Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Voit vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon mm. tekemällä aloitteita, osallistumalla seurakuntavaaleihin ja vapaaehtoistyöhön.
Seurakuntalaiset voivat tehdä erilaisia aloitteita seurakunnan luottamuselimille. Aloite toimitetaan kirjallisena seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kirkkoneuvosto käsittelee aloitteet. Jos aloite koskee kirkkovaltuuston päätösvaltaan kuuluvaa asiaa, kirkkoneuvosto valmistelee aloitteen valtuustolle.
Kokonaiskirkon asioihin liittyvä aloite voi edetä aina kirkon "eduskuntaan" eli kirkolliskokoukseen saakka. Reitti voi olla esimerkiksi: seurakuntalaisen aloite - kirkkoneuvosto - hiippakuntavaltuusto - kirkolliskokous.
Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valittavat luottamushenkilöt päättävät monista keskeisistä seurakunnan/seurakuntayhtymän asioista esimerkiksi seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä. Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.
Seurakuntavaaleissa voi äänestää 16 vuotta täyttänyt ja ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt kirkon jäsen.
Voit tuoda oman lisäsi toimintaan myös osallistumalla vapaaehtoistyöhön. Kysy vapaaehtoistehtävistä lisää omasta seurakunnastasi.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä