Hyppää sisältöön

Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2022

Kirkolliskokous hyväksyi 11.11.2021 Kirkon keskusrahaston talousarvion vuodelle 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2022–2024. Kirkolliskokouksen päätös oli talousvaliokunnan esityksen mukainen.

Kirkolliskokous hyväksyi myös 5.5.2022 (I ja II) sekä 10.11.2022 (III) tehdyt lisätalousarviot: Lisätalousarviot vuoden 2022 talousarvioon

-----------

Talousvaliokunnan mietintö 4/2021

Kirkkohallituksen esityksestä 4a/2021: Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodeksi 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2022‒2024 sekä siihen liitetystä Kirkon keskusrahaston talouden tasapainottamissuunnitelmasta.

Talousvaliokunnan esitys

Talousvaliokunta esittää, että kirkolliskokous päättää

Kirkon yhteinen toiminta

  1. vahvistaa, että perusmaksu määräytyy laskennallisen kirkollisveron perusteella ja vahvistaa perusmaksun suuruudeksi vuonna 2022 6,5 %;

Kirkon palvelukeskus

  1. vahvistaa, että Kirkon palvelukeskuksen palvelumaksut määräytyvät vuonna 2022 seuraavasti:
    1. hinnoittelu perustuu omakustannushinnoitteluun,
    2. asiakaskohtaiset palvelumaksut muodostuvat kiinteästä maksuosuudesta ja toteutuneisiin suoritemääriin perustuvasta muuttuvasta maksuosuudesta,
    3. kiinteä maksuosuus muodostuu pohjaosuudesta sekä seurakuntatalouden jäsenmäärän perusteella määritetystä osuudesta,
    4. suoritemäärinä käytetään järjestelmistä saatuja ajantasaisia suoritemäärätietoja tai työajanseurannan mukaisia työtunteja, suoritemääräperusteisten veloitusten yksikköhinnat ovat kaikille asiakkaille samat,
    5. palvelukeskukselle erillisiä lisäkustannuksia aiheuttavat toimintatavat ja erikseen sovittavat asiakasprojektit veloitetaan asiakaskohtaisesti niistä aiheutuneiden kustannusten mukaisesti;

Kirkon keskusrahasto

  1. hyväksyä kirkkohallituksen esityksen 4a/2021 mukaisen ehdotuksen Kirkon keskusrahaston talousarvioksi vuodeksi 2022 sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosiksi 2022–2024;
  2. vahvistaa, että vuonna 2022 valtion Kirkon keskusrahastolle maksamasta     118 856 000 euron rahoituksesta:
    1. 109 515 911 euroa jaetaan seurakunnille euroa/kunnan jäsen jakoperusteen mukaisesti,
    2. 6 939 281 euroa käytetään seurakuntien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon siten, että seurakuntien rakennusavustuksiin kohdennetaan 6 573 481 euroa, Basis-kiinteistörekisteriin 335 800 euroa ja Petäjäveden vanhalle kirkolle 30 000 euroa,
    3. rahoituksesta 2 400 808 euroa käytetään Kirjuri-jäsentietojärjestelmän ylläpito- ja kehitystyöhön.

 

Päivitetty