Hyppää sisältöön

Erityisnuorisotyö ja ulkopuolisuuden ehkäisy

Kirkon erityisnuorisotyön yleistavoite on, että nuori kokee olevansa hyväksytty ja löytää elämälleen mielekkyyden Jumalan luomana ja lunastamana. Ihmisenä hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän pystyy omaehtoiseen, vastuulliseen elämään sekä toimimaan monimutkaistuvassa ja ristiriitaisessa maailmassa.

Suuressa koossa teksti Kukaan ei jää yksin.

Kirkkohallituksen täysistunto on kiitoksin hyväksynyt Että kukaan ei jää yksin -Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kasvatuksen ulkopuolisuuden ehkäisyn suuntaviivat.

Kirkon kasvatuksen työ ulkopuolisuuden ehkäisemiseksi tähtää yksinäisyyden
ja ulkopuolisuuden torjumiseen, lapsen, nuoren ja perheen voimistumiseen
sekä osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Ulkopuolisuuden ehkäisy on asenne ja työote, joka jokaisen kirkon kasvattajan
tulee omaksua. Samaan aikaan se on eritystehtävä, joka etsii ja
tukee niitä lapsia ja nuoria, jotka muuten jäävät tavoittamatta.

Peruste kirkon työlle ulkopuolisuuden ehkäisemiseksi nousee sen perustehtävästä
kasvatuksen ja diakonian alueilla. Jumalan rakkaus jalkautuu
ihmisten teoiksi.

Ulkopuolisuuden ehkäisyssä toimitaan pitkäjänteisesti ja yhteistyöhakuisesti,
ansaiten lasten, nuorten ja perheiden sekä yhteistyökumppaneiden
luottamuksen.

Ulkopuolisuuden ehkäisy kehittyy ja uudistuu reagoiden nopeasti toimintaympäristön
tarpeisiin.

 

Edelliset linjaukset:

Erityisnuorisotyön linjaukset Läsnäolon nuorisotyö (2016).

Ota yhteyttä

asiantuntija
Toiminnallinen osasto
Kasvatus ja perheasiat
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Päivitetty