Laskiainen - paastoten ja askeesilla kiusaajaa vastaan
Suurta paastoa eli pääsiäispaastoa vietetään nykyisin tuhkakeskiviikosta aina kiirastorstaihin saakka, neljänkymmenen päivän ajan. Varhaisimmat kristityt viettivät pääsiäistä ennen muutaman päivän paaston. Paastosta vakiintui nykyisen kaltainen pidempi 300-luvulla, kun kristinuskosta tuli sallittu uskonto Rooman valtakunnassa.
Paaston aikana on tarkoitus muistaa Jeesuksen aikaa erämaassa, jolloin kiusaaja koetteli häntä. Paaston syvin idea on henkistyminen.
Seitsemästä kuolemansynnistä yksi on ylensyönti. Nykyinen termimme fast food eli pikaruoka tarkoittikin alun perin paastoa, fast, eli paastoajan ruokaa. Termi ei viittaa niinkään aikaan, joka ruokailuun käytetään, vaan välinpitämättömyyteen ruokaa kohtaan. Ruumiillinen unohtuu, kun henkistyminen alkaa.
Kuvan kertomaa
Samalla, kun paaston aikana taistellaan ylensyöntiä vastaan, tarkoitus on taistella myös kaikkia muita kiusauksia vastaan. Taide lienee saavuttanut parhaimmat paastonajan kuvauksensa ihmisen taistelusta mielihalujaan vastaan kuvatessaan egyptiläisen Antonius Apotin kiusauksia erämaassa. Flaamilainen taiteilija Hieronymos Bosch, mielikuvitusrikas kuolemansyntien kuvaaja, on ottanut Antoniuksen kiusaukset -aiheesta kaiken irti.
Keskellä kuvaa on kiusauksiaan vastustava Antonius polvistuneena alttarille. Hänen siunaava kätensä osoittaa pientä kappelia kohden. Kappelin sisällä sinne ilmestynyt Kristus osoittaa krusifiksia, oikeaa tietä.
Antonius ei edes rukoillessaan saa olla rauhassa. Hänen vierellään näkyy prostituoituja. Vastakohtana oikealle erottuu musta messu Antoniuksen vasemmalla puolella. Musta papitar kantaa tarjottimella rupikonnaa, himon ja noituuden symbolia. Rupikonnan päällä makaa muna, paholaisen lupaama elämä. Muna on yleinen elämän symboli. Mustaan pukeutunut, siankasvoinen soittaja kantaa päänsä päällä huuhkajaa: väärän opin symbolia.
Edessä oleva saatanallinen ryhmä tulee ulos tomaatista. Tomaatti oli juuri maalauksen ajankohdan aikoihin Amerikoista tullut uutuus. Sitä pidettiin hieman happaman hajunsa ja omenamaisen ulkonäkönsä tähden paholaisen omenana. Taivaalla seilaa hullujen laiva. Sitä ohjaavat ihmisen himot sekä mielihalut. Sen päämäärä on kadotus. Oikeassa reunassa olevan munamaisen kirkon kupoli on tulessa. Kupolista laskeutuu verho, jonka alla piiloutuneena munkki ja nunna syyllistyvät ylensyöntiin sekä himoon.
Tomaatin takana erottuu silinteripäinen mies. Se symboloi huijaria, itse saatanaa, joka halvoilla tempuillaan ja lupauksillaan houkuttaa ihmisiä loitommas Jumalasta.
Paastonaika alkaa laskiaissunnuntaista, jota vietetään tänä vuonna 7.2.
Vuoden 2016 kirkkovuositiedotteet laatii FT, taiteentutkija, kirjailija Liisa Väisänen. Tekstit esittelevät kristillistä taidetta ja symboliikkaa teemalla "Kuvat puhuvat". Teksteihin liittyvät valokuvat ottaa Marco Peretto.
Kuva: Hieronymos Bosch, 1501, Pyhän Antonius Apotin kiusaukset, Museu Nacional de Arte Antigua, Lissabon, Portugali. Valokuva Marco Peretto.
Kuva ladattavissa Kirkon kuvapankista hakusanalla ”kirkkovuosi 2016”