Sisältö: Kootaan seinälle tai lattialle (tai vaihtoehtoisesti sähköisesti esim. Flingaan) laitettuun taulukkoon (matriisiin) kuvaa nykytilasta.
Työskentelyn kulku:
Tutustutaan neljään profiiliin ja niihin liittyvään segmentointitietoon, jos nämä eivät ole jo tuttuja.
Tehdään lattialle tai seinälle oheisen kuvan kaltainen taulukko.
Kirjataan siihen post-it lapulle mitä seurakunnassanne on tarjolla kullekin jäsenprofiilille
Hengellisyyden
vuorovaikutteisen viestinnän
yhteisöllisyyden
hyvän tekemisen alueilla.
Yksi lappu/toiminto. Jos ajatus ei juokse, virikkeitä voi hakea Millenniaalien polut tekstistä.
Kokoamisen jälkeen tarkastellaan kokonaisuutta yhdessä.
Missä on paljon lappuja/toimintoja? Missä on vähän?
Millaisia havaintoja teette tämän kokonaisuuden äärellä: Missä on vahvuuksia? Mistä kaikkialta löytyy kehittämisen /työstämisen tarvetta?
Mihin olisi tärkeää tarttua? Mistä siihen löytyisi resurssit?
Millaisilla resursseilla seurakunnassa hoidetaan tällä hetkellä tähän kokonaisuuteen kuuluvia asioita? Antaako tarkastelu viitteitä siitä, että resursseja pitäisi lisätä, vähentää, siirtää Jostakin jonnekin?
Jos seurakunnassa on koottu Polku lapsesta aikuiseksi toimintaa samankaltaiseen matriisiin, voidaan nämä kuvat yhdistää ja tarkastella tätä vielä laajempaa kokonaisuutta
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.