Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulu on ainutlaatuinen kokemus ja turvallinen paikka, jonne jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Rippikoulu käydään tavallisimmin 15-vuotiaana. Jumalasta ei tarvitse tietää ennakkoon ja rippikoulun voi käydä myös siitä huolimatta, ettei kuulu kirkkoon. Myös aikuinen voi käydä rippikoulun – ihan yksityisesti, papin kanssa tavaten ja keskustellen.
Asuuko perheesi ulkomailla? Onko perheen nuori tulossa rippikouluikään tai onko ripari itsellesi juuri nyt ajankohtainen?
Monissa maissa toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntia, joissa rippikoulun käyminen onnistuu. Katso tästä lista ulkosuomalaisseurakunnista ja ota yhteys lähimpään suomalaiseen seurakuntaan.
Rippikouluun pääsee tietysti aina myös Suomeen. Tärkeintä on, että otat vaihtoehdoista ajoissa selvää. Esimerkiksi seuraavan kesän rippikoululeireille ilmoittaudutaan monissa seurakunnissa edellisenä syksynä.
Perinteisten rippikoululeirien lisäksi on tarjolla hyvin monenlaisia mahdollisuuksia. Rippikoulun voi käydä myös kaupunkiriparina, harrasteriparina tai erityisryhmässä.
Rippikoulu kotiseurakunnassa Suomessa. Yleensä kotiseurakunta on se seurakunta, johon nuori tai hänen vanhempansa kuului ennen ulkomaille muuttoa. Kotiseurakunta määräytyy siis oman asuinpaikan mukaan. Voit tarkistaa entisen kotiseurakuntasi postinumeron avulla.
Kansainvälinen rippileiri Suomessa. Esimerkiksi Lasten ja Nuorten Keskus järjestää ripareita, joissa käyttökielinä ovat suomi ja englanti. Puolet niiden osallistujista ovat ulkosuomalaisia nuoria. Tutustu Lasten ja nuorten keskuksen rippikouluihinLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulu jollakin vieraalla kielellä Suomessa. Rippikouluja järjestetään myös saksanLinkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä, venäjän, kiinan, arabian ja viron kielellä Suomessa.
Kirkon järjestöjen rippikoulut. Kirkolliset järjestöt ja herätysliikkeet järjestävät omia rippikoulujaan. Näihin nuoret tulevat pääsääntöisesti eri puolilta Suomea, mutta joskus kauempaakin. Näillä leireillä nuoria yhdistää usein yhteinen herätysliiketausta tai harrastus.
Haluatko liittyä kirkkoon? Tahtoisitko kummiksi? Naimisiin kirkossa? Aikuisena rippikoulun voi myös aivan hyvin käydä. Silloin ei lähdetä leirille lasten kanssa vaan tavataan kahden kesken pappia.
Rippikoulun voi suorittaa hyvin ulkomaillakin, jos lähelläsi on suomalainen seurakunta tai Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kahdenkeskeinen prosessi voi olla hyvinkin kiinnostava matka elämään, merkityksiin, uskoon ja Jumalaan. Rippikoulun päätteeksi ihminen kastetaan ja liitetään kirkon jäseneksi. Ota yhteys lähimpään ulkosuomalaisseurakuntaan.
Rippikoulua seuraa konfirmaatio. Se on ikään kuin omakohtainen tahdonilmaisu kristillisen uskon puolesta. Rippikouluun voi osallistua vaikkei sitten lopulta haluaisikaan tulla konfirmoiduksi. Sinä päätät.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä