Hyppää sisältöön
Nainen kiinnittää valkoista papinkaulusta paitaan

Naiset pappeina 30 vuotta

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäiset naispuoliset papit vihittiin 6.3.1988. Päätös pappisviran avaamisesta oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin.

Viran avaamisesta naisille oli äänestetty kirkolliskokouksessa jo aiemmin kolmeen kertaan, mutta vaadittava ¾ ääntenenemmistö saatiin vasta vuonna 1986.

Naisten osuus papistosta on kasvanut tasaisesti. 2000-luvulla papiksi vihityistä enemmistö on ollut naisia. Virassa toimivista papeista naisia on tällä hetkellä hieman alle puolet. Kirkon johtotehtävissä naisia on toistaiseksi vähän: kirkkoherroista naisia on 20 %. 

Helsingin edellinen piispa, Irja Askola, valittiin ensimmäisenä naisena piispaksi vuonna 2010. Hän toimi tehtävässään eläkkeelle siirtymiseensä asti vuoteen 2017. Espoon hiippakunnan piispana aloitti helmikuussa 2019 Kaisamari Hintikka. Turun arkkihippakunnan piispana aloittaa helmikuussa 2021 Mari Leppänen

Naispapit kirkossa 2000-luvulla, julkaistu 10.11.2015

Suhtautuminen naisten pappeuteen

Kun pappisvirka avattiin naisille, hyväksyttiin samalla kirkolliskokouksessa ponsi, jonka mukaan naisten pappeutta vastustavilla on edelleen mahdollisuus tulla vihityksi pappisvirkaan ja toimia kirkon tehtävissä. Esimerkiksi muutamat herätysliikkeet eivät edelleenkään kutsu järjestämiinsä tilaisuuksiin puhujiksi tai jumalanpalveluksia toimittamaan naispuolisia pappeja.

Vuonna 2006 piispainkokous linjasi, että naispappeuden torjuvan henkilön vakaumus ei voi näkyä työtehtävien hoitamisessa eikä esimerkiksi työvuorojärjestelyjä sukupuolen vuoksi tule tehdä.

Naisten pappeuden vastustajat ovat kirkossa pieni vähemmistö. Vuonna 2015 tehtyjen tutkimusten mukaan kirkon jäsenistä ja työntekijöistä naisten toimimista pappeina vastustaa 5 %. Seurakuntien luottamushenkilöissä osuus on hieman suurempi, noin 9 %. 

Kirkon jäsenten, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden suhtautuminen naispappeuteen (tilastokatsaus) 

Piispainkokouksen selonteko 2006 liittyen naispappeuden vastustamiseen ja siitä johtuviin työyhteisöongelmiin

Naispappeus vai yhteinen virka?

’Naispappeus’ tai ’naispappi’ on terminä osin harhaanjohtava, sillä se sisältää ajatuksen sukupuoleen sidotusta virasta. Kyse on kuitenkin yhdestä, yhteisestä virasta, joka on avattu myös naisille.

Usein onkin löydettävissä parempia ilmaisutapoja kuvaamaan sitä, että pappisvirassa voi palvella sukupuolesta riippumatta.

Pappisviran avaaminen naisille Suomessa oli pitkä prosessi

  • 1913    Wendla Ivaska suoritti ensimmäisenä naisena teologisen loppututkinnon.
  • 1953    Naisteologeja koskevat määräykset lisättiin kirkkolakiin. 
  • 1955    Liisa Riippa-Alarakkola haki pappisvihkimystä ensimmäisenä naisena. 
  • 1963    Esitys naispappeudesta kaatui kirkolliskokouksessa. Naisteologeja varten perustettiin lehtorin virka. 
  • 1976    Esitys naispappeudesta kaatui kirkolliskokouksessa. 
  • 1978    Lehtoreille annettiin oikeus saarnata ja jakaa ehtoollista. 
  • 1984    Esitys naispappeudesta kaatui kirkolliskokouksessa. 
  • 1986    Kirkolliskokous hyväksyi pappisviran avaamisen naisille. 
  • 1987    Pappisliiton ns. ajo-ohjeet antoivat luvan väistää jumalanpalvelusyhteistyöstä naisen kanssa. 
  • 1988    Kirkkolain muutos tuli voimaan. Ensimmäset naispuoliset papit vihittiin virkaan 6.3.1988. Sirkka-Liisa Enqvist oli ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra. 
  • 1990    Piispan virka avattiin naisille. 
  • 2006    Piispainkokouksen selonteko kielsi työvuorojärjestelyt sukupuolen perusteella. 
  • 2007    Vammalan kappalainen erotettiin virasta, koska hän ei tehnyt yhteisytötä naispuolisten pappien kanssa. 
  • 2008    Evankelinen herätysliike jakautui kahtia virkakysymyksen vuoksi. 
  • 2010    Irja Askola vihittiin Helsingin piispaksi. 
  • 2019    Kaisamari Hintikka vihittiin Espoon hiippakunnan piispaksi.
  • 2021    Mari Leppänen vihitään Turun arkkihippakunnan piispaksi.