Saavu Kirkkoposti -podcast

Tuomo Burman: Tervehdys hyvät kuulijat. Tervetuloa kuuntelemaan Saavu Kirkkoposti -podcastia. Minä olen Tuomo Burman ja tämän podcastin toimittaja, olen seurassanne sellaisen parikymmentä minuuttia tällä kertaa.

Tällä kertaa Saavu Kirkkoposti nimensä mukaisesti käsittelee saavutettavuutta ja kirkkohan meillä on aiheena, nimittäin Turun hiippakunnassa on piispan vaalit ja sain haastateltavakseni kaikki neljä ehdokasta Teamsin välityksellä ja kyselin saavutettavuudesta.

Piispaehdokkaina ovat Heikki Arikka Malmin seurakunnan kirkkoherra, Kaisa Huhtala Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra, Jouni Lehikoinen Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra ja Mari Leppänen Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani.

Kyselin kaikilta ehdokkailta viisi kysymystä saavutettavuudesta ja tässä sitten pidemmittä puheitta lähdetään ensimmäiseen Teams -haastatteluun ja ensimmäisenä vuorossa on Heikki Arikka Malmin seurakunnan kirkkoherra. Mitä saavutettavuus kirkossa tarkoittaa?

Heikki Arikka: Se on hyvin monitahoinen käsite, minä ajattelen, että se tarkoittaa kaikkea tai pitäisi tarkoittaa kaikkea kirkon työtä mitä me teemme. Kirkko tai seurakunta on olemukseltaan sellainen, että sen pitää olla kaikille soveltuva ja sitä kautta kaikkien saavutettavissa. Ymmärrän sen näin, että tämä saavutettavuus tarkoittaa sitä, että seurakunnan toiminta tai työ mitä tehdään, niin sen pitää olla kaikkien saatavilla ja saavutettavissa niin laajalti kuin se on mahdollista.

Tuomo Burman:  Kuka hyötyy, jos kirkko on saavutettava?

Heikki Arikka: No ajattelen, että...tai itse asiassa kaikki, aivan kaikki. Se, että tämä inhimillisen todellisuuden moninaisuus pitää näyttäytyä myös vahvasti seurakunnassa ja kirkossa ja se, että meillä ihmisillä voi olla erilaisia rajoitteita tai haasteita ja kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Tämä asettaa meille kirkossa tai seurakunnissa omat haasteemme siinä, että miten suunnitellaan tiloja ja toimintoja, että tämä saavutettavuus olisi mahdollista mahdollisimman laajalle joukolle mahdollisimman usein.

Ja ajattelen, että tästä hyötyy nimenomaan kaikki. Tulee se elämän rikkaus siitä, että mitä useampi ihminen pystyy olemaan yhtä aikaa tasapuolisesti läsnä ja koolla.

Tuomo Burman: Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa kirkon jokapäiväisessä elämässä?

Heikki Arikka:  No varmaan hyvin monia asioita, että usein varmaan saavutettavuudella ensisijaisesti olen kuullut, että sitä käytetään tällaisten fyysisten tilojen suunnittelussa tai korjaamisessa, tai ajatellaan fyysisiä esteitä ja sitä kautta saavutettavuutta, että ei ole paljon portaita tai kynnyksiä ja niin edelleen, että pääsee myös osallistumaan pyörätuolilla tai muilla apuvälineillä paremmin tulemaan kirkon tiloihin mukaan ja sisälle.

Mutta minä ajattelen, että se on, saavutettavuus on paljon laajempi käsite. Mä olin monta vuotta Turun seurakuntayhtymän vammaisneuvoston jäsen ja siellä pääteemana oli nimenomaan tämä saavutettavuuden edistäminen seurakuntayhtymän toiminnassa ja kirkoissa. Siellä oli hyvin monien eri järjestöjen edustajia ja hyvin monenlaisia ihmisiä ja siellä tämän neuvottelukunnan jäsenenä havahduin siihen kuinka laaja käsite saavutettavuus on ja kuinka monia erilaisia asioita pitää ottaa huomioon ja kuinka laajasti pitää ymmärtää mistä mahdollisista rajoitteista on kysymys ja miksi saavutettavuus on niin tärkeä.

Ja ajattelen, että siihen liittyy näiden fyysisten rajoitteiden purkaminen tai huomioiminen, niin sen lisäksi myöskin paljon muuta tällaista toiminnallista ohjattavuutta siihen, että miten voidaan huomioida saavutettavuus mahdollisimman laaja-alaisesti. Ajattelen, että tässä on jotenkin käynyt vähän niin kuin vahingossa tänä vuonna tämän koronan takia niin seurakunnat ovat muun muassa lisänneet paljon videotyöskentelyä, striimien tekoa, hartauksien pitoa tuonne nettiin ja ainakin meillä ovat osallistumismäärät kasvaneet huomattavasti siitä mitä vaikka normaali Jumalan palvelus osallistujamäärä on kirkossa tavallisena sunnuntaina.

Niin se on moninkertainen se sama Jumalanpalvelus kuin se on näytetty netissä videona ja ajattelen, että se kertoo siitä saavutettavuudesta, että sitä pystyy kuuntelemaan vähän kuin radio-ohjelmaa tai sitä pystyy katsomaan, siinä on myös tekstitys, pystyy sitä kautta osallistumaan ja ajattele, että sen saavutettavuus on näissä videoiduissa Jumalan palveluksissa hyvin toteutunut.

Ja ajattele, että jos nyt ajatellaan, että tästä koronasta on jotain siunauksellista ollut, niin se on ehdottomasti tällä saavutettavuus puolella on tapahtunut sellaisia toiminnallisia hyppäyksiä, että moni toiminta missä on saattanut olla kynnys, ihan konkreettinen kynnys kirkon ovella, niin niitä kynnyksiä on nyt madallettu.

Tuomo Burman: Miten piispa voi edistää saavutettavuutta kirkon kaikilla tasoilla?

Heikki Arikka: Ajattelen, että hyvin monellakin eri tasolla. Yksi on se, että näistä asioista puhutaan ja näitä saavutettavuus asioita pidetään esillä ja siinä piispalla on merkittävä esimerkin voima, rooli ja asema, että piispa pystyy ottamaan näitä asioita esille, muistuttamaan ihmisiä ja kirkon toimijoita, kun suunnitellaan tiloja tai toimintoja. Ja jotenkin piispa pystyy muistuttamaan niitä elämän arvokkuudesta ja elämän moninaisuudesta, että nämä saavutettavuus asiat tulevat huomioiduiksi mahdollisimman laajalti niin puheissa kuin teoissa ja toiminnan suunnittelussa.

Tuomo Burman: Mikä asia olisi ensimmäinen saavutettavuusteko, mikä pitäisi kirkossa tehdä?

Heikki Arikka: Joo ja tässä on varmaan eroja, että seurakuntien tai kirkkojen välillä. Varmaan on kirkkoja ja seurakuntia, joissa on kirkkoja, joissa saavutettavuus on pystytty ottamaan paremmin huomioon vaikka tilojen tai silmukoiden kautta, että pystytään huomioimaan erilaisia ryhmiä. Meillä oli ainakin silloin kun olin vammaisneuvoston jäsenenä, niin meillä yksi sellainen hanke...minä en nyt valitettavasti tiedä mikä on sen hankkeen laita tällä hetkellä, en ole sitä seurannut viime vuosina, mutta siinä oli ajatusta, että joka kirkkoon pitäisi saada näkövammaiselle sopiva virsikirja, sellainen piste...varmaan ehkä paremmin tiedät mistä kirjasta on kysymys, mutta sellainen pistekirjoituksella oleva virsikirjan versio.

Näin ollen sitä kautta palveltaisiin muun muassa tätä kohderyhmää paremmin ja ajatus oli silloin siinä, että jokaiseen kirkkoon voisi päästä apuvälineiden kanssa yksin ja jokaisessa kirkossa olisi tällainen silmukka, induktiosilmukka ja jokaisesta kirkosta löytyisi virsikirjat, mitkä olisivat sormi -lukutekniikalla luettavissa ja voisi sitä kautta osallistua lauluun.

Se, että onko näin toteutunut niin arvelisin, että ei ole ihan toteutunut valtakunnallisesti vaan tässä on valtavia alueellisia ja seurakunnallisia eroja. Varmaan sellainen iso teko olisi, jos me voisimme joku päivä kirkossa sanoa, että nyt ainakin tältä osin saavutettavuutta on edistetty, että nämä fyysiset esteet olisivat joka paikassa ratkaistu.

Tiedän, että tämä on vähän haastavaa, koska meillä on vähän vanhojakin kirkkorakennuksia, joiden rakenteiden muuttaminen voi olla vähän haastavaa, mutta viime kädessä kysymys on ikään kuin ihmisten asenteesta ja tahtotilasta ja aika monet tällaiset rakennustekniset asiat ovat kyllä ratkaistavissa, jos tahtotilaa ja näkemystä johonkin asiaan löytyy.

Ehkä sellainen ensimmäinen asia niin ajattelen, että ehkä se asenteiden muuttamisen puolella on se, että tätä saavutettavuus asiaa pidetään riittävän vahvasti ja äänekkäästi esillä, että tämä ajatus menee ikään kuin läpi koko kirkon riittävän hyvin.

Tuomo Burman: Näin kuultiin Heikki Arikan vastauksia saavutettavuus -kysymyksiin.

Seuraavaksi sitten vuoron saa Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala.

Tuomo Burman:  Mitä saavutettavuus kirkossa tarkoittaa?

Kaisa Huhtala: Se on hyvä ja selkee kysymys. Saavutettavuus, josta nyt puhutaan paljon on varmaan aika monenlaista. Ehkä se on ihan ensimmäiseksi se on sellaista esteettömyyttä, että ihminen pystyy tulemaan hyvin kirkon tilaan, jos hän kulkee pyörätuolilla tai käyttää rollaattoria ja hän myöskin pystyy siis tulemaan vaikka alttarille ehtoollispöytään, tämähän on se ihmisillä tosi iso kysymys monta kertaa ihan kirkon valinnassakin, että pystyykö helposti ja yksinkertaisesti tulemaan.

Sittenhän se voi olla vaikka tämän tyyppisiä kysymyksiä, että miten on kuuluvuus, miten on se sijainti, että näetkö vaikka alttarille ja onko sijoittelu sellainen helppo ja miellyttävä. Sitten ehkä saavutettavuus voi olla myöskin vähän tällaista, vois ajatella, että liittyy myöskin tähän turvallisen tilan -käsitteeseen. Siihen ajatukseen, että sinä uskallat tulla ilman, että on ajatus se, että sinua joko jonkin vammaisuuden tai jonkin mielipiteen tähden jollain tavalla huomautellaan, että saavutettavuus on myöskin sitä.

Tottakai se on myöskin näissä kaikissa nettisivuissa, Facebookissa, Instagramissa tai normi nettisivuissa se, että on tekstitystä videossa tai on mahdollista klikata jotakin kuvaa ja sinä saat siihen sen, että näkövammainen ihminen pystyy kuulemaan sen kuvauksen siinä. Tällaisia asioita nyt ehkä ensimmäisenä saavutettavuudesta kirkossa.

Tuomo Burman: Kuka hyötyy, jos kirkko on saavutettava?

Kaisa Huhtala: No minä vastaisin tähän mielelläni, että kaikki hyötyvät. Eli saavutettavuus ei ole vain yhden, jos halutaan sanoa jonkin marginaaliryhmän saavutettavuutta, vaan se etu ja hyöty on kaikilla ehkä juuri sen tähden, että silloin yhteisöllisyys lisääntyy. Jos kirkko on saavutettava ja turvallinen, niin silloin se on kaikkien hyöty, koska silloin jokainen uskaltaa ja pystyy tulemaan ja se antaa jokaiselle ihmiselle ajatuksen siitä, että minä voin tulla.

Vaikkapa ihan sellaisena esimerkkinä, että kun meillä on tavallinen messu niin ihmiset tietävät, että he voivat tulla vaikka vähän myöhässä, he voivat lähteä välillä kävelemään pihalle, jos tuntuu etteivät he jaksa istua, että kukaan ei ihmettele sitä, että toiset tulevat ja menevät. Eli saavutettavuus on kaikkien hyöty siinä, että me voimme olla ja saapua sellaisina kuin nyt ollaan erilaisten omien henkilökohtaisten asioittemme kanssa ja se lisää sitä yhteisöllisyyttä, joka tulee toinen toisen kunnioittamisesta.

Tuomo Burman: Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa kirkon jokapäiväisessä elämässä?

Kaisa Huhtala: Minä ajattelisin, että ensimmäiseksi pitäisi ehkä sanoa, että se on asioiden huomaamista. Eli se on asioiden huomaamista siitä näkökulmasta mikä ei ole ihan juuri sinun oma, et pystyt ajattelemaan toisen ihmisen osalta tilannetta. Joko se voi olla sitä, että huomataan se, että paikalla voi olla joku, jonka on vaikea kuulla ja jos hän pyytää kertaalleen, että voisitko puhua selkeämmin niin sitten muistetaan se.

 Tai jos on kysymys jostakin, mikä helpottaa toisen ihmisen elämää, niin muistetaan se eikä vain sitä hetkeä kun se ihminen puhuu tai sanoo siitä vaan koko ajankin. Eli se, että yrittää ajatella eri ihmisten näkökulmasta ja voisiko ajatella, että tässäkin on se sama mikä aina on, että älä ajattele toisen puolesta vaan kuule toista. Eli se, että jos otetaan nyt vaikka se, että joku on näkövammainen niin sinä et rupea esittämään, että joo minä tiedän tämän jutun vaan sinä kuulet sen, että mikä on nyt oikeasti se asia mitä pitää huomata.

Minä olen itse esimerkiksi opin todella paljon nuorena pappina ystävältäni Hannes Tiiraalta, joka hyvinkin selkeästi selitti asioita ja se, että sinä et ajattele ja kuvittele toisen puolesta.

Tuomo Burman: Miten piispa voi edistää saavutettavuutta kirkon kaikilla tasoilla?

Kaisa Huhtala: No ajattelisin sillä tavalla, että tässäkin niin kuin aika monessa muussa asiassa on kysymys asenteesta, että jos haluaa ymmärtää ja haluaa vaikuttaa, niin se on se ykkösjuttu. Voihan tässä nyt ottaa esimerkiksi vaikka ministerin, jonka aikana viittomakielen asema on tullut ihan toisenlaiseksi, koska hänellä on asiaan ymmärrystä ja tottakai voi esimerkiksi piispa vaikuttaa vaikka piispan tarkastuksissa tai muissa tilanteissa, joissa kohtaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakuntalaisia. Olemalla kiinnostunut kysymällä, kuulemalla, itse havainnoimalla ja vaikuttamalla omalla asennoitumisella ja kannanotoilla siihen millä tavalla toivotaan, että kirkko on oikeasti saavutettava.

Tuomo Burman: Mikä asia olisi ensimmäinen saavutettavuusteko, mikä pitäisi kirkossa tehdä?

Kaisa Huhtala: Se on erinomaisen mielenkiintoinen kysymys ja tähän voisi varmaan ottaa ihan mitä tahansa, mutta minulla aivan ensimmäisenä nousi mieleeni nää selkokielisen uutisointi, että siis meillähän on täällä paikkakunnalla Pertti Rajala tehnyt erittäin ansiokasta työtä selkokielisiin julkaisuihin ja minulla ensimmäisenä nousi tässä nyt esimerkiksi nämä kirkon tiedotuskeskuksen lähettämät uutiset. Olen todella paljon tekemisissä ihan päivittäin ihmisten kanssa, jotka eivät ole alunperin suomalaisia, suomi ei äidinkieli ja jotka kuitenkin puhuvat, kirjoittavat ja ymmärtävät hyvin suomea ja kun heidän kanssaan käy joitakin tekstejä läpi niin huomaa, että pitäisi olla enemmän selkokielistä uutisointia olemassa. Tottakai nettisivutkin, mutta puhun nyt nimenomaan tästä uutisoinnista ja sitten tämä liittyy myöskin siihen, kun puhutaan lukutaidosta, luetun ymmärtämisestä, että monta kertaa uutisoinnit mitä me ajattelemme, että nämä ovat selkeitä niin ne eivät avaudu ihmisille, jotka ovat koulunsa käyneitä, mutta kuitenkin se luetun ymmärtäminen ei ole sellainen mitä me ehkä kuvittelemme.

Minun vastaus tähän sinun kysymykseesi on se, että enemmän selkokielistä uutisointia.

Tuomo Burman: Näin kuultiin Kaisa Huhtalan ajatuksia saavutettavuudesta.

Tuomo Burman: Sitten on vuorossa Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Mitä saavutettavuus kirkossa tarkoittaa?

Jouni Lehikoinen: No tuota saavutettavuus on aika laaja käsite kaiken kaikkiaan, että ensimmäisenä tuli mieleen esteettömyys. Siitähän ollaan paljon puhuttu jo pidemmän aikaa kirkon elämässä, että fyysiset tilat pitäisivät olla esteettömiä, että ihmiset pääsevät osallistumaan Jumalanpalveluksiin ja seurantakuntatiloihin, siihen toimintaan mitä meillä on, mutta minä näen, että saavutettavuus on myöskin paljon paljon muuta. Nyt puhutaan tällä hetkellä tästä tiedollisesta saavutettavuudesta eli siitä, että ihmiset löytävät meidät, että jokaiselle on helppo löytää seurakunta sosiaalisesta mediasta, tietoo sen toiminnasta ja erityisesti tavallaan, että sitten netissä me ollaan saavutettavia joka tavalla, että tämä on sellainen haaste mikä tällä hetkellä tämä informaatiomaailman saavutettavuus kirkolla on olemassa.

Tottakai myöskin sitten käsitän saavutettavuudella myöskin sen, että myöskin niillä ihmisillä, jotka esimerkiksi ovat taloudellisessa ahdingossa, niin heillä olisi mahdollisuus ja oikeudet osallistua seurakunnan esimerkiksi leiritoimintaan, joka on maksullista. Tavallaan saavutettavuuden sisällä on monta eri käsitettä, myöskin käsitteet, jotka liittyvät ihmisarvoon ja tasa-arvoon.

Tuomo Burman: Kuka hyötyy, jos kirkko on saavutettava?

Jouni Lehikoinen: No kyllä siitä hyötyvät ihan kaikki, että tuota niin jos kirkossa me saarnataan sitä, että kaikki ovat tervetulleita ja Jeesuksen luokse on jokainen ihminen huolimatta hänen taustastaan tai fyysisestä olemuksesta niin, jos me kirkossa rakennetaan esteitä sille todellisuudelle niin silloinhan se sotii meitä itseämme vastaan. Eli kyllä kirkon täytyy tehdä kaikki sen eteen, että se on saavutettava ja kaikki tästä hyötyvät. Siitä hyötyy kirkko ja siitä hyötyy jokainen seurakuntalainen ja jokainen ihminen, että meidät löytää ja me olemme saavutettavissa.

Tuomo Burman: Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa kirkon jokapäiväisessä elämässä?

Jouni Lehikoinen: No saavutettavuus pitäisi olla ennen kaikkea enemmän kuin pelkkiä sanoja ja korulauseita, me olemme niitä viljelemässä kirkossa ihan tarpeeksi. Kaikki mitä me puhumme niin punnitaan siinä käytännön elämässä, käytännön ruohonjuuritason työssä ja kirkon jokapäiväisessä elämässä, eli tämä pitää sisällään sen, että me kirkossa panostamme esteettömyyteen, panostamme siihen, että me olemme saavutettavissa tuolla sosiaalisessa mediassa, informaatiomaailmassa.

Minä ajattelen myöskin meidän oman seurakunnan toiminnan kannalta, minä olen alusta asti täällä Turussa ajanut omassa seurakunnassani sitä linjaa, että pois virastoista kansan keskellä. Eli se, että me menemme sinne missä ihmiset ovat, sehän on saavutettavuutta myöskin. Meidät löytää kaduilta, kujilta ja kuppiloista, jopa jalkapallokentältä tai jääkiekkokentältä, missä ollaan läsnä kohtaamassa ihmisiä, että sanotaan arkipäivän elämässä tämä voisi näkyä tällä tavalla.

Tuomo Burman: Miten piispa voi edistää saavutettavuutta kirkon kaikilla tasoilla?

Jouni Lehikoinen: No piispan pitää ennen kaikkea olla itse esimerkkinä siinä asiassa. Pitäisi sitä asiaa esimerkiksi piispan tarkastuksissa hyvin esillä, puhua saavutettavuuden puolesta ja nähdä kokonaiskuva, että seurakunta ei ole vain sellainen kapee sektori tämän ajan keskellä vaan sen täytyy olla voin joka suuntaan, että sen täytyy olla saavutettava joka tavalla. Tämä on erityinen asia mistä piispa voisi pitää ääntä ja muistuttaa seurakuntia ja ennen kaikkea sitten tuota niin myöskin tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa pitää teemaa yllä. Kyllä piispan ääntä kuunnellaan vielä ihan eri tasolla kuin paikallisseurakunnan kirkkoherran ääntä.

Tuomo Burman: Mikä asia pitäisi ensimmäisenä saavutettavuus tekona tehdä kirkossa, jos ajatellaan näin laajasti?

Jouni Lehikoinen: Minä ajattelen, että tässä voisi olla moniakin vaihtoehtoja. Ensimmäinen vaihtoehto on tottakai se, että meidän tilat ovat esteettömiä ehdottomasti, jokaisella on kirkkoon ja seurakuntakoteihin ja -rakennuksiin esteetön pääsy. Se on ihan ensimmäinen asia. Toinen asia tietenkin on myöskin se, että tuolla informaatiomaailmassa me olemme saavutettavia ja meidän kielemme on selkeää. Jos minä ajattelen ihan ruohonjuuritason, meilläkin selkomessuja seurakunnassa on pidetty jonkin verran, niin esimerkiksi messuissa ihan yksinkertainen asia on se, että sanotaan virren, liturgi sanoo virren numerot aina ennen kuin lähdetään virttä veisaamaan.

Eli monista pienistäkin asioista me voimme saada isompia tekoja tämän kirkon sisällä, mutta jossakin on se ensimmäinen askel mitä täytyy ottaa ja ehkä ne menevät tällaisessa järjestyksessä minun ajatusmaailmassani.

Tuomo Burman: Ja näin kuultiin Jouni Lehikoisen ajatuksia saavutettavuudesta.

Tuomo Burman: Lopuksi vielä kuullaan Turun arkkihiippakunnan hiippakuntadekaani Mari Leppäsen ajatuksia saavutettavuudesta.

Tuomo Burman: Mitä saavutettavuus kirkossa tarkoittaa?

Mari Leppänen: No minä ajattelen, että saavutettavuus on ihan meidän teologian ytimestä, koska siis kirkon tulisi olla olemukseltaan kaikki huomioon ottava ja myös sellainen, joka yksinkertaisesti se viesti, meidän viesti on tarkoitettu kaikille ihmisille. Eli ollaan ihan ydin asioiden äärellä, mutta sitten käytännössähän se saavutettavuus merkitsee kauheen erilaisia asioita, mutta jos puhutaan ihan tästä perus lähtökohdasta ja ehkä tulee mieli sanoa vielä sekin, että erityisesti minä ajattelen, että luterilainen kristinusko niin sehän on oikeastaan saanut alkunsa saavutettavuus kysymyksestä, että tavallinen ihminen, tavallinen kadunkulkija voisi ymmärtää Jumalan sanaa ja sitä on käännetty kansan kielelle ja opetettu niin, että ihmiset ymmärtävät.

Jotenkin minä ajattelen, että sen lisäksi, että saavutettavuus nousee kristillisen teologian ytimestä niin se on myös luterilaisuuden perus ajatuksia. Sitten toisaalta minä ajattelen, että luterilaisuuteen liittyy se ajatus, että usko elää ja kehittyy ja siksi se saavutettavuus käytännössä ja konkreettisesti tarkoittaa tänä aikana eri kysymyksiä kuin esimerkiksi silloin reformaation aikana.

Tuomo Burman: Kuka hyötyy, jos kirkko on saavutettava?

Mari Leppänen: No siitähän tietysti hyötyy kaikki, mutta erityisesti he, jotka ovat tavalla tai toisella tulleet rajatuksi ulkopuolelle.

Tuomo Burman: Mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa kirkon jokapäiväisessä elämässä?

Mari Leppänen: Se voi tarkoittaa kauheen monenlaisia asioita, minulla tulee omasta työstäni tai omasta kotiseurakunnastani mieleen ihan konkreettisiakin asioita. Meidän hiippakunnassa on käynnissä tällainen hanke, jossa yksi keskeinen osa-alue on Jumalanpalvelus elämä ja kirkkotilojen uudistaminen ja siinä esimerkiksi tämä saavutettavuus kysymys on aika iso kysymys ja se tarkoittaa kauheen monenlaista saavutettavuutta. Toisaalta tätä esteettömyyttä ja sitten toisaalta saavutettavuutta esimerkiksi ilmapiirin kautta ja sillä tavalla, että se on jotenkin kaikki mukaan kutsuvaa.

Yksi sellainen käytännön esimerkki minun mielestä, joka hyvin kuvaa tähän saavutettavuuteen liittyvää problematiikkaa oli se, että yhdessä näistä kirkoista, jota meillä täällä isosti remontoidaan, niin ennen sitä remonttia päätettiin tehdä kokeilu kun siellä on se kirkkotila sellainen, että sen alttarin kaide on niin kuin pitää mennä portaat ylös ja sinne ei ole olemassa varsinaisesti mitään liuskaa, siinä on kyllä kaide ja sehän rajaa ihmisiltä sen, että aika moni ei pysty käymään ehtoollisella sen takia, että kokee sen hankalaksi ja ei halua herättää ehkä huomiota tai pyytää apua.

Sitten siellä tehtiin sellainen kokeilu, että ehtoollinen jaettiinkin seisaalleen siinä keskikäytävällä ja se oli kiinnostavaa kuulla miten ihmiset reagoivat siihen, että osa loukkaantui aika paljon, koska heille se kokemus siitä, että he saavat polvistua alttarille on kauhean tärkeä ja heidän oli vaikea asettua niiden ihmisten asemaan taas, jotka eivät ehkä vuosikymmeniin olleet päässeet itse ehtoolliselle. Minusta se on tällaisia kauhean konkreettisia asioita, jossa me havahdumme ajattelemaan asiaa niin kuin ei vain omasta näkökulmasta vaan toistemme näkökulmasta.

Tuomo Burman: Miten piispa voi edistää saavutettavuutta kirkon kaikilla tasoilla?

Mari Leppänen: No minä ajattelen, että se piispan työhän on sitä sellaista seurakuntien työn tukemista ja kirkon työn näkyväksi tekemistä ja sitten viestintää, oikeastaan kaikilla näillä osa-alueilla piispa voi pitää esillä näitä kysymyksiä ja ihan lähtökohtaisesti se lähtee siitä, että piispan pitäisi puhua uskosta ja Jumalasta niin, että se on ymmärrettävää. Sitten minä ajattelen niin, että piispan tehtävä on myös ihan konkreettisesti edistää sitä, että ihmisillä, tämän ajan ihmisillä ei olisi esteitä, erilaisia esteitä sille, että he voisivat yhdessä toisten kanssa jakaa sitä uskoa Jumalaan ja kokemuksellisesti myös tulla yhteen.

Käytännössä minä ajattelen, että nyt esimerkiksi kun kerroin tästä meidän hankkeesta, niin meillä piispa on ollut siinä mukana ja pitänyt näitä asioita esillä ja tämä on minusta sitä ihan arkista sen työn ehkä sen esteettömyys puolen enemmän miettimistä, mutta sitten kyllähän tämän ajan iso kysymys on tämä saavutettavuus laajasti. Jokainen voi osallistua, vaikka ei näe, kuule tai ymmärrä kaikkea, mutta sitten toisaalta myös, että se ilmapiiri on sellainen, että kirkon toiminta olisi lähtökohtaisesti avointa kaikille, että se olisi sellaista, että se kutsuu puoleensa.

Tämä on minun mielestä sillä lailla syvällinen kysymys, että tässä on tällaisia ihan konkreettisia asioita, mutta myös asenteellisia asioita ja kyllä se minun mielestä kilpistyy Jumalanpalvelukseen ja just tähän ehtoolliseen, josta kerroin tämän esimerkin. Rippikouluun, nuorten ihmisten elämään, avioliittoon, diakoniaan, sielun hoitoon, kaikkeen, että se on läsnä jokaisella tasolla, niin puhumalla piispa, tekemällä näkyväksi, rohkaisemalla, [nostamalla? 00:31:35] hyviä esimerkkejä, ehkä myös muistuttamalla silloin jos näyttää siltä, että asiat eivät etene niin kuin tulisi edetä.

Tuomo Burman: Mikä asia olisi ensimmäinen saavutettavuusteko, mikä pitäisi kirkossa toteuttaa?

Mari Leppänen: Viime vuosien aikana minä olen ajatellut tätä sillä lailla enemmän ehkä vielä henkilökohtaisesti, kun on aina hoksannut ajatella, että minun oma äitini sairastaa tällaista perinnöllistä sarveiskalvon rappeumaa ja hänelle on tehty monenlaisia silmäoperaatioita, mutta hän menetti, hän elää siis yksin ja hyvin toimintakykyinen, mutta hän menetti oikeastaan kokonaan näkönsä tässä viimeisten vuosien aikana. Hän on ollut sellainen, joka on osallistunut seurakunnan toimintaan tai halunnut verkon kautta kuulla ja se teki näkyväksi sen, että miten hirveän vaikeata se on toisaalta heikko näköiselle, mutta sitten erityisesti myös sokealle ihmiselle.

Äitini tilanne on onneksi kulkenut eteenpäin sillä tavoin, että hänelle onnistuttiin tekemään leikkaus ja hän tällä hetkellä näkee jonkin verran, mutta hän joutui jonkin aikaa sillä lailla, että hän ihan apuvälineiden kanssa toimi ja toisten avun varassa ja se olis kyllä todella silmiä avaava prosessi, että miten vahvasti tämä verkkomaailma mahdollistaa kauhean paljon asioita, mutta miten siellä pitää osata ottaa huomioon, että asiat ovat saavutettavia. En ollut ymmärtänyt sitä niin perustavalla tavalla aikaisemmin ja ajattelen, että tämä on sellainen, tottakai nythän meillä itse asiassa sen asian kanssa kaikissa seurakunnissa painitaankin parhaillaan, kun tämä laki tulee voimaan ja moni asia varmaan paranee, mutta kyllä minä ajattelen, että sen verkkomaailman saavutettavuus on tosi tärkeä asia ihan näiden käytännön ja konkreettisten tilojen ja ilmapiirin lisäksi. Sitä haluaisin osaltani edistää.

Tuomo Burman: Ja näin kuultiin Mari Leppäsen ajatuksia saavutettavuudesta.

Tuomo Burman: Kiitos jokaiselle piispaehdokkaalle, että pystyitte vierailemaan tässä Saavu Kirkkoposti -podcastissa Teamsin välityksellä. Oli mielenkiintoista kuulla näkemyksiänne tästä saavutettavuudesta ja oli ilo huomata, että saavutettavuus on teille jokaiselle tärkeä asia ja tasapuolisesti jokaiselle menestystä tulevissa vaalikoitoksissa.

No niin ja tässä alkaakin olla kaikki tällä erää tässä Saavu Kirkkoposti -podcastissa. Minä olen Tuomo Burman ja olen tämän podcastin toimittaja. Sen verran täytyy sanoa, että vähän tästä tuli pidempi kuin edellisellä kerralla, mutta saavutettavuus on asia, josta on paljon asiaa tuotavissa esille, joten suotakoon se minulle anteeksi. Seuraavan kerran sitten olemme kuuluvilla tuossa marras-joulukuussa, hyvää syksyä jokaiselle kuulijalle.

Saavu Kirkkoposti tekstivastine jakso 3

Tuomo Burman: Tervehdys hyvät kuulijat. Tervetuloa kuuntelemaan Saavu Kirkkoposti -podcastia. Minä olen Tuomo Burman ja tämän podcastin toimittaja. Olen seurassanne semmoisen parikymmentä minuuttia tällä kertaa. Kerronpa tässä hiukan tämän Saavu Kirkkoposti -podcastin sisällöstä tällä kertaa. Ja minulla on vieraana Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön pappi Maarit Nuopponen. Hänen kanssaan tarinoidaan joulusta. Kuullaan toki tästä joulun sanomasta, mutta sitten myös siitä, miten joulua voi kokea monin eri aistein. 

Siirrytäänpä sitten Maaritin kanssa jutteluun. Sain häneen Teams-yhteyden, tämmöinen tapaaminen ei tämän koronatilanteen takia ollut muutoin mahdollinen.

Tervetuloa Maarit Nuopponen tähän Saavu Kirkkoposti -podcastiin. Sinä olet kehitysvammaistyön pappi, mutta se oli aika pitkä se sinun tittelisi, joten lienee parasta, että esittäydyt itse.

Maarit Nuopponen: Kiitos paljon, Tuomo. Joo, tämmönen pitkä virkanimike on kuin Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön pappi. Mutta ihan vois näin lyhyestikin, et kehitysvammaistyön pappi. Teen töitä 19 seurakunnan alueella täällä Keski-Suomessa kehitysvammaisten henkilöiden, autismin kirjon henkilöiden, heidän perheiden, heistä huolta pitävien parissa. Ja asustelen itse Jyväskylässä, täältä sukkuloin sitten ympäriinsä ja lähiesimies on tuolla Äänekoskella. Eli jos minua etsiskelee, että missäs se kehitysvammaistyön pappi on, niin Äänekosken seurakunnan sivuilta löytyy minun yhteystiedot, eli sieltä kautta hoidellaan näitä hallinnollisia hommia. Ja on tämmöinen historiaan liittyvä asia myöskin, että Suojarinne, tämmönen kehitysvammalaitos oli täällä ja ensimmäinen kehitysvammatyön papin virka Suomessa on tullut tänne Keski-Suomeen, niin siitä on perua tuo, että siellä Suolahden Äänekosken seudulla työhuone mulla löytyy.

Tuomo Burman: Mutta sinä et Maarit Nuopponen ole vielä historiaa, vaan sinä olet ihan tätä ja tässä ja nyt.

Maarit Nuopponen: Kyllä. Pyrin pysymään tässä hetkessä.

Tuomo Burman: Kehitysvammatyö on tietysti laaja ja siinä löytyy myös yhtymäkohtia varmasti näkövammaisuuteen ja sillä tavalla, koska varmaan osalla kehitysvammaisista on myös näkövammaa ja sitä kautta tämmöinen moniaistisuus on varmaan sinulle tullut tutuksi. Minkälaisia mietteitä tästä aihepiiristä nousee?

Maarit Nuopponen: Kyllä, moniaistisuus, joo. Ja sehän edellyttää sitä, että mä oon yleensä töissä semmoinen kassialma, mulla on kassit täynnä erilaisia tavaroita, joita voi käyttää moniaistisesti tunnusteluun, aisteluun, kuunteluun, kaikkiin aisteihin liittyviä asioita. Ja työn mielenkiinto onkin siinä, että näitä hengellisiä asioita, jotka usein on tietenkin näkymättömiä ja vähän tämmösiä abstrakteja myöskin, niin miten tuoda niitä ihan konkreettisesti näkyvään hahmoon, että voimme haistaa, maistaa, kuulla, tuntea uskon todellisuutta.

Tuomo Burman: Tässä eletään nyt adventtiaikaa ja joulu on tulossa. Ja niin kuin kaikki tietää, niin tämän vuoden joulu taitaa olla aika erilainen, moni varmasti joutuu olemaan aika pienessä piirissä. Miten joulua voisi kokea sillä tavalla moniaistisesti? Mikä siinä olis semmoinen, että kuitenkin se joulu, miten sen voisi sen joulun itselleen luoda?

Maarit Nuopponen: Mä täällä pitkää listaa itse asiassa kirjoittelin ja sit oon tohon punaiseen sydämeen kirjottanu, että joulu on aistien juhlaa. Eli nyt ollaan varsin jotenkin ihmisen olemuksen äärellä ja on paljon semmosia asioita tässä joulussa, että mitä voi tuoda helposti lähelleen. Esimerkiksi mulla on täällä ittelläni, en tiiä, kuuluuko täältä, mulla on tämmönen kello, kellon soiton voi kuulla. 

(kellonsoittoa)

Tuomo Burman: Hyvin kuuluu kellonsoitto.

Maarit Nuopponen: Hyvä. Kokeillaas sit vielä, mulla oli täällä tämmösiä pieniä tiukuja. 

(tiukujen helinää)

Maarit Nuopponen: En tiijä, kuuluuko?

Tuomo Burman: Kyllä, tiu’ut helkkyy mukavasti.

Maarit Nuopponen: Näistä vois tulla varmaan, mä aattelen, et vanhemmille henkilöille mieleen vaikka ne hevosajelut, kun mentiin tapaninpäivänä kirkkoon ja käsittääkseni ajettiin usein kilpaa. Mulla ei siitä oo kokemusta, mutta tämmöstä on kerrottu. Sitten mulla on täällä, kokeillaas, miten tää toimis, mulla on täällä riisiryynejä ja ryynien rapinaa –

(ryynien rapinaa)

Maarit Nuopponen: En tiijä kuuluuko sinne asti, mutta vois vaikka kattilaan niitä vähän noin ylempää kaataa ja kuunnella niitten rapinoita ja jo valmistautua vähän kokemaan sitä riisipuuron ihanaa makua, jolloin ollaan jo siellä tuntoaistin puolella.

Tuomo Burman: Miltä Maarit joulu voisi tuoksua?

Maarit Nuopponen: No tuoksuun vois, mulla on itelläni täällä sininen hyasintti tossa, mä oon sitä nuuskutellu täällä. Niin joulukukkien tuoksu, sit tietysti piparin tuoksu, se tulee jo niistä mausteista, kanelista ja neilikasta. Ja kun niitä uuniin laittaa, niin sieltä rupee välittömästi ja se on se joulun tunnelma heti siinä. Piparitaikinoita saa kätevästi valmiina pakastealtaasta, ne on myöskin silleen näppärä, edullisesti saa myös taikinan ja pääsee nauttimaan tuoksusta.

Tuomo Burman: Entäs se joulukuusi, miten semmosen saisi, sen tuoksun?

Maarit Nuopponen: No se on jännä. Muistan lapsuudesta, että kuusetkin on vähän erilaisia. Että osa niistä tuoksuu jo ihan niin kuin itsestään jotenkin enemmän kuin toiset. Ja sit mietin, että on olemassa varmaan tämmösiä kuusentuoksuisia jotain tuoksutippoja myöskin. Ja sitten en tiedä, jos laittas kuusen oksiakin ihan maljakkoon, ni voi olla, et kun ne siitä vettä imee, niin se tuoksu varmaan tulee ihan siitä.

Tuomo Burman: Mites joulua vois tunnustella?

Maarit Nuopponen: No sitä mietinkin tossa, niin ehkäpä tää kuusi tuli mulla ensimmäisenä mieleen, et vois sen kuusen oksan karheutta vaikka poskeaan vasten. Jotkut kuusethan on kyllä aika semmosia pehmeeneulasia, että se voi olla ihan sit semmonen pehmeä kosketus kenties. Ja sit mä aattelin, että nää piparit, niin nehän on erimuotosia, niin tietysti jos niitä rupee kauheen kovalla kädellä tunnustelemaan, niin nehän murtuu. Mutta piparkakkumuottien tunnustelu, niin voisiko se olla tällasta joulumuotojen ihastelua?

Tuomo Burman: Kyllä minun mielestä ainakin voisi olla ihan sellaista kivaa jouluihastelua. Ja makujahan sitten on varmaan piparit ja tortut ja jouluruuat kaikki mitä on ja onneksi sitten, jos on vaikka yksin elävä ihminenkin, niin kaikkea ei tarvitse tehdä enää itse. Vaan eikö ole niin, että kaupan hyllyiltä löytyy tosi hyvin jo melkeinpä kaikkea? 

Maarit Nuopponen: Kyllä, löytyy. Ja sitten mitä oon kattonu tossa, niin myös edullisesti. Että sieltä myös sillä tavalla, että ei tartte pelätä sitä isoa rahanmenoa. Ja sitten jotenkin mietin, että voisko ehkä valita, jos miettii, että miten mä nyt ja jos ei voi kaikkea saada, niin miettis, mikä on se paras jouluruoka, yksi vaikka niin kuin että mikä olis ihana, mikä tois mulle sen joulumielen ja hankkia sitten sitä.

Tuomo Burman: Mutta jos ajatellaan joulua vielä sillä tavalla, niin jouluna me välitetään toisistamme ja annetaan ehkä lahjoja ystäville. Mennään myöhemmin sitten siihen varsinaisen joulusanomaankin syvällisemmin. Mutta annetaan ehkä lahjoja ystäville ja yritetään kohdata ihmisiä tavalla tai toisella. Miten tämmösenä poikkeusaikana, miten vois tehdä kohtaamisia ja ilahduttaa ystäviä, että sitä ehkä omaa ja toisten yksinäisyyttä vois pieneltä osin helpottaa?

Maarit Nuopponen: Sitä varmaan tänään erityisesti tuossa mietin, että tää ihan peruspuhelin on noussut varmaan semmoseen arvoon arvaamattomaan nyt, että meillä on ollu nämä kaikki tekniset laitteet ja älypuhelimissa kai kaikenlaiset, mutta ihan peruspuhelin, niin voisko jotenkin ottaa ihan vaan semmosen soiton ja kysyä kuulumisia. Ja sit tietysti jos on nämä tekniset välineet, niin videopuhelua vois ottaa ja mennä sitä vaikka johonkin metsään tai johonkin kauniiseen paikkaan, mis ois vaikka joulukoristeita. Sitten samalla myöskin tehdä semmonen jouluinen tervehdys, et siel taustalla vois olla joulukuusi, kynttilöitä. Et luoda semmosen tunnelman, jonka sit välittää toiselle ihmiselle.

Tuomo Burman: Niin ja se välittäminenhän on kuitenkin se tärkein asia, ei niinkään se, miten sen teet. Että onko se se, että lähetätkö joulukortin, niitä varmasti moni lähettää, se on tietyllä tavalla ehkä jo hiukan vanhanaikaistakin, mutta monet lähettävät. Jotkut harrastavat joulukirjeitä. Joittenkin tapa on taas tämmöinen joulupuhelu. Ja sitten tuosta puhelimesta vielä sen verran vois todeta, että puhelimella voi myös tehdä tämmöisen pienimuotoisen ryhmäpuhelun, eli siihen voi ottaa esimerkiksi itsensä lisäksi vaikka kaksi parasta ystävää samaan puheluun ja sitten voi keskustella joukkona.

Maarit Nuopponen: Aivan, niin tulee se yhteyden ja yhtenäisyyden tunne vielä vahvempana.

Tuomo Burman: Maarit Nuopponen, joulun pyhinä on sitten paljon aikaa. Minkälaisia on kehitysvammaistyön papin vinkit joulunpyhien viettoon? Miten pitkiä pyhäpäiviä voisi kuluttaa?

Maarit Nuopponen: No mä oon ite suuri radion ystävä ollu aina ja nyt vielä enenevässä määrin. Joulun aikaan radiosta sieltä tulee varmaan jokaiselle hyvää ohjelmaa monilta kanavilta. Ja sitten semmosii joulukeskusteluja myöskin ja joulumusiikkia, jouluradio on myöskin olemassa, että vois ehkä oikein niin kuin antautua joululaulujen kuuntelulle.

Tuomo Burman: Mikä on Maaritin semmoinen oikein semmoinen lempijoululaulu, joka pitää olla joka joulu, että tulee se joulutunnelma?

Maarit Nuopponen: No mulla on pienestä tytöstä lähtien ollut se suosikkijoululaulu, joka on edelleen, ni on tää vanha laulu Tuo armon valkokyyhky. Mä oon tykänny siitä ihan pikkutytöstä lähtien. Siinähän sanat on aika syvälliset ja vois joku aatella, että vähän synkät myöskin. Puhutaan tuskasta, kuolemasta, pimeydestä, johon tulee ihana armon valo lohduksi. Tuo armon valkokyyhky nyt viestin maailmaan, jo laantuu tuskan nyyhky, käy toive versomaan. On pyhä jouluyö, on juhla jumalainen. Tuo on ihana sanapari mun mielestä tää juhla jumalainen.

Tuomo Burman: Teija Tuukkanen soittaa meille kauniisti kappaleen Tuo armon valkokyyhky.

(pianomusiikkia) 

Tuomo Burman: Jatketaan sitten juttelua Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön papin Maarit Nuopposen kanssa. Joulu on muutakin kuin materiaa, tai mitä suurimmassa määrin se on nimenomaan muuta kuin materiaa. Mitenkä me hiljennyimme joulun sanomaan?

Maarit Nuopponen: Mä jotenkin mietin, tuossa tulee toinen vanhan joululaulu myös mieleen, semmonen Taas kaikki kauniit muistot, mikä kuullaan radiosta aina joka joulu. Ja mä mietin jotenkin, että voisko kaikki kauniit muistot tänä vuonna meitä kantaa ja semmonen kiitollinen mieli siitä rakkaudesta, jota elämässä on ollut. Rakkaista ihmisistä kiitollisuus ja vaikkei heitä vois tänä jouluna tavata tai jos osa heistä on siirtyny jo kuoleman kautta toisenlaiseen elämään, niin ne rakkaat muistot vois meillä sydämessä olla. Ja sitten ihan oon miettiny tossa tota jouluevankeliumia myöskin. Tossa jouluevankeliumissa elämän arvaamattomuus ja yllätykset on aika isossa roolissa. Ensimmäinen joulu on yllätyksiä täynnä. Ensinnäkin matka ja matkan keskelle tulee yllättäen synnytys. Se ei varmaan ollu ihan sillä tavalla odotettavissa. Ja synnytys tallissa. Paimenet yllätettiin siellä yöduunissa kedolla. Tietäjät tiesi Kuninkaan syntymisen, mutta se oli varmaan aikamoinen yllätys, et Kuningas löyty sieltä tallista. Eli arvaamaton ja yllättävien tapahtumien joulu oli toi ensimmäinen joulu ja meillä on tänä vuonna vähän sama tilanne. Mut mä aattelen, että meille tänä jouluna niin kuin jokaisena jouluna, niin Jeesuksen valo ja Jumalan rakkaus tulee meille kaikille, tapahtu maailmassa mitä tahansa, on meidän oma elämäntilanne mikä tahansa, niin ensimmäinen joulu silloin muutti koko maailman historian. Eli voijaan aatella niin, että itse asiassa se todellisuus on se, että suurin rakkaus on, ja se on meitä varten. Se valo on meitä varten tänäkin jouluna. Eli vaikka mitä tapahtuis, niin meil ei oo mitään hätää. Tämmösiä ajatuksia oon jotenkin ite miettiny ja on semmonen olo, että pappi saarnaa tänä vuonna niin toivoa jotenkin erityisesti myös itselleen, että sen verran tiukka tilanne on ollu tää vuosi 2020.

Tuomo Burman: Olisiko nyt hyvä meidän siirtyä siihen hartaudelliseen osuuteen ihan kunnolla ja rauhoittaa oma mielemme ja kaikkien kuulijoitten mieli sitten tulevaan jouluun.

Maarit Nuopponen: Ja minä meijän hartaushetken aluks soitan meille kelloa.

(kellonsoittoa)

Maarit Nuopponen: Siunataan itsemme ristinmerkillä tähän aluksi. Tähän en nyt voi näin kuulokuvassa välittää näitä liikkeitä, mitä liittyy tähän ristinmerkkiin, mutta sinä voit ittees liikuttaa ja laittaa koko kehosi myöskin rukoilemaan näitten sanojen tahtiin.

Ylös kohti taivasta, alas luokse sydämen, vasempaan ja oikeaan, että syli avataan. Risti, merkki Jeesuksen, siunaa meidät jokaisen. Lähellä on Jumala, tässä meitä kaikkia. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. 

Mietin kovasti, että mikä jouluevankeliumi tähän sopisi, niin päädyin sitten tähän puhelimesta kätevästi löytyvään UT 2020, mikä meidän valoksi tuli tänä jouluna muuten myös, niin täältä löytyvään jouluevankeliumiin. Luen sen meille. 

Niihin aikoihin keisari Augustus määräsi, että kaikkien maailman ihmisten piti ilmoittautua veronmaksajiksi. Näin laadittiin ensimmäinen veroluettelo Quiriniuksen hallitessa Syyriaa. Kaikki lähtivät omaan kotikaupunkiinsa ilmoittautumaan. Myös Joosef lähti galilealaisesta Nasaretin kaupungista Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Beetlehemiin, koska hän oli Daavidin sukua. Matkalla oli mukana Maria, joka oli luvattu Joosefille vaimoksi ja joka oli raskaana. Kun he olivat perillä, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti eläinten suojassa pojan, esikoisensa. Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Herran enkeli tuli heidän luokseen ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. He pelästyivät pahoin. Mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa. Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille pelastaja. Hän on Kristus, Herra. Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa. Äkkiä enkelin seuraksi ilmestyi valtava taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa. Kunnia korkeuksien Jumalalle ja rauha maan päällä ihmisille, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat palanneet taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: Lähdetään heti Beetlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut ja mistä herra on meille ilmoittanut. He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian, Joosefin ja vauvan, joka makasi kaukalossa heinien päällä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki kuulijat olivat ihmeissään paimenien puheista. Mutta Maria painoi kaiken sydämeensä ja yritti ymmärtää, miten asiat liittyivät toisiinsa. Paimenet lähtivät takaisin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. 

Sitten voidaan hiljentyä vielä yhdessä joulurukoukseen. 

Joulun kirkas valo loistaa maailmaan
Seimellesi Jeesus tänään tulla saa. 
Anna sydämeeni joulun iloa
Koko maailmalle rauha lahjoita.
Aamen.

Tuomo Burman: Kiitos Maarit Nuopponen, kehitysvammaistyön pappi näistä kaikista hienoista jouluajatuksista ja jouluhartaudesta. Ja toivotan sinulle ja kaikille kuulijoille oikein siunattua joulun aikaa.

Maarit Nuopponen: Kiitos minun puolestani myöskin. Oikein valoisaa ja rauhaisaa joulua kaikille.

Tuomo Burman: Näin päättyy tämä Saavu Kirkkoposti -podcast tällä kertaa. Minä olen Tuomo Burman ja olen tämän podcastin toimittaja. Toivotan jokaiselle oikein siunattua joulun aikaa ja tulevaa vuotta 2021. Palataan sitten äänen ensi vuonna. 

(tunnusmusiikki)