Sosiaalietiikka

1990-luvun taloudellisen laman jälkeen kirkon eettinen pohdinta on yhä aktiivisemmin keskittynyt maan sosiaalisiin kysymyksiin.

Vuonna 1999 luterilaisen kirkon piispat julkaisivat sosiaalieettisen kannanottonsa Kohti yhteistä hyvää. Piispat asettuivat suomalaisen hyvinvointivaltion puolelle ja kritisoivat yksipuolisen markkinatalouden ja kilpailun ihannoimista. Kannanotto herätti paljon julkista keskustelua.

Lama-aikana seurakunnat perustivat ruokapankkeja ja järjestivät työttömien ruokailuja, joista on muodostunut osa kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyötä. Toiminnan pohjalta kirkko perusti nälkäryhmän, joka laati hallitukselle kannanoton köyhyyden torjumiseksi. Kirkko vaikutti yhdessä työttömien kanssa myös työttömien ihmisoikeuksien puolesta. Seurakunnat ovat suunnanneet taantumassa voimavarojaan diakoniatyöhön.

Piispainkokouksen muistiossa vuodelta 1975 sosiaalietiikkaa luonnehditaan seuraavasti: Sosiaalieettisessä toiminnassa, jota diakonian näkökulmasta voidaan nimittää sosiaaliseksi tai yhteiskunnalliseksi diakoniaksi, kristillinen rakkaus panee meidät kantamaan huolta siitä, että oikeus toteutuisi ja että luotaisiin sellaiset olosuhteet, joissa kaikkien elämä olisi turvattua.

Sosiaalieettisiin kysymyksiin kirkossa paneutuvat erityisesti Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston diakonia- ja yhteiskuntatyön yksikkö ja seurakuntien yhteiskunnallisen työn tekijät.

Vuonna 2010 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat kannanottonsa maailman ruokaturvan puolesta "Anna meille jokapäiväinen leipämme".