Hyppää sisältöön

Uskonnottomuuden yleistyminen Suomessa

26.4.2022, Teemu Taira

Lennoniin liittyvä muistolaatoitus tekstillä

Imagine Memorial (Strawberry Fields Memorial) Keskuspuistossa New Yorkissa.

Suomalaisen median mukaan henkisyys on hurjassa nosteessa. Uutisointi kuitenkin jättää taustalle määrällisesti merkittävimmän muutoksen Suomen katsomuksellisessa kentässä: uskonnottomuuden yleistymisen.

Mikäli suomalaista mediaa on uskominen, henkisyys on hurjassa nosteessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Totta onkin, että siinä missä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten osuus koko väestöstä on laskenut, erilaiset henkiset toimintakokonaisuudet joogasta meditaatioon ja enkelihoidoista noituuteen ovat nykypäivän trendejä, myös joidenkin kyselyjen valossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Uutisoinnissa on kuitenkin yksi ongelma. Se jättää taustalle määrällisesti merkittävimmän muutoksen Suomen katsomuksellisessa kentässä: uskonnottomuuden yleistymisen.

Vahvassa merkityksessä uskonnoton ihminen ei ole uskonnollisen yhteisön jäsen, ei usko Jumalan tai vastaavien yliluonnollisten olentojen olemassaoloon, mieltää itsensä uskonnottomaksi, eikä osallistu uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Asiayhteydestä riippuen mitä tahansa yksittäistä kriteeriä voidaan pitää osittaisena uskonnottomuuden tunnuspiirteenä.

Uskonnottomuus numeroiden ja kyselyjen valossa

Vuonna 2020 uskontokuntiin kuulumattomia oli 29,4 prosenttia suomalaisista. Näistä osa uskoo Jumalaan ja osa pitää itseään uskonnollisena. Hieman yli 30 prosenttia suomalaisista uskoo Jumalan olemassaoloon ja lisäksi 35 prosenttia jonkinlaisen hengen tai elämänvoiman olemassaoloon.

Vähintään neljäsosa ja korkeintaan noin 45 prosenttia suomalaisista identifioi itsensä uskonnottomiksi. Uskonnollisia on 33–52 prosenttia. Hajonta selittyy kysymyksen muodolla ja tarjotuilla vastausvaihtoehdoilla. Suurin osa uskonnottomiksi identifioituvista ei osallistu säännöllisesti uskonnonharjoitukseen. Pieni osa meditoi, harjoittaa joogaa tai osoittaa kiinnostusta niin sanotun uushenkisyyden harjoittamiseen. Enemmistö on uskonnollisesti passiivisia, eikä heistä useimmilla ole uskonnollisia uskomuksia. Osa kuuluu kirkkoon.

Uskonnottomat ovat todennäköisemmin miehiä kuin naisia, mutta nuorimmilla sukupolvilla sukupuoliero on kaventunut. Uskonnottomuus on huomattavasti yleisempää kaupungeissa kuin maaseudulla. Suomessa tulotason ja koulutuksen merkitys uskonnottomuuden ennustajana on pieni. Uskonnottomat ovat arvoiltaan liberaalimpia kuin muu väestö. Poliittisesti he sijoittavat itsensä muuta väestöä todennäköisemmin vasemmalle.

Nuorissa on tulevaisuus

Kaikkein merkittävin sosiodemografinen seikka koskee sukupolvieroja. Suomalaiset uskonnottomat aikuiset ovat nuorempia kuin muu väestö. 1980- ja 1990-luvulla syntyneistä peräti 73 prosenttia katsoo olevansa uskonnottomia tai ateisteja, kun vastaava prosenttiluku 1940- ja 1960-luvuilla syntyneillä on 36. Lähes kolmasosa (28 %) nuorista aikuisista vastaa, ettei usko minkäänlaisen Hengen, Jumalan tai elämänvoiman olemassaoloon. Iäkkäämmistä näin ajattelee vain 13 prosenttia. Iäkkäämmistä noin puolet pitää Jumalaa tärkeänä; nuorista 80 prosenttia katsoo, ettei Jumala ole tärkeä. Käänteisesti sukupolviero näkyy suhtautumisessa ateisteihin: iäkkäämmistä 28 prosenttia suhtautuu kielteisesti, nuorista vain 8 prosenttia.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, etteivät nuoret aikuiset muutu merkittävästi uskonnollisemmiksi ikääntyessään. Siksi voidaan ennustaa, että suurten ikäluokkien vetäytyessä yhteiskunnan ytimestä uskonnottomuudesta on tullut läpeensä normalisoitunut identiteetti.

Sukupolvierojen lisäksi toinen tapa tarkastella muutosta on kahden tai useamman ajankohdan vertailu. Asetelma ei muutu: nykyiset nuoret aikuiset ovat selvästi vähemmän uskonnollisia kuin nuoret esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä. Uskonnollisten nuorten määrä on laskenut 20 prosenttiyksikköä. Kyllä tai ei -vastauksissa jumalausko puuttuu 60 prosentilla nuorista vuonna 2018 ja 20 prosentilla vuonna 1996. Jumalasta on tullut vähemmän tärkeä nykypäivän nuorille aikuisille (51 % 1996; 80 % 2018).

Näiden lukujen valossa uutiset siitä, miten ”uskonnon hiipuessa uudet henkisyyden muodot valtaavat markkinoita” (HS 5.3.2018; ks. myös HS 22.10.2017), muuttuvat vähintään epätarkoiksi tai osittaisiksi kertomuksiksi katsomuksellisesta muutoksesta. Uskonnottomuus on yleistynyt ja normalisoitunut, erityisesti nuorten parissa.

Uskonnottomuuden epäkiinnostavuus?

Uskonnottomuuden yleistyminen ja normalisoituminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti uskontokritiikin, puhumattakaan uskonnonvastaisuuden yleistymistä. Uskonnottomat suhtautuvat varauksella evankelis-luterilaisen kirkon näkyvyyteen vallan ytimessä, esimerkiksi valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelukseen, mutta laajemmin uskontoon ja uskonnollisuuteen suhtautuminen on etäistä tai välinpitämätöntä, pitkälti suvaitsevaista. Uskonto on heille ongelma, mikäli se vaikuttaa pakotetulta eikä yksilön valinnalta. Suurin osa ei koe kiinnostusta osallistua merkittävimpien uskonnottomien etujärjestöjen, kuten Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n ja Suomen Humanistiliitto ry:n toimintaan. Yhdistykset ovat jäsenmääriltään pieniä, ja ilman suuria yllätyksiä – tai esimerkiksi lainsäädäntöön liittyviä rakenteellisia muutoksia – tulevat myös pysymään sellaisina.

En kiistä, etteikö henkisyyden nousulle olisi yksittäisissä kyselyaineistoissa heikkoa todistusaineistoa, mutta useampien kyselyjen tarkastelu ei anna systemaattista tukea ajatukselle. Suuren kuvan kannalta vielä olennaisempaa on, että mahdollinen nousu ei ole massailmiö. Seuraavan kerran kun mediassa on uutinen päätään nostavasta henkisyydestäLinkki avautuu uudessa välilehdessä, on hyvä kysyä, tarjoaako juttu numeraalista todistusaineistoa. Onko verrokkina kirkon jäsenkato vai uskonnottomuus? Vai pitäydytäänkö jutussa medialle tyypilliseen henkilökuvaukseen? Usein kyse on vertailusta kirkon jäsenmäärän laskuun sekä eläväisistä henkilökuvista. Tällöin määrällisesti merkittävämpi muutos uskonnottomuuden yleistymisestä jää helposti kertomatta. Ehkä se ei ole median näkökulmasta yhtä kiinnostava tarina.

Lähteet

European Values Study Group: European Values Study 2017: Suomen aineisto Linkki avautuu uudessa välilehdessä[sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2020-01-02). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. 

International Social Survey Programme (ISSP) & Melin, Harri (Tampereen yliopisto): ISSP 2018: uskonto IV: Suomen aineistoLinkki avautuu uudessa välilehdessä [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-03-27). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. 

Ketola, Kimmo (2020): Uskonnolliset identiteetit ja uskomusmaailma moninaistuvat. – Hanna Salomäki & Maarit Hytönen & Kimmo Ketola & Veli-Matti Salminen & Jussi Sohlberg: Uskonto arjessa ja juhlassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016–2019. Tampere: Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 134. 67–89.

Kirkon tutkimuskeskus: Gallup Ecclesiastica 2015Linkki avautuu uudessa välilehdessä [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-10-29). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja].

Parkkinen, Tiina (2019): ”Oman tien suuntaan.” Normalisoituva uskonnottomuus ja yksilöllisyys urbaaneilla milleniaaleillaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Uskontotieteen pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 

Sohlberg, Jussi (2022): Uushenkisyyteen liittyvien näkemysten kannatus 2000-luvulla kyselytutkimusten valossa. – Spiritualiteetti 2020-luvun SuomessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Toim. Veli-Matti Salminen & Niko Huttunen. Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus. 258–287.

Suomen Gallup: World Values Survey 1996: Suomen aineistoLinkki avautuu uudessa välilehdessä [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2018-07-12). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. 

Taira, Teemu & Ketola, Kimmo & Sohlberg, Jussi (ilmestyy): Normalization of Nonreligious Identity in Finland. – Journal of Contemporary Religion.