Työsuorituksen yhteistä arvioimista

Väliarviointi osana suorituslisäjärjestelmää

Toteuttaja

  • Karkkilan seurakunta
  • Henkilöstömäärään perustuva seurakunnan kokoluokka: 20-49 henkilöä

Haaste

  • Suorituslisän perusteena on työntekijälle asetetut tavoitteet ja työnantajan tekemä työsuorituksen arviointi. Työntekijä saattaa kuitenkin arvioida oman työsuoritukseksensa hyvin erilaiseksi kuin työnantaja.
  • Miten tähän mahdolliseen näkemyseroon voi varautua ja pyrkiä ennaltaehkäisemään ja estämään kokemusta epäoikeudenmukaisesta suorituksen arvioinnista?

Ratkaisu

  • Esimiehet ovat käyneet tavoitteenasettamiskeskustelut jokaisen työntekijän kanssa ennen ensimmäisen arviointijakson (1.11.2018-30.10.2019) alkua. Keskustelussa käytiin läpi toimintasuunnitelma ja tehtävänkuvaus sekä kirjattiin niiden perusteella tavoitteet arviointijaksolle.
  • Työntekijät olivat ennen tavoitekeskustelua saaneet itselleen itsearviointilomakkeet, joihin he täydensivät oman arvionsa työstä suoriutumisestaan, jonka pohjalta työntekijä ja esimies kävivät keskustelua siitä, miten esimiehen sen hetkinen näkemys työsuorituksesta suhteutuu työntekijän itsearvioon.
  • Kesällä työntekijä ja esimies käyvät nk. väliarviointikeskustelun, jossa katsotaan ”missä mennään”, eli onko tullut muutoksia aloituspalaveriin nähden ja missä mahdollisesti ovat suurimmat näkemyserot esimiehen ja työntekijän kannalta katsottuna.
  • Marraskuussa 2019 on varsinainen arviointikeskustelu, jossa työntekijä tekee itsearvioinnin, esimies ja työntekijä keskustelevat työssä suoriutumisesta ja lopulta esimies tekee työsuorituksen arvioinnin ja täyttää siihen kuuluvan virallisen lomakkeen.

Hyödyt

  • Työntekijä ja esimies pääsevät jakamaan ajatuksiaan työsuorituksen arvioinnista jo ennen varsinaista suorituslisän perusteena olevaa arviointia. Näin mahdolliset näkemyserot eivät tule yllätyksenä kummallekaan osapuolelle ja niistä on voitu käydä ennakkoon avointa keskustelua.

Suositukset

  • Väliarvioinnin käyttäminen etenkin nyt uudessa tilanteessa suorituslisäjärjestelmää käyttöönotettaessa voi merkittävästi tukea kokemusta suorituksen arvioinnin oikeudenmukaisuudesta ja työntekijän omista vaikutusmahdollisuuksista tämän palkanosan saavuttamiseen.

Lisätiedot

  • Marja Lähdekorpi, talouspäällikkö, marja.lahdekorpi(at)evl.fi