Hyppää sisältöön

Luomistyön ainutlaatuisuus

Orientaatio (n. 20 min.)

Etsimme jokaisesta asioita, jotka tekevät hänestä uniikin tässä ryhmässä. Havahdumme ainutlaatuisuuteemme sekä siinä piilevään voimaan. 

Kukin etsii vähintään kolme (3) asiaa, joissa hän on joukossanne ainutlaatuinen. Ne voivat liittyä asioihin, joita on tehnyt tai kokenut, harrastuksiin, taitoihin, piirteisiin yms.

Kun keksit asian, varmista ettei kukaan muu ole siinä samanlainen, ja jos hän on asiassa ainutlaatuinen, kirjaa asia muistiin. Esimerkiksi kysyä onko kellään muulla lemmikkinä kissaa, jos ei, niin on yksi ainutlaatuisuus löytynyt ja jos on, niin hän ei ole siinä ainutlaatuinen. Keksi siinä tapauksessa uusi asia.

Ryhmäläiset voivat auttaa toisiaan keksimään aiheita.

Kun olette löytäneet ainutlaatuisuudet, niin jakakaa ne vielä koko ryhmän kesken

-Kaikkien kerrottua voit jakaa ajatuksia kohdasta ”Lisätietoa/Ajatuksia”

-Halutessanne voitte keskustella myös siitä, millaisia yhteisiä asioita löytyi sekä löytyikö jotain yllättäviä yhtäläisyyksiä tai ainutlaatuisuuksia.  

Lisätietoa/Ajatuksia:
Meissä on paljon yhteistä. Erot voi myös nähdä ainutlaatuisuuden kanssa. Maailmassa ei ole toista samanlaista kuin sinä tai minä. Se tekee meistä, näkökulmistamme sekä siitä mitä voimme keskusteluihin ja maailmalle tarjota, myös ainutlaatuisia.
 

 

KESKUSTELU (n.40 min) 

  

Luomistyön ainutlaatuisuus 

Keskusteluosuus pitää sisällään itsenäistä pohdintaa, ajatusten jakamista sekä keskustelua. Voit ryhmän tilanteen tarpeiden mukaan, myös muuttaa sitä mitä kohtia mietitään itsenäisesti, mitä jaetaan ja mistä keskustellaan. Varmista, että keskustelu pysyy turvallisena sekä kunnioittavana vaikka asioista olisikin erilaisia ajatuksia.

Tässä materiaalissa on myös ”Lisätietoa/ajatuksia” -osioita joiden sisältöä voit jakaa keskustelun tueksi. Niihin olisi hyvä tutustua jo etukäteen, jotta tunnet ne jo etukäteen.

Lukekaa:
Psalmi 139:1-18 

Lisätietoa/Ajatuksia:

Olemme tarkoin mietittyjä, Jumalan suunnittelemia. Sisintämme myöten. Alusta asti. Jokainen meistä. Emme ole tehotuotettuja. Jumala ei luonut meitä vain rajallisiin muotteihin sopimaan; mahtumaan ja palvelemaan tämän maailman ajatuksia tai rooleja. Jumala loi meidät kasvamaan hänen suunnitelmiinsa. 

Ohjeistus:

- Voit lukea tai jakaa ryhmälle ajatuksia ja tietoa yllä olevasta kohdasta ”Lisätietoa/Ajatuksia”

- Jakakaa, mitä ajatuksia herättää ja miltä kustakin itsestä tuntuu, että on Jumalan tarkoin suunnittelema. 

- Ohjeista jokaista miettimään itsekseen, miten Jumalan luomistyön ainutlaatuisuus näkyy hänessä itsessään. Entä hänen lähimmäisissään? Luomakunnassa? Voitte myös jakaa näitä ajatuksia.

Lisätietoa/Ajatuksia:

Me saatamme arvottaa omia tai toistemme piirteitä sekä ominaisuuksia hyväksi, paremmaksi, huonoksi tai epäkelvoksi. Nähdä ne liian ainutlaatuisena tai väärällä tavalla omanlaisena. Ainutlaatuiset piirteemme on kuitenkin luotu ja suunniteltu, ennen kuin synnyimmekään. Jumala tuntee kaikki päivämme, koko taipaleemme, jo ennen kuin olimme hetkeäkään elänyt. Hän tietää keitä olemme, hän on meidät suunnitellut. 

Ohjeistus:

- Voit lukea tai jakaa ryhmälle ajatuksia ja tietoa yllä olevasta kohdasta ”Lisätietoa/Ajatuksia” 

- Jokainen voi rauhassa miettiä, että entä jos ei olisikaan sopiva tai epäsopiva vaan ainutlaatuinen. Jumalan suunnittelema sekä hyväksi toteama. Mitä tunteita ja ajatuksia se herättää?

- Miettikää ja jakakaa ajatuksia siitä, miten suhtautuminen itseen silloin mahdollisesti muuttuisi.

- Miettikää miten suhtautuminen muihin muuttuisi, jos näkisi heissä saman; ainutlaatuisuuden, Jumalan suunnittelun ja hyväksi toteaman. 

Lisätietoa/Ajatuksia:

Ihmisyyden ainutlaatuisuuden kirjo on ollut olemassa jo Luojamme suunnitelmissa. Sen jälkeen me olemme kuitenkin saattaneet asettaa rajoja sille, miten siihen suhtaudumme. Ne saattavat näkyä ihmisen suhteessa itseensä ja muihin, mutta myös koko yhteiskunnan tasolla. Esimerkiksi noin 1,7%:lla sukupuolitetut keholliset piirteet (kuten hormonit, kromosomit ja/tai sukuelimet), eivät istu yksiselitteisesti yhteiskuntamme mies-nais-jaotteluun. Näiden ihmisten kohdalla saatetaan yhä tehdä jo lapsena ei terveyden kannalta välttämätöntä kosmeettista kirurgiaa tai hormonihoitoa ilman heidän toiveitaan vain, jotta he sopisivat niihin muotteihin, joita olemme kehollisuudelle asettaneet 

Ohjeistus:

- Lue tai jaa ryhmälle tietoa yllä olevasta kohdasta ”Lisätietoa/Ajatuksia”

- Miettikää yhdessä seuraavaa: Jos maailmassa on jotain, mikä ei mahdu käsityksiimme, syytämmekö käsityksiämme vai sitä, joka ei niihin olemassaolollaan mahdu?

- Keskustelkaa miten tämä voisi suhteutua psalmin puheeseen Jumalan suunnitelmien suuruudesta tai siitä, kuinka olemme hänen suunnittelemiaan?

-  Miettikää yhdessä, mitä meille voi opettaa Jumalasta se, ettemme itsekään aina ymmärrä hänen luomistyönsä monimuotoisuutta ja rikkautta? 
-Totea, että siirrytte nyt keskustelusta aiheen lopetteluun.

LOPPUUN (n. 30 min) 

Työskentelyn lopussa kootaan aihetta yhteen, suunnataan katsetta sanoista tekoihin sekä hiljennytään rukouksen ja halutessanne musiikin äärelle. Voitte päättää yhdessä ryhmän kanssa sen kontekstin, johon mietitte konkreettisia tekoja luoda tilaa Jumalan luomistyön ainutlaatuisuudella. Varaa tähän lopetuksen ensimmäiseen osaan huoletta aikaa, jotta ehditte löytää konkreettisia tekoja ja tapoja toimia yksin tai ryhmässä.

Ohjeistus:

- Kerro, että tehtävänä on miettiä, miten voisitte omalla toiminnallanne antaa tilaa Jumalan luomistyön ainutlaatuisuudelle omassa toiminnassanne

- Miettikää erilaisia konteksteja, joissa voisitte asiaa miettiä (esimerkiksi töissänne, kirkossa tai kohtaamisissa) ja valitkaa niistä joku, johon nyt keskittykää.

- Miettikää erilaisia konkreettisia keinoja (esimerkiksi sanavalintoja, tilojen muuttaminen, toimintatapojen kehittäminen, tiedon ja ymmärryksen lisääminen), jolla voisitte tilaa luoda.
- Jos miettiminen on vaikeaa, niin voitte myös valita erityisesti jonkin tietyn ihmisryhmän tai näkökulman, jonka kautta asiaa mietitte. (Esimerkiksi paine olla täydellinen, kehojen arvottaminen, muunsukupuolisuus, varallisuus jne)

- Kirjatkaa ajatuksia ylös ja miettikää mikä voisi auttaa tekemään nämä todeksi omassa toiminnassa, jotta ne eivät jäisi vain kauniiksi sanoiksi ja suunnitelmiksi.

Hartaudellinen osuus:

-Voitte laulaa tai kuunnella esimerkiksi virren (mm. 484, 525 ja 902) tai veisun (mm. Katson sinun kättesi töitä, Kaksi tavallista kättä, Luojan kaunein ajatus ja Tilkkutäkki). 

-Voit lukea tai jakaa seuraavan ajatuksen:
Meitä on kutsuttu toimimaan. Meitä on kutsuttu kasvamaan, Kristuksessa ja Jumalan tuntemisessa. Kutsuttu olemaan yhtä ja palvelemaan toisiamme sekä Jumalaa. Aina se ei ole helppoa. Aina kasvu ei pysy mukavuusalueellamme, tai tutussa ja turvallisessa, mutta sitä meille ei luvattukaan. Voimme kuitenkin Psalmin 139 sanoin luottaa: ” Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani” (Ps. 139:8)
 

- Voitte vielä loppuun yhdessä rukoilla Psalmin 139 sanoin: 
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. (Ps 139: 23-24) 

 

 
 
Päivitetty