Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Varhaiskasvatus on lapsen eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta. Sen tavoitteena on edistää lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista.
Kirkon varhaiskasvatus (lapsi- ja perhetyö) tukee kodin kristillistä kasvatusta ja lapsen kokonaisvaltaista kasvua kristillisen ihmiskäsityksen mukaisesti. Toiminnan lähtökohtana on yhteistyö perheiden kanssa kasteessa saadun yhteisen opetus- ja kasvatustehtävän mukaisesti. Polku-toimintamalli Linkki avautuu uudessa välilehdessätarjoaa tukea sekä materiaalia toiminnan jäsentämiseen ja kehittämiseen.
Kirkolla ei ole omaa varhaispedagogiikkaa, vaan toiminnassa sitoudutaan yleisiin pedagogisiin periaatteisiin. Varhaiskasvatussuunitelman perusteet -asiakirja velvoittaa seurakuntaa yhteistyössä kunnan varhaiskasvatuksen kanssa. Kirkon omassa toiminnassa suositellaan vasuperusteiden toteuttamista ja sen periaatteiden noudattamista toiminnan omaleimaisuus huomioiden.
Varhaiskasvatusta toteutetaan yhteistyössä laajan lasta ja perhettä palvelevan verkoston kanssa, jossa ovat osallisina sosiaali-, terveys- ja opetustoimi sekä erilaiset lapsi- ja perhetyötä tekevät järjestöt ja yhteisöt varhaiskasvatuspalveluineen.
Tässä yhteistyössä kirkko on mukana tarjoamalla varhaiskasvatusta sekä tukemalla yhteiskunnan varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta.
Varhaiskasvatus, katsomuskasvatus ja kuntayhteistyö
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä