Hyppää sisältöön

Täydellinen joulu

Kuvituskuva: Valojen välkettä punaisella taustalla

Mielenrauhaa hallituilla jouluprosesseilla

Toteuttaja

  • Tapiolan seurakunta
  • Henkilöstömäärään perustuva seurakunnan kokoluokka: 20-49 henkilöä

Haaste

  • Tietyissä kohdissa kirkkovuotta seurakunnan perustyö ruuhkautuu kausitoiminnan takia. On luonnollista, että kirkkovuodessa on tällaisia toimintojen tihentymiä, mutta niiden tulisi olla hallittuja prosesseja, jotka eivät aiheuta ruuhkautumista työntekijöille, todellista tai koettua. Erityisesti joulun aika on osoittautunut haasteelliseksi.
  • Suurin ongelma tässä ruuhkautumisessa on vastuun- ja resurssien jako. 
  • Koordinointiongelmia voi syntyä, mikäli tiettyjen toimintojen vastuu ei ole selkeästi nimetyllä tiimillä/henkilöllä.

Ratkaisu

  • Päätimme laatia prosessikuvauksia adventin- ja joulunajan toiminnoista. Prosessikuvaukset selkiyttävät vastuun- ja resurssienjakoa ja lisäksi jokaiselle prosessille määritellään vastuuhenkilö eli omistaja.

Hyödyt

  • Prosessikuvausten avulla työtehtävät jakautuvat tasaisemmin ja jokainen tietää oman roolinsa.
  • Lisäksi aikataulussa pysyminen helpottuu, kun toiminnoille ja niiden aloittamiselle on määritelty kohta kalenterissa.
  • Henkilöstöjohtamisen kannalta kysymys on myös työhyvinvoinnista, niin että jokainen työntekijä voisi viettää myös omaa jouluaan iloisin mielin.

Suositukset

  • Toistuvan haasteen äärellä, reagoivan tehtäväkohtaisen ongelmanratkaisun sijaan, pyri löytämään uusi yhteinen toimintatapa, joka huomioi koko organisaatioon toiminnan.
  • Prosessikuvaukset tarjoavat mahdollisuuden prosessien systemaattiseen arvioimiseen.

Lisätiedot

Päivitetty