Hyppää sisältöön

Parisuhteen hyvinvointi

Parisuhteen hyvinvoinnilla on tärkeä merkitys myös puolisoiden henkilökohtaiseen hyvinvointiin, vanhemmuuteen sekä koko perheeseen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä mahdollisuus tukea niin kumppania etsiviä kuin elämäänsä toisen ihmisen kanssa jakavia.

Tukea parisuhteeseen

Parisuhde, jossa kaksi aikuista elää toisiinsa ja suhteen pysyvyyteen luottaen, toisiaan arvostaen ja kunnioittaen, muodostuu taidoista, joita voi ja pitää vahvistaa koko ajan. Nykypäivänä suhteen laatu ja keskinäinen vuorovaikutus on noussut keskeiseksi parisuhdetta koossa pitäväksi tekijäksi.

Lähtökohtia

”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne”  Room. 12:10

Parisuhteeseen ja sen arvoihin sitoutuminen ja kumppanin arvostus ja kunnioitus luo turvallisen pohjan sekä parisuhteelle että koko perheelle. Sitoutuminen sisältää yhteisiä sopimuksia, luottamuksen ja uskollisuuden toteutumisen niin sanoissa kuin teoissa.

Vuorovaikutus- ja tunnetaidot vaikuttavat olennaisesti suhteen laatuun. Keskeistä suhteen toimimisen kannalta on kyky tunnistaa ja ilmaista omia tunteitaan sekä toiveitaan. Vuorovaikutustaitoja vahvistamalla voi kehittää kykyään ilmaista itseään ja vastaanottaa kumppanin viestejä.  Avoin ja aito kohtaaminen syntyy puhumisen ja kuuntelemisen taidoista. Näitä taitoja harjaannuttamalla pystyy ilmaisemaan itseään rakentavasti myös suhteen vaikeiden kausien keskellä.   

Parisuhteen huoltaminen

Parisuhteen hyvät ja vaikeat vaiheet vuorottelevat. Jokaisen henkilökohtaisessa elämässä, mutta myös suhteessa koetaan niin myötä- kuin vastoinkäymisiä. Näissä tilanteissa tarvitaan suhdetaitoja. Uusien toimintatapojen opetteleminen edellyttää harjoittelua, luottamusta ja sitkeyttä. Mitä kauemmin on oltu yhdessä, mitä syvemmältä, ikään kuin selkärangasta asti nousee vanha tapa toimia, sitä enemmän tarvitaan kärsivällisyyttä. Muutos ei synny hetkessä.

Miksi vaikenemme?

Yleisesti tiedetään, että parisuhteessa elävät ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä, onnellisempia ja terveempiä kuin yksinelävät. Tästä voi syntyä harhakäsitys siitä, että kumppani tekee elämän paremmaksi. Todellisuudessa yksikään toinen ihminen ei tuo onnea, vaan sen tekee kahden ihmisen välinen tyytyväisyyttä lisäävä suhde.  Ja juuri tuohon suhteeseen jokainen meistä voi itse vaikuttaa.

Kun ihmiset tutustuvat ja rakastuvat, he kertovat tärkeitä ja intiimeitä asioita itsestään ja tekevät asioita yhdessä. Suhteen jatkuessa ja vakiintuessa monet arkiset kiireet ja tehtävät syrjäyttävät usein sen ajan, mitä yhdessäololle annetaan. Tässä vaiheessa tapahtuu usein kaksi kohtalokasta muutosta: 1) Kahdenkeskiselle yhdessäololle jää liian vähän aikaa. 2) Suhdetta aletaan hoitaa pikemminkin vaikenemalla asioista kuin puhumalla niistä. Omista odotuksista ja tunteista ei useinkaan riidan pelossa uskalleta puhua. Tilalle tulee pettymyksiä.  Jos ristiriitoja aiheuttavia tekijöitä ei rohjeta käsitellä, vaiettujen asioiden määrä kasautuu, ja niiden mukana alkaa etääntyminen toisesta.

Voin vaikuttaa suhteeseeni

Parisuhde muuttuu myös kumppaneiden henkilökohtaisten elämäntilanteiden ja ikäkausien mukana. Mikäli suhdetta ei päivitetä ja kumppaniin säännöllisesti tutustuta, käy usein niin, että kun tunnistaa tyytymättömyytensä ja muutostarpeensa, alkaa odottaa vain toisen muuttavan käytöstään. Muutos lähtee kuitenkin siitä, että itse toimii toisella tavalla. Vastuu onnesta on yksilöllä itsellään. Kun alkaa itse tehdä asioita hyvinvoivan parisuhteen puolesta, muutos parempaan voin alkaa.

Tukea suhteeseen

Seurakunnalla on hyvät mahdollisuudet tukea parisuhteen hyvinvointia ja perheen ihmissuhteita niin ennakoivan, vahvistan toiminnan kautta kuin myös kriisien ja surujen keskellä. Kirkon Perheasiainneuvottelukeskukset tarjoavat maksutonta, ammatillista tukea pareille ja yksilöille.

Seurakunnat tarjoavat myös parisuhteen hyvinvointia vahvistavia luentoja, ryhmiä, kursseja ja erilaisia tapahtumia. Tukea parisuhteelle tarjoavat myös useat järjestöt. Tietoa näistä palveluista löydät täältä: Maksutonta apua parisuhdeongelmiinLinkki avautuu uudessa välilehdessä

TYÖKALUJA JA MENETELMIÄ PARISUHTEEN TUKEMISEEN
Parisuhteen kuntokartoitusLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Päivitetty