Kakor (cookies)
Kakor (cookies)Öppna länk i ny flik
Talousosasto
Mika Aspinen (TM) kouluttaa raamattuteologiaa, hermeneutiikkaa eli raamatuntulkintakysymyksiä sekä homiletiikkaa eli saarnataitoa. Hän toimii myös raamatuntutkimukseen liittyvien kysymyksien (mm. Raamatun alkukielten) asiantuntijana eri verkostoissa.
Aspisella on opettajan pätevyys sekä verkko-opettamisen Certified European e-Tutor-tutkinto. Hän on julkaissut Raamatun heprean kieliopin ja ollut mukana laatimassa viikkolektionaaria (kirkkovuosikalenterin rukoushetkien tekstit) sekä kirkkovuoden evankeliumitekstien kommentaaria. Hän on myös UT2020- ja VT2028-raamatunkäännöshankkeiden ekumeenisen ohjausryhmän jäsen.
Ulkoasiain osasto
Hallinto-osasto, yleishallinto
Gudstjänster i radio- och tv, video
Kyrkans svenska kommunikation, Kyrklig Tidningstjänst
Kirkkohallituksen saavutettavuusvastaava
Kansainvälisen työn koulutukset, viestintä ja kannatustilastot, yhteydet hiippakuntien kansainväliseen työhön, järjestöyhteistyö.
Toiminut lähetystyössä Suomen Lähetysseuran kautta Senegalissa, hiippakunnan lähetyssihteerinä Mikkelin hiippakunnassa, Kirkon Ulkomaanavun seurakuntayhteyksien yksikössä, kirkon oppilaitostyössä, seurakuntien kansainvälisessä työssä. Suorittanut johtamisen erityisammattitutkinnon ja työsuojelun peruskurssin.
Henri Järvinen (TM, Dipl. Spir.) toimii jumalanpalveluselämän ja spiritualiteetin kouluttajana. Henri vastaa jumalanpalveluksen, kirkollisten toimitusten, hengellisen työn kehittämisen ja laajasti nykyajan spiritualiteetin teemojen kouluttamisesta ja niihin liittyvien kysymysten edistämisestä. Hän on jäsenenä jumalanpalveluselämään ja spiritualiteettiin liittyvissä verkostoissa.
Henrillä on kouluttautunut erityisesti spiritualiteetin teologiasta, palvelumuotoilusta ja organisaatioiden kehittämisestä. Henri on myös joogaohjaaja, muusikko ja pappi. Hän on ollut mukana kehittämässä uusimpia hengellisyyden muotoja kirkossa (mm. Hiljaisuuden joogaa, kristillistä meditaatiota) ja kouluttamassa retriitinohjaajia ja hengellisiä ohjaajia. Henri on kiinnostunut erilaisten viisausperinteiden hengellisen elämän lähestymistavoista sekä sisäisen kokemuksen tarjoavasta kasvusta ja avautumisesta kohti aitoa olemista ja sielunrauhaa.
Ekumeniska diskussioner med olika kristna kyrkor.
Diakonia ja yhteiskunta
Tv-programmet Himlaliv
Jyri Komulainen (dosentti, TT) on väitellyt Helsingin yliopistossa dogmatiikan oppiaineessa uskontodialogin teoriaan liittyvästä aiheesta. Komulaisen erikoisaloihin kuuluvat luterilaiseen teologiaan liittyvien kysymysten ohessa globaali kristinusko, katolinen kirkko sekä Aasian uskonnot, erityisesti hindulaisuus. Hän on toiminut uransa aikana myös erilaisissa uskonnonopetukseen liittyvissä tehtävissä.
Kansliapäällikön toimisto
Kommunikation
Diakonia ja yhteiskuntatyö
Dövpräst i Svenskfinland
Aikuiset kirkossa, kulttuuri, kuvataide, seksuaalisen häirinnän estäminen, evankeliointi, hengellinen elämä
Andakter i radio. I pension fr.o.m. 1.1.2023.
Kustannuslaskenta, Henkilöstötilastot
Terttu Malo on kehittämistyön ja konsultoinnin kokenut ammattilainen. Hän on toiminut sekä konsulttina, yrittäjänä että johtajana. Hänen vastuualueeseensa kuuluu Organisaatiokonsultoinnin erityiskoulutus ja johtamisen koulutuskokonaisuuksia.
Ulkoasiain osasto
Julkaisukoordinaattorina hallinnoin Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen julkaisutuotantoa ja osallistun koko Kirkkohallituksen julkaisutoiminnan koordinointiin. Toimin yhteistyössä muun muassa kirjoittajien, toimittajien ja ulkopuolisten palveluntarjoajien kanssa.
Henkilöstötilastot ja raportit,
Työpaikkatori/Oikotie
Ulkoasiain osasto, teologiset asiat
Ledande sakkunnig, Kyrkans verksamhet
Kirkon tutkimus ja koulutus
Terhi Mäkeläinen toimii Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen yksikössä koulutuspäällikön sihteerinä toimipaikkanaan Kirkon koulutuskeskus Järvenpäässä. Hän hoitaa Koulutuksen talouteen ja hallintoon liittyviä tehtäviä sekä toimii Koulutuskeskuksen rakennuksen kiinteistönhoidon yhteyshenkilönä. Lisäksi hän hoitaa Koulutuskeskuksen kirjastoa.
Kirkon työmarkkinalaitos
Osaston sihteeri
Koulutusten järjestäminen
Ystävyysseurakunnat, stipendit, Inkerin kirkko, Itä-Euroopan kirkot, ekumeeninen koulutus
Jumalanpalvelus ja kasvatus
Marja Pesonen (KM, AmO) työskentelee koulutuksen asiantuntijana. Työn ydin on koulutuspoliittisessa vaikuttamistoiminnassa ja osaamistarpeiden ennakoinnissa. Nämä toteutuvat verkostoyhteistyössä valtionhallinnon asettamissa työryhmissä, yhteiskunnassa vaikuttavien eri sidosryhmien yhteisissä työpajoissa ja verkostoissa. Pesonen toimii Kirkkohallituksen asettamien kirkon varhaiskasvatuksen sekä nuorisotyön koulutuksen seurantaryhmien sihteerinä.
Perheasiat ja perheneuvonta
Anna Pulli-Huomo (MuM) toimii musiikin ja moniammatillisen jumalanpalveluksen kouluttajana. Vastuullaan olevien koulutusten suunnittelun ja toteutusten lisäksi Anna työskentelee erityisesti kirkkomusiikkiin liittyvien koulutuspoliittisten kysymysten ja vaikuttamistoiminnan parissa. Hän toimii myös kanttorikoulutuksen seurantaryhmän sihteerinä.
Annalla on lähes 20 vuoden kokemus seurakuntatyöstä pääkaupunkiseudulla kanttorina sekä johtavana kirkkomuusikkona. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan sekä kirkkomusiikki että urkujensoitto. Tällä hetkellä Anna viimeistelee Taideyliopiston Docmus-tohtorikoulussa kirkkomusiikin alaan liittyvää taiteellista musiikin tohtorin tutkintoaan, jossa hän lähestyy suomalaista ev.lut. jumalanpalvelusta urkurin näkökulmasta.
Rikokset ja päihteet
Kurssisihteeri Ulla Pyykkö vastaa Kirkontutkimuksen ja koulutuksen koulutusten käytännön järjestelyistä muun muassa ilmoittautumisten, majoitusvarausten ja puhelinpalvelun osalta. Lisäksi hän hoitaa myyntilaskutusta ja Henkilöstökoulutuskalenterin päivittämistä.
Hallinto-osasto, yleishallinto
Anne-Mari Rytkönen toimii Järvenpäässä Kirkon koulutuskeskuksessa kokouspalvelusihteerinä sekä aulaemäntänä.
Anne-Marin tehtäviin kuuluvat mm. koulutusten ja kokousten tilavaraukset, ruokatilaukset ja vieraiden vastaanotto (ilmoittautuminen ja majoittautuminen) sekä koulutusten ja kokousten muita käytännön järjestelyihin liittyviä asioita.
Anne-Marin työaika on 4 t päivässä.
Kyrka och skola, konfirmandarbete
Eeva Salo-Kopperin (TM, pastori, työnohjaaja, AmO) työssä koulutussuunnittelijana on keskeistä seurakuntatyön ja teologikoulutuksen näkökulmista osaamisen ennakointi ja koulutuspoliittinen vaikuttamistoiminta.
Hän koordinoi kirkon henkilöstökoulutuksen kokonaisuutta ja kirkon henkilöstökoulutuskalenterin toimittamista. Hänellä on monipuolinen työkokemus ja yhteydet niin kirkon työhön seurakunta-, hiippakunta- sekä kokonaiskirkon tasolla kuin kouluttaviin laitoksiin ja muihin koulutuksen verkostoihin. Salo-Kopperi toimii Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen ja hiippakuntadekaanien yhteistyöneuvottelujen (ns. dekaanikokous) ja teologian opiskelijoiden soveltuvuustutkimuksen seurantaryhmän sihteerinä.
Toiminnallinen osasto
Småbarnspedagogik
Monikulttuurisuus, maahanmuuttajat, pakolaiset, romanit, ihmiskauppa
Andakter i radio
Ledande sakkunnig, Kommunikation
Själavård och jämställdhetsfrågor
Ungdomsarbete
Saavutettavuus, vammaisuus
Katri Suhonen on saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija, psykologian tohtori, opettaja, diakoni-sosionomi amk.
Vastaan saavutettavuudesta kokonaiskirkollisella tasolla sitä koordinoiden.
Direktorns sekreterare, Kyrkans verksamhet, förtjänsttecken
Varhaiskasvatus, katsomuskasvatus ja kuntayhteistyö
Hallinto-osasto
Kirkon aineelliseen ja aineettomaan kulttuuriperintöön ja seurakuntien kulttuuriperintötyöhön liittyvä neuvonta, ohjaus, tiedotus ja koulutus.
Kirkon valtakunnalliseen kiinteistöhallinta- ja kulttuuriperintöjärjestelmään (Basis) liittyvä neuvonta, koulutus ja tiedotus sekä järjestelmän kehitystyö.
Omsorgspräst i Svenskfinland
Turistityö, yhteydet Pohjoismaihin
Helena Tuominen (diakonissa, psyk. sh, sosionomi YAMK, AmO) on koulutuksen asiantuntija, jonka erityisalana on diakonian koulutus. Koulutusten lisäksi Tuominen työskentelee koulutuspoliittisten kysymysten ja vaikuttamistoiminnan parissa.
Tuomisella on aiemmissa työtehtävissä hankittua osaamista mielenterveyden ja työhyvinvoinnin aloilta sekä kriisien kanssa työskentelystä. Hänelle on kertynyt kokemusta kirkollisista työyhteisöistä seurakunnista, seurakuntayhtymästä, hiippakunnasta sekä ulkomailla työskentelystä Merimieskirkossa ja ulkosuomalaisten parissa.
Vastaan kirkon työntekijöiden henkilöstökoulutuksen johtamisesta ja kehittämisestä sekä ammatillisen peruskoulutuksen ja henkilöstökoulutuksen koordinoinnista. Toimin yksikön kouluttajien ja asiantuntijoiden lähiesihenkilönä. Tehtäviini kuuluu myös osallistuminen kirkon koulutukseen liittyvien yhteistyöverkostojen toimintaan ja kehittämiseen sekä koulutuspoliittiseen vaikutustoimintaan yhteistyössä Kirkon tutkimuksen ja koulutuksen johtajan kanssa.
Musiikki, jumalanpalveluselämä
Työskentelen musiikin ja jumalanpalveluselämän asiantuntijana.
Kirkon musiikkitoimintaan liittyvät asiat kuten kanttoreiden koulutus ja kelpoisuudet, musiikkityön monimuotoisen toteuttamisen tukeminen, jumalanpalvelusmusiikin kysymykset, urkuasiat ja virsiin liittyvät kysymykset ovat keskeinen osa työtäni.
Markku Tynkkynen työskentelee työnohjauksen ja johtamisen kouluttajana. Aiemmin hän on työskennellyt pari vuosikymmentä Lahdessa seurakuntapappina. Teologin koulutuksen lisäksi Markku on kouluttautunut työnohjaajaksi sekä organisaatiokonsultiksi. Merkittävimmät luottamustehtävät ovat olleet yksi kausi kirkolliskokouksen jäsenenä ja kuusi vuotta Suomen työnohjaajat ry:n puheenjohtajana.
Ulkosuomalaistyön johtaminen ja strategia
Virka- ja työehtosopimukset (KirVESTES),
Palvelussuhdeasiat,
Kirkkolaki (viranhaltijasäännökset),
Työlainsäädäntö,
Työsopimus,
Työaika ja vuosiloma,
Palkkaus,
Virka- ja työvapaat,
Matkakorvaukset
Parisuhde- ja perheasiat
Työvapaalla 1.5.2023-30.4.2024
Virka- ja työehtosopimukset (KirVESTES), Palvelussuhdeasiat, Kirkkolaki (viranhaltijasäännökset), Työlainsäädäntö, Työsopimus, Työaika ja vuosiloma, Palkkaus, Virka- ja työvapaat, Matkakorvaukset
pensionär, tid. riksdagsledamot
Webbarbete
Kakor (cookies)Öppna länk i ny flik