Kirkon tiedotearkisto

Educa-messuilla pohditaan katsomusten kohtaamista ja tavataan kolmen kirkon piispoja

Julkaistu 25.01.2017

Opetus- ja kasvatusalan tapahtuma Educassa puhutaan lauantaina 28.1. katsomusten kohtaamisesta, kun piispa Tapio Luoma ja rap-artisti Daikini eli Lauri Kemppainen keskustelevat Tahto-lavalla klo 14.30 alkaen. Luoma ja Daikini pohtivat, miten keskustella kunnioittavasti silloinkin, kun ollaan eri mieltä. Miten rakentaa yhteiskuntarauhaa ilman, että luopuu omasta katsomuksestaan?

Evankelis-luterilainen kirkko osallistuu 27.–28.1. Helsingin Messukeskuksessa järjestettäville messuille tällä kertaa yhdessä ortodoksisen ja katolisen kirkon kanssa. Yhteinen osasto (6 c 68) sijaitsee Tahto-lavan vieressä. Ekumeenisella Yhdessä hyvä kiertoon -teemalla liitytään sekä Suomi 100 -juhlavuoteen että reformaation merkkivuoteen. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään.

Kirkkojen osastolla olevaan teesioveen messuvieraat voivat jättää omia ajatuksiaan siitä, miksi katsomusten tuntemus on tärkeää tämän päivän maailmassa.

”Meidän kanssamme voi tulla keskustelemaan ja pohtimaan esimerkiksi seurakuntien kouluyhteistyöhön liittyviä asioita. Näin reformaation merkkivuonna voi tulla hakemaan ideoita sen viettoon ja selailemaan erilaisia materiaaleja”, vinkkaa kirkon kouluyhteistyön asiantuntija Tuula Vinko.

Osastolla vierailevat myös kolmen kirkon piispat. He ovat tavattavissa seuraavasti: perjantaina 27.1. klo 13.0013.30 piispa Teemu Sippo, klo 15.0015.30 piispa Ambrosius sekä lauantaina 28.1. klo 15.0015.30 piispa Tapio Luoma.

Kirkkohallitus on valmistanut reformaation merkkivuoteen liittyvän ilmiölähtöisen ja oppiainerajat ylittävän opetusaineiston, joka on koulujen vapaasti käytettävissä verkossa. Reformaatiomateriaalit löytyvät Koulu ja kirkko -sivustolta osoitteessa: koulujakirkko.evl.fi/reformaatio.

Lisätiedot:
kouluyhteistyön asiantuntija Tuula Vinko, tuula.vinko@evl.fi, p. 040 142 5178
varhaiskasvatuksen asiantuntija Heljä Petäjä, helja.petaja@evl.fi, p. 050 369 1007