Hyppää sisältöön

Kaste ja kummius -seminaari 26.10.2021

Järjestimme yhteistyössä Vantaan seurakuntien ja Kirkkohallituksen kanssa 26.10. kaste- ja kummiusaiheisen seminaarin klo 9-12 Tikkurilan kirkossa ja YouTubessa. Seminaarissa esiteltiin paikallisia kasteen kehittämishankkeita, uusia tutkimustuloksia ja tulevaisuuden haasteita sekä julkistettiin teemaan kytkeytyvä artikkelijulkaisu.

Pohdimme myös kirkon roolia ja toimintamalleja aikana, jolloin kirkollisiin toimituksiin liittyvät itsestäänselvyydet ovat purkautumassa. Millaisia uusia teologisia avauksia kastekeskustelussa on? Miten kastamiseen liittyvissä kysymyksissä toteutetaan kirkon strategian tavoitetta missionaarisuudesta ja kirkosta ulospäin suuntautuvana toimijana? Miten tämä näkyy esimerkiksi kirkon suhteessa maahanmuuttajiin?

Seminaari striimattiin Kirkon tutkimuskeskuksen youtube-kanavalla.

Katso seminaarin tallenne tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Seminaarissa pidetyt esitykset:

Tutkimusnäkökulmia:

Kehityshankkeiden tuloksia:

 

 

Sinisellä pohjalla kaksi pyöreää vesimaljaa, joista toisessa uiskentelee kultakaloja, joista yksi on hyppäämässä toiseen maljaan, jonka pohjalla on Tikkurilan kirkko. Tekstit: Kaste- ja kummiusseminaari tiistaina 26.10. klo 9-12 Tikkurilan kirkossa ja verkossa.