Poikkeusolot tuovat painetta perhesuhteisiin – Viisi vinkkiä helpompaan yhteiselämään

Mitä enemmän perheen arki on poikkeustilassa muuttunut, sitä kauemmas perheenjäsenet ovat joutuneet omalta mukavuusalueeltaan. Suhteissa herääviä oloja on saatettu väistellä säätelemällä yhdessä vietettävää aikaa, mutta nyt karanteeniaikana se ei ole mahdollista.

Samaan aikaan arjen pyörittäminen on muuttunut haastavammaksi. Ei siis ihme, jos kärsivällisyys on koetuksella eivätkä voimat tahdo riittää iltaan asti. Kriisi on kuitenkin aina myös mahdollisuus. Seuraavassa muutama ajatus, jotka voivat auttaa muuttamaan uhan mahdollisuudeksi myös eristäytymisen jälkeen:

1. Perheen aikuisten parisuhde on avainasemassa koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhempia, jotka kuulevat ja kestävät heidän tunteitaan. Vanhemman on mahdotonta ottaa vastaan lasten pettymystä, kiukkua tai pelkoa, jollei hänellä itsellään ole ketään, johon voi tukeutua ja johon voi luottaa. Kiinnitä huomiota, toimiiko teidän suhteenne hankalien ajatusten ja tunteiden sulattamona vai kärjistyvätkö huolet, kun niistä puhutaan? Yritä kuunnella, vaikka et ymmärtäisikään. Puolisosi ei aina kaipaa sinulta ratkaisua ongelmiin vaan usein aito kuuntelu ja todesta ottaminen riittää. Ratkaisuja kannattaa etsiä vasta rauhoittumisen jälkeen ja niitä kannattaa aina miettiä yhdessä.

2. Yhteistyön edellytys ei ole samanlaisuus vaan toisen erilaisuuden arvostaminen. Lähekkäin elämisessä on ehkä ahdistavinta se mielikuva, että huomioidessani toisia, menetän omaa tilaani. Parisuhteessa päätöksiä on ehkä opittu tekemään vuorovetona, välillä päätän minä välillä sinä. Tiiviissä arjessa mennään helposti laskuissa sekaisin ja molemmille tulee olo, että toinen päättää aina ja minä joudun väistymään. Arvokkainta olisi, jos päätökset syntyisivät yhteisen ajattelun tuloksena. Kaksi erilaista laittaa päänsä yhteen ja synnyttää jonkun aivan uuden ajatuksen. Tämä vaatii enemmän vaivaa ja kykyä luopua omista kuningasajatuksista, mutta saattaa auttaa arjessa eteenpäin enemmän kuin arvaakaan.

3. Huolipuheella on paikkansa. Positiivinen tsemppihenki kantaa aikansa, mutta jos harmeista ja huolista ei puhuta ajoissa ne kasaantuvat tunnistamattomiksi. Kun toisen perheenjäsenen toiminta ärsyttää, mieti hetki, mitä on ärsytyksen takana. Pelkän ärtymyksen ilmaisu ei välttämättä vie eteenpäin, mutta omista tarpeista ja huolista puhuminen voikin yhdistää, vaikka asia olisi vaikea. Joskus on hankalaa olla toisen lähellä, koska ajattelen, ettei toinen kestä minua sellaisena kuin olen. Silloin tekee mieli peittää oma aito itsensä toisilta ja esittää reippaampaa kuin on. Seurauksena saattaa olla oman pinnan katkeaminen arvaamattomalla tavalla. 

4. Ehkä harjoituksista vaikein on toisten perheenjäsenten erillisyyden tajuaminen ja hyväksyminen. Kun eletään lähekkäin, saatan erehtyä kuvittelemaan, että toiset ajattelevat minun kanssani samoja ajatuksia. Keittiön nurkassa lojuva roskapussi voi olla minulle selvä vihje tekemättömästä työstä, mutta toiselle koko pussia ei ole edes olemassa. Oletamme toisten tekevän samoja johtopäätöksiä arjen tilanteista kuin itse teemme. Kun näin ei käy, pidämme sitä hylkäämisenä ja piittaamattomuutena. Reagoimme niin kuin olemme oppineet hylkäämiseen reagoimaan, suuttumalla tai vetäytymällä. Kun karanteenikodissa ei kovin kauas voi vetäytyä, saatamme räjähtää yllätyksenä myös itsellemme.

5. Kahta ihmistä erottavan kuilun ylittämiseen ei ole olemassa mitään muuta keinoa kuin puhe. Mikä tahansa pölötys ei kuitenkaan kanna toiselle asti. Mitä enemmän uskallamme paljastaa sitä, mitä sisällämme todella liikkuu ja tapahtuu, sitä lähemmäs toisen on mahdollista tulla. Sydämestä lähtevä puhe ulottuu sydämeen asti. Oman sisäisen maailman kuuntelemista ja sanoittamista voi harjoitella vähä vähältä. Toisen puhetta kannattaa myös kuunnella avoimin mielin. Suojausten laskeminen on suurin lahja, minkä voi toiselta saada. Ota siis vastaan hankalatkin asiat. Yhdessä ja ajan kanssa voitte saada lisää ymmärrystä kaikkeen siihen, mikä nyt hämmentää.

Lue myös: Perheissä etsitään tasapainoa yhdessäolon ja oman tilan välille