Hyppää sisältöön

Uskonnot Suomessa

Uskonnollinen ja katsomuksellinen ympäristö maailmalla ja Suomessa on merkittävästi muuttunut tämän vuosituhannen puolella. Täällä on tietoa uskonnoista Suomessa sekä uskontodialogista.

Uskontodialogia yksityisellä ja yleisellä tasolla

Eri uskontoja ja uskonnollisia perinteitä edustavat ihmiset kohtaavat toisiaan keskellä arkista elämää esimerkiksi naapurustossa, päiväkodissa, koulussa ja työpaikoilla.

Eri uskonnot voivat toimia yhdessä tärkeinä pitämiensä päämäärien puolesta. Se kuuluu osaksi uskontodialogia. Tärkeä eri uskontoja yhdistävä päämäärä on yhteiskuntarauhan edistäminen.

Tapahtumat

null Stipendihaku ekumeniaa ja uskontodialogia käsittelevälle kurssille Roomaan 24.6-12.7.2019

Stipendihaku ekumeniaa ja uskontodialogia käsittelevälle kurssille Roomaan 24.6-12.7.2019

Centro Pro Unione järjestää kesäkurssin otsikolla ”Ecumenical and Interreligious Movements from a Catholic Perspective” 24.6-12.7.2019 Roomassa. Kurssin ohjelmaan kuuluu mm. luentoja ja ekskursioita (mm. katakombeihin, synagogaan ja moskeijaan). Viikonloput ovat vapaat. Kurssilta osallistutaan myös paavilliseen Pyhän Pietarin ja Paavalin muistopäivän messuun.
Julkaistu 1.2.2019
Maalaus, koristeellinen kuva

Kurssin tarkoituksena on esitellä ekumeniaa ja uskontodialogia katolisesta näkökulmasta. Se tarjoaa historiallisen ja teologisen yleiskuvan niistä asioista, jotka kristittyjä yhdistävät tai erottavat. Kurssilla tutustutaan myös uskontojenväliseen dialogiin. Kurssikieli on englanti.

Lisätietoja kurssin ohjelmasta

Ulkoasiain osasto myöntää yhdelle Suomen ev.-lut. kirkon jäsenelle kurssimaksun ja matkakustannukset kattavan stipendin. Edellytyksenä on vähintään kandidaatin tutkinto. Lähetä vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot itsestäsi ja siitä, miksi haet ja olisivat sopiva kurssille asiantuntija Ari Ojellille 20.3.2019 mennessä.

Lisätietoja ulkoasiain osaston välittämistä stipendeistä: evl.fi/stipendit

Takaisin

Ota yhteyttä

koordinaattori
Kirkon tutkimuskeskus
Eteläranta 8
00130 Helsinki