Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö toimii kirkon Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon johtavana viranhaltijana. Kansliapäällikön työssä painottuvat kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitaminen ja kirkkohallituksen viraston johtaminen.
Kansliapäällikkö Pekka Huokuna (s. 1960) on aloittanut virassa 1.1.2019.
Pekka Huokuna on toiminut vuodesta 2009 Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajana. Tätä ennen hän työskenteli muun muassa Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherrana sekä Hirvensalmen seurakunnan kirkkoherrana. Mikkelin tuomiorovastikunnan lääninrovastina Huokuna toimi vuosina 2006–2009. Huokuna on koulutukseltaan teologian maisteri, hänet on vihitty papiksi vuonna 1985.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä