Rippikoulusta eväitä elämään

Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Se on kirkon kasteopetusta, jonka aikana nuori saa eväitä elämäänsä, kun yhdessä muiden nuorten ja seurakunnan aikuisten kanssa pohditaan elämään ja uskoon liittyviä asioita.

Rippikoulun voi käydä leiri-, päivä- tai iltarippikouluna. Leirimuotoinen rippikoulu on niin suosittua, että sitä voidaan sanoa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon menestystarinaksi.

Tavanomainen nykypäivän rippileiri järjestetään leirikeskuksessa jossain päin Suomea. Päivät koostuvat erilaisista työskentelyistä, joissa pääsee itse tekemään, kokemaan ja pohtimaan sekä yhdessä vietetystä ajasta, iltaohjelmasta, hyvästä ruoasta, laulusta ja naurusta.

Papin ja muiden seurakunnan työntekijöiden lisäksi riparilla vastuuta kantavat nuoret isoset, joiden myötä oppiminen on pitkälti vertaisoppimista. Lisäksi useissa rippikouluissa on mukana vapaaehtoisia aikuisia.

Seurakuntien lisäksi kristilliset järjestöt järjestävät rippikouluja. Nykyään useat seurakunnat järjestävät erilaisia harraste- ja teemarippileirejä, kuten vaellus-, laskettelu- ja purjehdusripareita, musiikki- tai urheilupainotteisia ripareita sekä vihreitä ripareita.

Oman seurakunnan riparitarjonnan näet seurakuntasi sivuilta.

Jokaisella on oikeus käydä rippikoulu

Kirkko pyrkii siihen, että kaikki nuoret saisivat parhaan mahdollisen rippikoulukokemuksen. Jokaisella nuorella lähtötilanteesta riippumatta on yhtäläinen oikeus käydä rippikoulu.

Rippikoulussa on huomioitava jokaisen oma tapa oppia. Leiririppikoulu on yleisin rippikoulumuoto, mutta se ei sovi kaikille. Pienryhmä voi olla turvallisempi ja oppimisen sekä vuorovaikutuksen kannalta parempi kuin iso ryhmä.

Esimerkiksi kehitysvammaisille nuorille järjestetään pienryhmärippikouluja, joissa käytetään selkokieltä tai kuvakommunikointia. Samoin järjetetään viittomakielinen rippikoulu heille, joiden äidinkieli on viittomakieli. Joskus paras ratkaisu voi olla yksityisopetus papin kanssa omaan tahtiin nuorelle sopivin opetusmenetelmin.

Ota ajoissa yhteys oman seurakuntasi rippikoulupappiin oikean riparimuodon löytämiseksi.