Hyppää sisältöön

Esteiden purku

Työskentelyn idea on pysähtyä konkreettisen teeman äärelle ja pohtia siihen liittyviä esteitä sekä keinoja esteiden purkamiseen

Toteutus

Kutsutaan työskentelyyn mukaan seurakunnan vapaaehtoisia, seurakuntaneuvosto, alueella asuvia ihmisiä esimerkiksi millenniaaleja, työyhteisö tai oma lähitiimi.

Esteiden purku – työskentely etenee seuraavasti:

  • Jaetaan osallistuja 2-5 hengen ryhmiin ja annetaan kaikille sama kysymys mietittäväksi. Esimerkiksi: Millaisia esteitä on millenniaalien ja merkityksellisen seurakuntayhteyden välillä?
  • Jokainen ryhmä keskustelee ennalta sovitun ajan yhden konkreettisen kysymyksen äärellä ja kirjaa havaitsemiaan esteitä suurille post it -lapuille. Tärkeää on, että yksi este kirjataan yhdelle lapulle.
  • Kun ryhmä on sovitun ajan puitteissa kirjoittanut esteitä lapuille, alkaa esteiden muurin rakentaminen. Tarkoituksena on rakentaa konkreettinen esteiden muuri esim. tuoleista/pahvilaatikoista/tyynyistä jne. Ryhmä rakentaa esteiden muurin yhdessä siten, että yksi kirjoitettu este kiinnitetään aina yhteen muurin palaseen. Tärkeää on, että muuri rakennetaan konkreettisesti yhdessä ja tehdään esteet näkyväksi.
  • Kohdan kolme jälkeen alkaa esteiden purku. Yhdessä koko ryhmän kanssa pohditaan, mitkä ovat sellaisia esteitä, joita voidaan purkaa ja joihin voidaan yhdessä vaikuttaa.
  • Puretaan esteitä niin paljon kuin mahdollista ja tuntuu mielekkäältä. Esteitä purkaessa pohditaan keinoja, joilla kyseinen este voidaan purkaa.
  • Mitä esteitä jää jäljelle ja kuinka niiden kanssa toimitaan?

Työskentelyn kesto n. 1h. Jatkotyöskentelynä voidaan valita yksi tai useampi este, johon oikeasti tartutaan. Laaditaan sen purkamiseksi suunnitelma, joka kirjataan toimenpiteet, aikataulut ja toteuttajat. Toteutetaan suunnitelma.

Tarvikkeet: Tusseja, post it -laput, esteiden rakentamisen materiaalit(tuolit/pahvilaatikot/tyynyt jne.)

Liitteet

Päivitetty