Hyppää sisältöön

Päätöksenteko+

Syventävää tietoa kirkon päätöksistä.

Evankelis-luterilaisen kirkon päätöksenteko

Kirkolliskokous päättää mm. kirkon opista ja hallinnosta sekä kirkkolain sisällöstä.

Piispainkokous on päätöksentekoelin, joka käsittelee kirkon uskoa, opetusta ja työtä sekä hiippakuntien hoitoa koskevia asioita.

Kirkkohallitus edistää kirkon toimintaa ja seurakuntien työtä tukee, ohjeistaa ja koordinoi seurakuntien toimintaa ja hallintoa

Lainsäädäntö. Kirkkolaissa säädetään kirkon ja valtion suhteesta, kirkon järjestysmuodosta ja kirkon hallinnosta.

Tapahtumat

null Paras kehittämisen itu on valittu!

Paras kehittämisen itu on valittu!

Julkaistu 2.12.2019

Kirteko - Kirkon työelämäohjelman Facebook-ryhmässä oli 19.11.-1.12.2019 välisenä aikana avoinna äänestys parhaasta kehittämisen idusta. Voittajaksi äänestettiin Lohjan seurakunta IT-taitojen kehityksellä työhyvinvointia idullaan. Onnea Lohja! Kiitos kaikille äänestykseen osallistuneille!!!

Lohjalaisille ojennetaan KirTEKO-työelämäpalkinto 10.12.2019 arkkipiispan ja työmarkkinajohtajan toimesta.

Kehittämisen idut ovat hyviä työelämäkäytäntöjä, joita on kerätty kirkon eri työpaikoilta tämän vuoden alusta alkaen ja julkaistu Kehittämisen idut -sivuilla.

Lisätietoja: Krista Mikkonen, krista.mikkonen@evl.fi, p.040 6881460

Takaisin