Hyppää sisältöön

Hanna Salomäki

Olen koulutukseltani teologian ja yhteiskuntatieteen tohtori. Olen toiminut tutkimusyksikössä vuodesta 2007, ensin tutkijana ja vuodesta 2012 lähtien johtajana.

Tehtäväkenttääni kuuluu Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen toiminnan johtaminen ja kehittäminen. Tämä merkitsee muun muassa tutkimushankkeiden suunnittelua ja koordinointia, käsikirjoitusten arvioimista, osallistumista erilaisiin kirkon yhteisiin hankkeisiin sekä yhteydenpitoa eri tahoilla tutkimusta tekeviin.

Oma erityisalani on uskontososiologia. Olen kiinnostunut erityisesti yhteisöjen rakentumisesta ja niiden lainalaisuuksista. Tuoreempi väitöskirjani käsitteli herätysliikkeisiin sitoutumista (Herätysliikkeisiin osallistuminen ja sitoutuminen 2010, KTK:n julkaisuja 113). Olen tutkinut myös mm. äänestämistä seurakuntavaaleissa, suomalaisten uskonnollisuutta, rakenneuudistusta seurakunnissa ja kirkon virkaan opiskelevia.

Tällä hetkellä työn alla on erilaisia aineistoja, jotka käsittelevät kastetta: tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat päätöksiin kastaa tai jättää lapsi kastamatta.

 

Hanna Salomäki omakuva

Muutamia julkaisuja:

Ota yhteyttä