Hyppää sisältöön

Kummius

Suomessa syntyy vuosittain lähes 100 000 uutta kummisuhdetta. Kummius syntyi, kun helluntaina syntynyt kristillinen seurakunta alkoi kastaa uusia ihmisiä ja heidän kasvulleen Kristuksen seuraajina osoitettiin tukijoita, "sponsoreita".

Kummius on yksi kaste- ja kummiushankkeen kolmesta osa-alueesta. Tavoitteena on

  • tehdä näkyväksi seurakunnassa jo olemassa olevia kummiuden tukemiseen liittyviä toimintamalleja
  • luoda uusia toimintatapoja kummiuden vahvistamiseen

"Kummin kaa" on matalan kynnyksen toimintaa

Kummiuden käsite on monin tavoin laajentunut ja sekularisoitunut. Meillä on esimerkiksi yrityskummeja, kummiluokkia ja kummijärjestöjä, jotka eivät mahdu perinteisen kummiuskäsitteen sisälle, mutta kuljettavat kummiuteen liitettyjä positiivisia mielikuvia mukanaan.

Kirkon haaste on vahvistaa kristillistä kummiutta ja tarjota kummiuden elämiselle konkreettisia, matalan kynnyksen osallistumisen ja liittymisen mahdollisuuksia. Muutamana hyvänä esimerkkinä toimivat kummipelit, kummipäivä, kumminäytökset, kummiristeily ja kummiuinti. Tavoitteena on yksinkertaisesti kummisuhteen vahvistaminen kummin ja kummilapsen välillä.

Kaste ja kummius -hanke kokoaa ideoita, materiaaleja ja näkökulmia seurakuntien työntekijöille kummiuden tukemiseen. Toukokuussa 2017 avattiin uusi www.kumminkaa.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä -sivusto (facebookissa kumminkaa.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä). Kyseisen sivuston on tarkoitus toimia kokonaiskirkon kummiuden kotipaikkana. Kumminkaa-sivustoa kehitetään edelleen nimenomaan kummien lähtökohdista käsin. Sivuston kaikki materiaalit, logot ja toimintamallit ovat vapaasti käytettävissä.

Kaikki ideat ja toiveet kummiuteen liittyen ovat tervetulleita!

Päivitetty