Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkon vapaaehtoistoiminnan työryhmä kokosi vinkkejä, mitä kannattaa huomioida korona ajan loppuessa ja sen aikana.
Seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa pitää ottaa huomioon ohjeet, jotka on annettu koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.
www.evl.fi/korona
www.thl.fi
Vapaaehtoistyöhön voi osallistua vain täysin terveenä.
Huomioidaan hygienia- ja turvaväliohjeet sekä alueelliset ohjeet ja rajoitukset.
Sovi asiointikäynneistä seurakunnan vapaaehtoistoimintaa koordinoivan henkilön kanssa.
Kaikessa asiointiavussa tulee muistaa turvaetäisyys, joka on vähintään noin kaksi metriä. Oireetonkin ihminen voi kantaa virusta ja siten tartuttaa muita.
Ennen asioinnille lähtöä pese kätesi ja myös heti palattuasi kotiin. THL: Käsienpesu ja yskiminenLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Asiointiavussa tulee käyttää kertakäyttöhanskoja ja ottaa käsidesi mukaan, jos mahdollista. THL: Kertakäyttokäsineiden riisuminen (pdf)
Käteisen rahan vastaanottamista tulee välttää asiointiavussa. Maksamisessa kannattaa käyttää verkkomaksamista, laskua tai esim. Mobilepayta. Maksun hoitamisesta on hyvä sopia ennakkoon mahdollisuuksien mukaan.
Kylmäketjusta tulee huolehtia matkalla kaupasta asiakkaan luo. Kylmälaukku on tarpeellinen varsinkin silloin, kun asiointimatka kestää yli 30 minuuttia.
Vapaaehtoinen voi noutaa valmiiksi tilatun ja maksetun tai laskutettavan kauppakassin/ lääkkeet ja toimittaa ne asiakkaan kotiin. Tuotteet toimitetaan asiakkaan ulko-ovelle, jotta lähikontaktia ja tartuntavaaraa ei synny. Soita ovikelloa tai soita asiakkaalle puhelimella ja varmista, että hän ottaa toimituksen vastaan. Huolehdi, että etäisyys asiakkaaseen säilyy vähintään noin kahdessa metrissä, jotta pysytte molemmat turvassa tartunnalta.
Huolehdi tietosuojasta. Älä kerro asiakkaan tietoja ulkopuoliselle. Käsittele tietoja huolella ja tuhoa huolellisesti kaikki avustamiseen liittyvät tiedot.
Jos huolestut asiointiapua antaessasi jonkun ihmisen turvallisuudesta tai hyvinvoinnista, ilmoita huolestasi vapaaehtoistoiminnan koordinoijalle. Huoli voi liittyä esimerkiksi lasten huolenpitoon, kotiväkivaltaan, pakottamiseen tai painostamiseen. Jos huolestut iäkkään ihmisen tilanteesta, kerro huolesi vapaaehtoistoiminnan koordinoijalle. Hätätapauksessa soita hätänumeroon 112.
Monet kaupat ja apteekit toimittavat tarvittavia tavaroita kotiin. Apua tarvitsevan voi ohjata avun piiriin ja neuvoa tarvittaessa.
Keskeisimmät ohjeet vapaaehtoisten toiminnalle ruoka-avussa:
Hyviä ohjeita on koottu seuraaville verkkosivuille:
Kirkkopalvelut: Ruoka-apu.fi
Suomen Punainen Risti: Punainen risti: Korona 2020
Naapuriapu: Näin annat naapuriapua turvallisemmin (Issuu)
Kirkon keskusteluavussa koulutetut vapaaehtoiset päivystävät puhelimessa, chatissa ja netissä. Uusia vapaaehtoisia otetaan mukaan koulutukseen säännöllisesti. Koulutuksessa opitaan päivystämään Kirkon keskusteluavussa ja paneudutaan kaikkiin tarpeellisiin käytännön kysymyksiin. Jos haluat mukaan koulutukseen, ota yhteyttä lähimpään Kirkon keskusteluavun paikalliseen toiminnanjohtajaan. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://kirkonkeskusteluapua.fi/paivystajaksi/
Vaativissa tehtävissä toimivat vapaaehtoiset voivat saada työnohjausta. Poikkeusoloissa seurakuntien työntekijät antavat tehtävissä tarvittavaa tukea.
Kirkon omien ohjeiden lisäksi liitymme korona tilanteen ohjeistuksessa Suomen lakiin, THL:n ohjeisiin ja soveltuvin osin muiden yhteistyökumppaneiden ohjeisiin.
Kansalaisareena.fi: Yleisohjeet asiointiauttajille (pdf)
Kansalaisareena.fi: Vapaaehtoistyöhön liittyvat lait suomessa (pdf)
Oikeusministeriö: Kansalaisyhteiskunta ja vapaaehtoistoiminta
Työterveyslaitos: Koronaan liittyviä ohjeita työntekijöille
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä