Tapahtuman turvallisuus eri osapuolten näkökulmasta

Kaikki tapahtumaan osallistuvat tahot ovat osallisena tapahtuman turvallisuusjärjestelyissä. Seuraavassa on eritelty tapahtumaturvallisuutta eri näkökulmista:

Tapahtuman järjestäjä

Hae kiinteistön omistajalta tai maanomistajalta sekä viranomaisilta luvat tapahtuman järjestämiseen. Tunnista ja ennakoi tapahtuman vaaroja kaikissa suunnittelun vaiheissa ja toteuta riittävät toimenpiteet vaarojen torjumiseksi ennalta. Hyödynnä aiempien tapahtumien onnettomuuskirjanpitoa turvallisuussuunnittelun apuna. Varmista, että alihankkijat ja muut tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat henkilöt ja organisaatiot ovat tietoisia turvallisuusvastuistaan ja toimivat niiden mukaan. Laadi tapahtumasta tarvittaessa turvallisuusasiakirja yllä olevan taulukon mukaisesti. Varmista, että turvallisuusasiakirja on laadittu niistä oheispalveluista, joilta kuluttajaturvallisuuslaki sitä edellyttää. Anna osallistujille turvallisuuden kannalta tarvittavat ohjeet selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla.

Kiinteistön omistaja tai maanomistaja

Määritä tilan tai alueen käyttörajoitukset esim. henkilömäärän tai käyttötarkoituksen suhteen ja selvitä tapahtuman järjestäjälle paikan erityiset turvallisuusvaatimukset. Anna tapahtuman järjestäjälle riittävät tiedot ja opastus tilan käyttöön liittyen esimerkiksi henkilömäärään, turvallisuustekniikkaan, erityisiin vaaratekijöihin ja poikkeustilanteisiin.

Tapahtuman järjestämiseen osallistuvat alihankkijat ja oheispalveluiden tuottajat: Huolehdi oman vastuualueesi turvallisuudesta. Laadi tapahtuman osana toteutettavista oheispalveluista tarvittaessa erillinen turvallisuusasiakirja. Tee yhteistyötä tapahtuman järjestäjän kanssa tapahtumakokonaisuuden turvallisuuden varmistamiseksi. Ilmoita havaitsemistasi turvallisuuspuutteista tai onnettomuuksista tapahtuman järjestäjälle.

Esiintyjät

Suunnittele esitys yhteistyössä tapahtuman järjestäjän kanssa niin, että siitä ei aiheudu vaaraa. Noudata tapahtuman järjestäjän antamia ohjeita. Varaudu keskeyttämään esitys, jos yleisön turvallisuutta ei voida sen aikana varmistaa. Ilmoita havaitsemistasi turvallisuuspuutteista tai onnettomuuksista tapahtuman järjestäjälle.
Tapahtumaan osallistuva yleisö: Noudata tapahtuman järjestäjien antamia turvallisuusohjeita. Varmista, että et omalla käyttäytymiselläsi aiheuta vaaraa itsellesi tai muille. Ilmoita havaitsemistasi turvallisuuspuutteista tai onnettomuuksista tapahtuman järjestäjälle.

Myyjät ja muut vuokralaiset

Noudata tapahtuman järjestäjän turvallisuusohjeita ja tee yhteistyötä tapahtuman turvallisuuden varmistamiseksi. Varmista, että myyntipaikoista, myytävistä tuotteista tai tapahtumassa järjestettävistä oheistoiminnoista ei aiheudu vaaraa. Ilmoita havaitsemistasi turvallisuuspuutteista tai onnettomuuksista tapahtuman järjestäjälle.

Tapahtuman lähiympäristö

Tapahtumasta ei saa aiheutua vaaraa sivullisille tai lähiympäristölle. Tapahtuman järjestäjän on selvitettävä tapahtumapaikan ympäristössä olevat toimijat ja esim. muut samaan aikaan järjestettävät tapahtumat, joilla voi olla vaikutusta tapahtuman turvallisuuteen. Tapahtuman järjestäjän on tiedotettava lähiympäristöä tapahtumasta, sekä sen mahdollisesti aiheuttamista riskeistä ja häiriöistä.

Takaisin sivun alkuun