Vanhurskauttamisoppi

Oppi syntisen vanhurskauttamisesta kuvaa käsityksen ihmisen pelastumisesta. Se on keskeinen osa läntisen kristikunnan dogman muodostusta. Vanhurskauttamisopissa on kyse siitä, kuinka ihminen pääsee takaisin Jumalan yhteyteen, on sovinnossa Jumalan kanssa ja vapautuu elämää tuhoavista turmiovalloista.

Apostoli Paavalin opetus

Raamatussa vanhurskauttamisopin perusta on erityisesti Paavalin ajattelussa, joka korostaa kristityn ja Kristuksen läheistä yhteyttä. Paavalin mukaan kristittynä eläminen perustuu siihen, että hän on yhtä Kristuksen kanssa ja ”elää Kristuksessa” (Gal. 2:20).

Paavalin ajattelun pohjana on Vanha testamentti, jossa Jumalan vanhurskaus tarkoittaa hänen oikeamielisyyttään, uskollisuuttaan ja luotettavuuttaan. ”Herra on kaikessa oikeamielinen, hän on uskollinen kaikissa teoissaan.” (Ps. 145:17). Vanhurskas on myös ihminen, joka noudattaa Jumalan tahtoa: ”Herra palkitsee aina oikeamielisyyden ja uskollisuuden.” (1. Sam.26:23).


Paavalin mukaan vanhurskauden saaminen perustuu evankeliumiin. ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat... Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: Uskosta vanhurskas saa elää.” (Room. 1:16–17.)

Koska kaikki ihmiset ovat syntisiä, kukaan ei kykene täyttämään lakia vaaditulla tavalla. Sen vuoksi he ovat kuoleman ja kirouksen alla. Vanhurskaus saadaan lahjaksi Kristuksen pelastavien tekojen ansiosta: ”Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuonut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.”(Room.5:15). Apostoli Paavalin opetus vanhurskauttamisesta voidaan tiivistää seuraavasti: ”Ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja.” (Room. 3:28)

Kirkkoisä Augustinus ja vanhurskauttamisoppi

Kirkkoisä Augustinus (354–430) loi Paavalin ajattelun pohjalta vanhurskauttamisopin, kun hän taisteli Pelagiuksen opetusta vastaan. Tämän mukaan ihmisellä olisi tahto ja kyky saavuttaa vanhurskaus ja pelastus. Augustinus kiisti tämän mahdollisuuden: ihminen on synnin vanki eikä vapaa. Siksi hän pelastuu ainoastaan Jumalalta lahjaksi saadun armon varassa.

Luterilainen vanhurskauttamisoppi

Luther jatkoi Augustinuksen askelissa vanhurskauttamisopin muotoilemista, kun hän arvosteli oman aikansa katolisen kirkon tulkintaa uskon ja tekojen suhteesta. Vanhurskauttaminen toteutuu, kun ihminen uskossa turvautuu Kristuksen pelastustyöhön. Usko on toisaalta sitä, että kristitty luottaa Isän Jumalan hyvään tahtoon eli armolliseen mielialaan syntistä kohtaan. Toisaalta usko merkitsee sitä, että kristitty saa lahjaksi Kristuksen ja hänen täydellisen vanhurskautensa. Uskon vanhurskaus toteutuu, kun Kristus on läsnä kristityssä ja vaikuttaa tämän elämään.

Luterilaisuus tarkastelee vanhurskauttamista vanhurskaaksi julistamisen ja vanhurskaaksi tekemisen näkökulmasta. Edellinen tarkoittaa sitä, että Jumala pitää kristittyä vanhurskaana tämän syntisyydestä huolimatta. Jälkimmäinen tarkoittaa uudistumista, jonka Kristus aikaansaa kristityssä. Kristitty on siten ”samalla kertaa syntinen ja vanhurskas”.

Luterilaiset ja katoliset saavuttivat yksimielisyyden vanhurskauttamisopin pääkohdista vuonna 1999. Vanhurskauttamisoppi ei enää erota kirkkoja toisistaan, vaan toimii niiden ekumeenisen lähentymisen perustana. Yksimielisyys koskee myös sitä, että vanhurskauttamisopilla on erityisasema kirkon opin kokonaisuudessa.