Katekumenaatin ohjelma

 
 
 

Katekumenaatin ydinsisältö
Sisältö rakentuu tervetulojakson aikana nousevista kysymyksistä, kirkkovuoden teksteistä ja katekumenaatin eri vaiheiden viettämisestä jumalanpalveluksissa. Kristinuskoon liittyvien kysymysten käsittelyn tueksi ohjaaja voi käyttää olemassa olevia aikuispedagogisia aineistoja ja niiden sisältämiä työskentelymalleja. Tavoitteena on ensisijaisesti hengellisen elämän syveneminen ja seurakuntayhteyden vahvistuminen.

Säännöllinen rytmi
Tilanteesta riippuen tapaamiset voidaan sopia yhteisesti ryhmäläisten kanssa. On hyvä pitää tapaamisissa säännöllinen rytmi, esim. joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Toimintaan voi sisällyttää retriitin tai jonkin muun seurakunnan toimintaan kuuluvan hengellisen tapahtuman.

Ryhmän tapaamiset
Tapaamiset kestävät puolestatoista tunnista kahteen tuntiin. Alkuhartauden jälkeen on yleensä kuulumiskierros. Luonteva tapa antaa puheenvuoro on kierrättää kynttilää. Kun oma puheenvuoro loppuu, ojennetaan kynttilä seuraavalle. Jos ei ole sanottavaa, kynttilää voi pitää myös hetken hiljaa ja ojentaa se sitten seuraavalle. Tämän jälkeen on lyhyt johdattelu aiheeseen, joka jatkuu keskusteluna tai aiheeseen sopivana työskentelynä. Tapaaminen päätetään loppuhartauteen. Perusmallia voi soveltaa painottaen rukousta, raamattutyöskentelyä ja virsiä tapaamisen aiheesta riippuen.