Enkeli kahvilassa

Alakuloisena aamuna kohtasin enkelin. Olin poissa tolaltani ja eksynyt normireitiltäni kahvilaan, jossa istuin hautoen murentunutta maailmankuvaani ja kadonnutta toivoani. Elämä oli juuri koetellut oikein kunnolla. Siinä synkissä mietteissäni yhtäkkiä kuulin nimeni. Vilkaisin ylös, ja kas, edessäni seisoi enkeli.

Universumin huumoriako lie alleviivata asiaa oikein korostuskynällä – enkeli nimittäin oli ottanut kirjailija Esko Miettisen hahmon. Tämä ystäväni oli viimeksi julkaissut kirjan enkelien historiasta Suomessa. Nyt hänkin poikkesi hetkeksi reitiltään ja istahti kuuntelemaan asiaani. Hän tunnisti kokemukseni ja antoi hyvän neuvon, jota sittemmin noudatinkin ja aloin taas löytää tietä eteenpäin.

Ei tämä ole ollut ainoa kerta, kun olen kohdannut enkelin. Toisinaan ne ovat näyttäneet tutuilta, mutta toisinaan niitä on tullut vastaan myös aivan tuntemattoman ihmisen hahmossa. Aina ne kuitenkin ovat osuneet tilanteeseen, jossa jokin niiden sanoma lause tai teko on tuntunut osuvan sisimpäni kipeään ongelmaan ja antanut minulle voimaa.

Tietenkin olen alkanut myös miettiä, olenko joskus itse onnistunut olemaan enkeli jollekulle. Ainakin olen ihan tietoisesti yrittänyt olla. Enkelin kohtaaminen on nimittäin niin voimaannuttavaa, että sitä kokemusta tahtoo jakaa eteenpäin. Mutta enkelinä saattaa olla myös aivan tietämättään. Ja se lienee paras tapa, koska silloin ei ehdi ihastella omaa enkelimäisyyttään, joka kovin helposti korostuu tekopyhyydeksi.

Erityisen tärkeää minusta on, että lapset kaikkialla törmäävät enkeleihin. Yksikin kohtaaminen enkelin kanssa voi pelastaa pienen ihmisen, jonka maailma on vasta rakentumassa. Se voi antaa hyvän suunnan, sytyttää toivon, synnyttää omanarvontunnon, hipaista rakkauden jäljen, joka kantaa. 


Freija Özcan
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja pappi