Hyppää sisältöön
null Vauvan päivää vietetään virtuaalisesti 25.9.2020

Vauvan päivää vietetään virtuaalisesti 25.9.2020

Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Teemapäivä yhdistää eri toimijat (kunnat, seurakunnat ja järjestöt) ja tavoitteena on kiinnittää huomio vauvaperheisiin – yhteiseen tulevaisuuteemme. Tänä vuonna päivää vietetään virtuaalisesti 25.9.2020 osoitteessa www.musiikkitalo.fi
Julkaistu 24.9.2020
Vauvan päivää vietetään virtuaalisesti 25.9.2020 osoitteessa www.musiikkitalo.fi

Päivän suojelijana 2020 toimii Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka – katso Kaisamarin tervehdys videolta.

Tänä vuonna päivän teema on ”Anna vauvan liikuttaa”. Päivä kutsuu perheitä teeman mukaisesti vaunulenkille, jumpalle ja luontoon. Samalla teema kertoo pienen vauvan herättämistä monenlaisista tunteista. Vauvaa katsellessa moni liikuttuu, samalla tunnistaa myös ilon, kiitollisuuden ehkä myös huolen ja hämmennyksenkin tunteita.

Vauvanpäivän tapahtumat toteutetaan seurakunnissa tänä vuonna paikallisten turvallisuusohjeiden mukaisesti. Monet tapahtumista ovat virtuaalisia, mutta eri puolilla Suomea on tarjolla myös vauvakahviloita, muskareita, luentoja ja verkostojen yhteisiä tapahtumia.

Valtakunnallista vauvanpäivän ohjelmaa voi seurata Musiikkitalon Youtube -kanavalta pe 25.9. klo 12- 15. Voit lähettää kuvia oman päiväsi tapahtumista someen: #vauvanpäivä #vauvanpäivä2020

Lisätietoja www.vauvasuomi.fi ja asiantuntija Liisa Välilä liisa.valila@evl.fi

Takaisin
Päivitetty