Hyppää sisältöön

Uskonnot Suomessa

Uskonnollinen ja katsomuksellinen ympäristö maailmalla ja Suomessa on merkittävästi muuttunut tämän vuosituhannen puolella. Täällä on tietoa uskonnoista Suomessa sekä uskontodialogista.

Uskontodialogia yksityisellä ja yleisellä tasolla

Eri uskontoja ja uskonnollisia perinteitä edustavat ihmiset kohtaavat toisiaan keskellä arkista elämää esimerkiksi naapurustossa, päiväkodissa, koulussa ja työpaikoilla.

Eri uskonnot voivat toimia yhdessä tärkeinä pitämiensä päämäärien puolesta. Se kuuluu osaksi uskontodialogia. Tärkeä eri uskontoja yhdistävä päämäärä on yhteiskuntarauhan edistäminen.

Tapahtumat

Poiminnot

  • Vakaumuksen kunnioittaminen -opas

    Vakaumuksen kunnioittaminen -opas. Opas vakaumuksen kunnioittamiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kirjoittajat Ikali Karvinen ja Varpu Lipponen. Vakaumuksen kunnioittamisen -opas on tarkoitettu avuksi erilaisille rinnalla kulkijoille.

  • Julkaisuja kirkon ekumeenisista suhteista ja luterilaisuudesta tänään

    Tutustu uusiin julkaisuihin: "Kokoomateos Armo avaa yhteyden. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppikeskustelut ja käytännön ekumenia" sekä Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisu "Mitä on luterilaisuus? Kirkko, teologia ja yhteiskunta"

  • Uusia ikkunoita juutalaisuuteen - ilmoittaudu koulutukseen!

    Uusia ikkunoita juutalaisuuteen -koulutuspäivä Turussa 18.11.2019 on avoin kaikille kiinnostuneille. Päivän aikana käsitellään mm. Turun juutalaisten elämää, juutalaisten pyhiä tekstejä, nykyjuutalaisuuden moninaisuutta sekä kristinuskon ja juutalaisuuden kohtaamista. Koulutuspäivään sisältyy myös vierailu Turun synagogassa sekä mahdollisuus vierailla Turun juutalaisella hautausmaalla.

  • Stipendihaku ekumeniaa ja uskontodialogia käsittelevälle kurssille Roomaan 24.6-12.7.2019

    Centro Pro Unione järjestää kesäkurssin otsikolla ”Ecumenical and Interreligious Movements from a Catholic Perspective” 24.6-12.7.2019 Roomassa. Kurssin ohjelmaan kuuluu mm. luentoja ja ekskursioita (mm. katakombeihin, synagogaan ja moskeijaan). Viikonloput ovat vapaat. Kurssilta osallistutaan myös paavilliseen Pyhän Pietarin ja Paavalin muistopäivän messuun.

  • Uusi Reseptio-lehti on ilmestynyt

    Vuoden ensimmäisen Reseptio-lehden teemana on rauha, luterilais-katoliset suhteet ja yhteinen todistus.

koordinaattori
Kirkon tutkimuskeskus
Eteläranta 8
00130 Helsinki