Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa marraskuussa 2023 toimittajille suunnatulle uskontolukutaitokurssille, jossa saat eväitä uskontojen analysointiin.
Uskonto konflikteissa, naisten oikeudet ja hijab-kiistat, eläinten hyvinvointilaki ja uskontojen mukaiset ruokavaliot, samaa sukupuolta olevien avioliitto ja kirkot. Muun muassa näitä ja lukuisia muita uskontoon liittyviä kysymyksiä ja tilanteita joutuvat toimittajat työssään tulkitsemaan ja tiivistämään niin kotimaisessa kontekstissa kuin kansainvälisessä uutisvirrassakin.
Toimittajille suunnattu kolmen iltapäivän koulutussarja uskontolukutaidosta tarjoaa tähän työhön tukea ja työkaluja. Koulutuksen järjestää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintä yhteistyössä Kirkon tutkimus ja koulutuksen, Suomen Ekumeenisen Neuvoston sekä USKOT-foorumin kanssa.
Mukana suunnittelussa ja toteutuksessa on asiantuntijoita jo päättyneestä Argumenta-uskontolukutaitohankkeesta Helsingin yliopistosta ja Lapin yliopistosta.
Alla näet ohjelman kokonaisuudessaan.
Koulutussarja toteutetaan hybridinä. Läsnäolokoulutus tapahtuu Kirkon talolla osoitteessa Eteläranta 8, mutta koulutusiltapäiviin on mahdollista osallistua myös verkon kautta. Verkon kautta osallistujille lähetetään osallistumislinkit ennen jokaista koulutusajankohtaa. Ajankohdat ovat marraskuisina torstai-iltapäivinä 2.11, 16.11. ja 23.11.2023 alkaen klo 15. Koulutus on maksuton.
Tiedustelut: Kirkon viestintä, Kirkkohallitus, vt. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura, p. 040 688 1421, eeva-kaisa.heikura@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä