Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kanttori ja varhaisiän musiikkipedagogi.
”Olen elämänikäisen oppimisen vankkumaton puolestapuhuja ja ehkäpä siksi edelleen mietin, mikä minusta tulee isona. Parasta elämässä on harmaa arki ja sen pienet ilonaiheet.”
Lähetystyön, kansainvälisyyden ja ympäristöasioiden parissa työskentelevä nuori pappi.
”Olen Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla elävä savolainen. Palan oikeudenmukaisuudelle, Jeesukselle ja villasukille.”
Pappi ja kirkkoherra, eli ”KirkkoHarri”, Vesilahdesta.
"Elin pitkään kuvien maailmassa. Yhden kuvan takaa onneksi löysin itseni: miehenä ja naisena tai oikeastaan jonakin siltä väliltä. Olemme kaikki Jumalan taideteoksia, ainutlaatuisesti elämän hiomia jalokiviä."
TV-tuottaja.
”Minua innostaa ajatus, että kirkon kautta liitymme vuosituhantiseen jatkumoon. On helpottavaa huomata, että aivan kaikkea tässä maailmassa ei tarvitse keksiä itse.”
Isä, aviomies, nuorisotyönohjaaja ja ihminen.
”Olen elämännälkäinen ja seikkailunjanoinen tekijä, en pelkästään puhuja. Tykkään tuntea, elää, hengittää ja uskoa. Moni asia alkaa sujua, kun tiedostaa, että kaiken ei tartte aina mennä ihan nappiin, sillä elämän keskellähän tässä ollaan.”
Diakoni Tampereelta.
”Toivon, etten tekisi toisten taakkoja suuremmiksi, vaan voisin niitä jakaa. Työssä kohtaamani kivun ja hädän vastapainona hoidan itseäni kauneuden äärellä – perheeni yhteydessä, puiden siimeksessä ja taiteen puhuteltavana.”
Terapeutti ja pappi.
”Olen terapeutti, luennoitsija, kouluttaja, pappi, tietokirjailija ja Hidasta elämää -bloggari. Kaiken työni lähtökohta on inhimillinen ihmisyys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Perheeseeni kuuluu kaksi teinipoikaa ja kaksi kissaa.”
Diakoniatyöntekijä Tainionvirran seurakunnasta.
”Rakastan pienten hetkien syvää kauneutta ja elämän ihmettelyä. Toisinaan näistä punoutuu runoja. Pulppuan ideoita ja innostun uuden luomisesta.”
Uransa alussa oleva diakoni Kajaanista.
"Minua kiehtoo ihmisen keskeneräisyys ja jatkuvan oppimisen armolliset polut. Arjessa auttaa jaksamaan suurperheen pöhinä, käsityöt ja tassuterapia."
Helsingin Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö.
"Olen somettava toimittaja, joka haluaa kertoa kirkosta suomeksi ja selkokielellä. Uskon kirkon voivan olla merkityksellinen ihmisen arjessa ja pyhässä.”
Seurakuntapastori ja yhteisönrakentaja.
”Unelmoin siitä, että mahdollisimman moni voisi löytää paikkansa seurakunnassa. Nautin uuden kehittelystä, kokeilemisesta, ihmisten kohtaamisesta sekä perheen ja ystävien kanssa vietetystä laatuajasta ja brittijännäreistä.”
Pappi ja sosiaalisen median sisällöntuottaja.
”Olen oululais-kalliolainen pappi, perheenisä ja innokas ruoanlaittaja. Viihdyn sosiaalisessa mediassa jakaen hyvän ruoan ja maistuvan elämän reseptejä. Etsin uusia tapoja, joilla sanoittaa kristillistä uskoa ja Jeesuksen pelastavia tekoja.”
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä