Hyppää sisältöön

Lähetys

Missio nähdään entistä enemmän kirkon kokonaisvaltaisena vuorovaikutuksena sitä ympäröivän maailman kanssa.

Lähetys

Kirkkona oleminen (missio) merkitsee ulospäinsuuntautumista. Missio nähdään entistä enemmän kirkon kokonaisvaltaisena vuorovaikutuksena sitä ympäröivän maailman kanssa. Tähän kuuluvat sekä paikallinen toiminta (seurakunnat) että osallistuminen maailmanlaajaan kirkkojen yhteiseen toimintaan.

Tapahtumat

null Kesätyöseteli - hakuaikaa 3.5. saakka

Kesätyöseteli - hakuaikaa 3.5. saakka

Julkaistu 19.4.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut haun uskonnollisille yhdyskunnille kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Myönnettävä avustus on yhteensä 500 000 €, josta evankelis-luterilaisen kirkon osuus on enintään 460 000 €. Kirkkohallitus hakee avustusta ja jakaa sen edelleen seurakuntiin kesätyöntekijöiden työllistämiseen.

Kyseessä on kesätyöseteli, jonka avulla seurakunnat voivat ottaa töihin ”ylimääräisiä” kesätyöntekijöitä jo aiemmin palkattujen lisäksi. Avustuksen tarkoituksena on nimenomaan helpottaa nuorten tilannetta korona-ajan keskellä.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on luvattu, että päätökset kesätyöntekijöiden palkkaamiseen myönnettävään avustukseen tehdään toukokuussa. Koska aikataulu on varsin tiukka, Kirkkohallitus avaa haun ehdollisena jo nyt. Seurakunnilla tai seurakuntayhtymillä on hakuaikaa 3.5.2021 asti. Lue lisää Kirkkohallituksen yleiskirjeestä 15/2021.

Kirkkohallituksen virastokollegio tekee päätöksen kesätyösetelien jaosta 6.5.2021.

Lisätiedot: Kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisavustaja Jari Pulkkinen, jari.a.pulkkinen(at)evl.fi, p. 040 688 1467

Takaisin