Hyppää sisältöön

Yhteisöllistä olohuonetta rakentamassa

Kuvituskuva: Villasukat

Uuden kirkon avaaminen edellytti toimintatapojen muutosta

Toteuttaja

  • Sipoon suomalainen seurakunta
  • Henkilöstömäärään perustuva seurakunnan kokoluokka: 20-49 henkilöä

Haaste

  • Uuden kirkon avaamiseen liittyvä vaatimus kehittää henkilöstön toimintatapoja innovatiivisempaan, avoimempaan ja osallistavampaan suuntaan
  • Henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen vaativassa muutostilanteessa

Ratkaisu

  • Oman henkilöstön ja vapaaehtoisten ajattelu- ja toimintatapojen kehittämisen käynnistäminen hyvissä ajoin ennen kirkon valmistumista
  • Ulkopuolisen asiantuntija-avun hankkiminen muutosjohtamisen ja toimintatapojen kehittymisen tueksi Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen avulla
  • Yhteisöllisen innovoinnin- ja muiden kokeilevan kehittämisen menetelmien hyödyntäminen

Hyödyt

  • Uudenlaisen toiminnan ja toimintatapojen kehittäminen yhdessä työntekijöiden, vapaaehtoisten, yhteistyökumppaneiden, luottamushenkilöiden ja johdon kesken. Prosessin aikana hyödynnetty verkostofoorumeiden toteutustapa jäi käyttöön.
  • Uudet työtilat on saatu toiminnallisesti haltuun. Söderkullan kirkon toiminta on muodostunut ”yhteisöllisen olohuoneen” kaltaiseksi.

Suositukset

  • Suorituslisäjärjestelmää voi hyödyntää yhteisten tavoitteiden kirkastamisessa ja työnteon suuntaamisessa myös muutostilanteen aikana
  • Toimitilojen muutos merkitsee aina pienempää tai suurempaa toimintakulttuurin muutosta. Tällainen tilaisuus kannattaa hyödyntää kiinnittämällä riittävästi huomiota myös toimintatapojen kehittämiseen.

Lisätiedot

Päivitetty