Hyppää sisältöön

Verstaat  klo 13.45–14.45

Valitse toivomasi verstas ilmoittautumisen yhteydessä. Voit ilmoittautua yhteen verstaaseen. Kaikki verstaat tallennetaan, joten voit jälkikäteen osallistua vaikka kaikkiin verstaisiin.

1. Viestintä lapsille ja lasten kanssa

Isot uutismediat tuottavat nykyään omia uutisiaan lapsille (esim HS ja YLE). Mitä voisivat olla kirkon viestintä ja journalismi, joissa kuuluu lasten oma ääni? Verstaassa kehitetään yhdessä käytännöllisiä keinoja joilla lapset saadaan vahvemmin mukaan kirkon viestintään. Ideoinnin pohjustukseksi kuullaan ja nähdään Lasten ja nuorten keskuksen viestinnän asiantuntijoiden esimerkkejä hyvästä viestinnästä lapsille.

Mukana työpajassa ovat Vlada Laukkonen, Anita Ahtiainen, Juha Kinanen, Nelli Jäntti-Tuominen ja Taneli Heikka.

2. Yhteisönä verkossa

Miten rakennamme yhteisöllistä seurakuntaa interaktiivisen teknologian avulla postkansankirkollisessa tilanteessa? Mitä mahdollisuuksia verkko avaa uusien tavoittamiseen ja seurakuntalaislähtöisen toimintakulttuurin rakentamiseen? Kanavassa kuullaan esimerkkejä seurakunnista sekä pohditaan, mikä on digiloikan seuraava hyppy.
 
Mukana: TM, yhteisövalmentaja Johanna Sandberg, pastori Visa Viljamaa ja kasvatus- ja digityön asiantuntija Mirca Mäensivu-Puukko. 

3. Olisiko sinulla hetki aikaa puhua seurakuntavaaleista? 

Tule vaikuttamaan vuoden 2022 seurakuntavaalikampanjaan. Millainen kampanja resonoi koronan jälkeisessä maailmassa? Käydään läpi mainostoimiston tuottamia kampanjaideoita ja pohditaan, millaisella ilmeellä, tunteella ja äänellä haluamme puhutella ehdokkaita ja äänestäjiä. 

Mukana: Kirkkopalveluista Liisa Toivonen ja Annmari Salmela.

4. Mikä sosiaalisessa mediassa trendaa juuri nyt? 

Tule kuulemaan ja keskustelemaan sosiaalisen media uusista suunnista. Miten seurakunnat voisivat käyttää parhaiten Instagramin, Jodelin ja vaikkapa Clubhousen ominaisuuksia? Miten olla mukana siellä, missä kaikki muutkin ovat? Miksi seurakunnan viestin viemiseen kannattaa käyttää somea ja miten se tehdään? 
 
Mukana: Verkkotuottaja Jan Ahonen, oppilaitospastori Laura Late Mäntylä Helsingin seurakuntayhtymästä ja viestintäpäällikkö Simon Lampenius Porvoon seurakuntayhtymästä.