null Maistiaisia Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen vuoden 2023 koulutuksista

Maistiaisia Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen vuoden 2023 koulutuksista

Kirkon tutkimus ja koulutus tarjoaa vuonna 2023 niin uutuuksia kuin aiemmilta vuosilta tuttuja koulutuksia.
Julkaistu 11.5.2022
Koulutuskeskuksen kuvareliefissä enkelit

Tarkemmat tiedot koulutuskuvauksineen julkaistaan elokuussa Kirkon henkilöstökoulutuskalenterissa koulutuskalenteri.evl.fi. Alta löydät ennakkotietoja tulevan vuoden koulutuksista. Pastoraalitutkinnon opintokokonaisuuksien ajankohdista on erillinen tiedote.

Uusia koulutuksia

  • Kontekstuaalista teologiaa Suomessa: 27.–29.3., 29.8. etä ja 14.9. etä     
  • Vaikuttavaa johtamista: 27.–28.3. ja 2.–3.10., lisäksi 2 jaksoa v. 2024              
  • Laulu kanttorin työssä: 20.–23.3.
  • Sovita ja soita uruilla: 20.–22.2.
  • Konsultti ajankohtaisten muutosprosessien ja ratkaisujen tukena -syventävä jatkokoulutus: 27.2.–1.3., 22.–24.5. ja 16.–18.10.

Koulutukset järjestetään Järvenpäässä, Kirkon koulutuskeskuksessa, ellei muuta mainita. Huom. Muutokset ovat mahdollisia.

Tutustu koulutustarjontaan!

DIAKONIA

Diakonian teologia 5 op, DEK, YP

  • 19.9. etä, 18.–20.10. ja 20.–21.11. etä

Kriisit ja traumat 5 op, DEK, KEK

  • 13.3., 30.5., 12.9. ja 11.–13.4.

Heikentynyt toimintakyky vanhuudessa - hoivamusiikki vuorovaikutuksen tukena 5 op, DEK

  • 7.9. etä, 13.–15.9., 6.10. etä ja 27.11. etä

Surutuki -verkkokoulutus 5 op

  • 12.1., 10.2., 23.3., 25.4. ja 22.5.

JOHTAMINEN

Henkisesti ja hengellisesti hyvinvoiva työyhteisö 10 op, JOK

  • 25.-27.9., lisäksi 3 jaksoa v. 2024

Johtajana kirkossa 10 op, JOK

  • ryhmä 1: 16.–18.8., 6.–8.11., lisäksi 2 jaksoa v. 2024
  • ryhmä 2: 18.–20.9., 1.–3.11., lisäksi 2 jaksoa v. 2024

Syvemmälle johtamiseen 10 op, JOK

  • 12.–14.4., 13.–15.11., lisäksi 3 jaksoa v. 2024

Vaikuttavaa johtamista 10 op, JOK

  • 27.–28.3. ja 2.–3.10., lisäksi 2 jaksoa v. 2024

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen 5 op, JOK, YTEK

  •  23.–25.1. ja 1.–2.6. etä

JUMALANPALVELUSELÄMÄ  

Kirkolliset toimitukset 10 op, JEK, YP

  •  27.2.–2.3., 26.–28.4. ja 29.11.–1.12.

Monimuotoinen spiritualiteetti 5 op, JEK, KEK, MEK, REK, YTEK, YP

  •  14.–18.8., lisäksi 1 jakso v. 2024

Syvemmälle messuun 10 op, JEK, MEK, YP

  •  13.–17.11., lisäksi 2 jaksoa v. 2024

#tehdään yhdessä #messu 5 op, JEK, DEK, KEK, MEK, YP

  • 29.–31.5. ja 23.–25.10.

KASVATUS    

Dialogisuus kirkon työssä 5 op, KEK, DEK, MEK, YTEK

  •  2.–3.2. ja 15.–17.5.

Kirkon kasvatus muuttuvassa toimintaympäristössä 5 op, KEK

  •  6.–8.9. ja 16.–17.11.

Ulkopuolisuuden ehkäisy 5 op, KEK

  •  27.–29.9. ja 27.–28.11.

MUSIIKKI     

Gospelkuoron iloa 2 op

  • 16.–18.1.

Hyvän säestämisen taito 3 op

  • 25.–28.9. Jyväskylä

Kuoronjohdon koulutus 3 op

  • 22.–25.5.

Laulu kanttorin työssä 3 op

  • 20.–23.3.

Musiikki, hoiva ja vuorovaikutus 3 op

  • 7.9. etä ja 13.–15.9.

Soita ja laula uusi Lasten virsi 2 op

  •  4.–6.9.

Sovita ja soita uruilla 2 op

  • 20.–22.2.

RAAMATTUTEOLOGIA    

Kontekstuaalista teologiaa Suomessa 3 op

  •  27.–29.3., 29.8. etä ja 14.9. etä

Syvemmälle Raamattuun 10 op REK, JEK, YP

  •  8.–10.11. ja 2 lähijaksoa v. 2024

SIELUNHOITO

Sielunhoidon erityiskoulutus, Lapuan ja Oulun hpk:t 30 op

  •  26.–28.4. ja 19.–21.9. lisäksi 5 jaksoa vv. 2024–2025, Lankarin leirikeskus, Nurmo

TYÖNOHJAUS, KONSULTOINTI, OHJAUS

Konsultti ajankohtaisten muutosprosessien ja ratkaisujen tukena -syventävä jatkokoulutus 5 op

  • 27.2.–1.3., 22.–24.5. ja 16.–18.10.

Kirkon organisaatiokonsultoinnin erityiskoulutus 45 op

  • 11.–13.9., 20.–22.11., lisäksi 4 jaksoa v. 2024 ja 2 jaksoa v. 2025

Kirkon työnohjaajakoulutus 60 op

  • 20.–22.9., 27.–29.11., lisäksi 4 jaksoa v. 2024 ja 2 jaksoa v. 2025

Kompleksiset systeemit ja kokeilukulttuuri 5 op, JOK, YTEK, YP

  •  3.–5.5. ja 6.–8.11. etä

Harjoittelunohjaajien koulutus papeille ja kanttoreille 1 op

  • 25.–26.10.

 

Lue lisää: Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen vuonna 2023 toteutettavien pastoraalitutkinnon opintokokonaisuuksien ajankohdat.

xxxxx

Erityiskoulutusten lyhenteet (ks. lisää evl.fi/erityiskoulutukset)


DEK – Diakonian erityiskoulutus

JEK – Jumalanpalveluselämän erityiskoulutus

JOK – Johtamisen erityiskoulutus

KEK – Kasvatuksen erityiskoulutus

MEK – Musiikin erityiskoulutus

REK – Raamattuteologian erityiskoulutus

YTEK – Yhteisötyön erityiskoulutus

YP – Ylempi pastoraalitutkinto (moduulin/koulutuksen voi liittää ylemmän pastoraalitutkinnon HOPS:iin)

 

Lisätietoja: kurssisihteeri Ulla Pyykkö ulla.pyykko@evl.fi

Takaisin

Tapahtumat

Ota yhteyttä

piispainkokouksen teol. siht.
Piispainkokouksen kanslia
Eteläranta 8
00130 Helsinki
pääsihteeri
Piispainkokouksen kanslia
Eteläranta 8
00130 Helsinki
hallintosihteeri
Hallinto-osasto
Yleishallinto
Eteläranta 8
00130 Helsinki