Hyppää sisältöön

Monikulttuurisuus

Monikulttuurinen työ edistää eri kieli- ja kulttuuritaustaisten osallisuutta kirkossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Monikulttuurinen kirkko ja seurakunta

  • Ota mukaan eri syistä maahan muuttaneet ja kansalliset vähemmistömme seurakunnan toimintaan. Anna heidän ajatustensa uudistaa seurakuntaa. 
  • Ota maahan muuttaneet mukaan ja muut vähemmistöt vapaaehtoistyöhön, työharjoitteluun tai työllistä heitä esimerkiksi tukityöllistämisen avulla. Näin autat heitä löytämään yhteisön, oppimaan kieltä ja pääsemään jatkossa paremmin kiinni työelämään.
  • Opettele yhdessä elämisentaitoa, toinen toisensa kunnioittamista, vastavuoroisuutta ja omastaan jakamista.

 

 

Monikulttuurisuus voimavarana

  • Mitä moninaisempi seurakunta on jäseniltään, sitä enemmän se muistuttaa Kristuksen kirkkoa maailmassa.
  • Mitä monikulttuurisempi seurakunta on, sitä enemmän sillä on resursseja käytössään.
  • Mitä avoimempi seurakunta on, sitä paremmin se voi olla osallisuuden yhteisö.

Monikulttuurisen työn erityispiirteitä

  • osallisuutta edistävä toimintatapa
  • yhdessä elämisentaito ja omastaan jakaminen
  • voimauttava työote
  • moniammatillinen yhteistyö
  • paikallinen verkostoyhteistyö
  • perhekeskeinen työote
  • ekumeenisuus

Poiminnot

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Diakonia ja yhteiskunta
Eteläranta 8
00130 Helsinki

Monikulttuurisuus, maahanmuuttajat, pakolaiset, romanit, ihmiskauppa