Hyppää sisältöön

Kestävä kehitys

Kirkko on rakentamassa kestävää kehitystä. Tavoitteena on hiilineutraali kirkko vuonna 2030. Jo lähes kaikiki suurimmat seurakunnat ja seurakuntayhtymät sekä myös useat pienet seurakunnat ovat mukana kirkon ympäristöjärjestelmässä eli Kirkon ympäristödiplomissa.

Kirkko kantaa vastuuta ympäristöstä ja ilmastosta

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sitoutuu kansalliseen ja kansainväliseen työhön kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tavoitellen lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta.

Kirkko hyväksyi helmikuussa 2019 energia- ja ilmastostrategian Hiilineutraali kirkko 2030.

null Kirkon uusi energia-ja ilmastostrategia

Kirkon uusi energia-ja ilmastostrategia

Kirkon energia- ja ilmastostrategia hyväksyttiin 26.2.2019.
Julkaistu 28.2.2019
Hiilineutraalin kirkon logo

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sitoutuu kansalliseen ja kansainväliseen työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tavoitellen lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen esiteollisesta ajasta. Kirkko on hiilineutraali vuonna 2030. Tällöin kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty 80 % nykytasosta ja loput 20 % kompensoidaan mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi kiinnittämällä huomiota seurakuntien omistamien metsien muodostamaan hiilivarastoon.

Kirkko rohkaisee ja haastaa jäsenensä, muut yhteiskunnalliset toimijat ja päättäjät mukaan ilmastotyöhön ja hiilineutraaliustavoitteisiin. Kirkko on merkittävä ilmastovaikuttaja Suomessa ja osana maailmanlaajuista ekumeenista kirkkojen yhteisöä.

Tavoitteet:

Tavoite 1: Vähennetään kiinteistöjen hiilidioksidipäästöjä

Tavoite 2: Vähennetään toiminnan hiilidioksidipäästöjä

Tavoite 3: Päästöt kompensoidaan

Tavoite 4: Kirkko vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnallisena toimijana ja keskustelijana

Tavoite 5: Seurakunnat sekä kirkon keskushallinto ovat sitoutuneita ilmastotyöhön

Tutustu strategiaan!

Takaisin